YLE Uutiset Urheilu Ohjelmaopas Tietopalvelu Digitv.fi
Sininen Laulu - Suomen taiteen tarinoita
YLE Teema
Etusivu / Taiteilijat / Musiikki / Harmony Sisters
Etusivu
Sarjan esittely
Sarjan osat
Teematarinat
Taiteilijat
Haastatellut
Ajan esineet
Pikkutarinat
Lisätiedot
Tekijät
Palaute

Harmony Sisters. Kuva: Yle/Kuvapalvelu
Harmony Sisters

Kolmen kotkalaisen sisaruksen Harmony Sisters on suomalaisen "kevyen musiikin" hienointa ammattilaisuutta.

Kuitenkin 30-luvun puolivälissä perustettu Harmony Sisters oli mitä suurimmassa määrin pienen perheenvälinen seikka ja pysyi sellaisena koko olemassaolonsa ajan.

Heidän kotonaan ei ollut edes radiota, mutta sitä tiiviimmin he
omaksuivat kaiken musiikin mitä ikinä kuulivat. Heillä oli onnea
kun he saivat jo 1935 sovittajakseen ja musiikkinsa kummisedäksi
samanikäisen George de Godzinskyn: syntyivät tyyli, linjakkuus,
jatkuvuuden suuntaviivat.

Mutta tärkeä myös sielullinen ymmärrys, salaisen harmonian tajuaminen ja aistiminen: heidän "soundinsa" sisäisen yhteyden ovat muisto varhain menetetystä isästä, äidin musiikillinen läsnäolo.

Kadotettu sävel

Perusajatus oli spontaani (esimerkiksi usein esitetty vertauskohta
Andrews Sisters yhtyeeseen jota he eivät aloittaessaan olleet
vielä kuulleet) oli kuitenkin perimmältään lähtöisin juuri tuosta
perheyhteydestä, lapsuuden lauluista, osallistumisesta
yhteislauluhetkiin, Pelastusarmeijan tilaisuuksiin jne. Kadotettu
sävel, jollaisesta 30 luvun elokuvissa usein puhuttiin, kadotettu
harmonia: he olivat sen löytäneet, ja heistä tuli suuren luokan
ammattilaisia.

Sodan vuodet

Sodan vuodet ovat lauluyhtyeen kannalta ratkaisevia. Kolmessa maassa, Saksassa, Suomessa ja vielä myös sodalta säästyneessä Ruotsissa, heidän laulunsa ilmaisi jotain pysyvää ajasta, joka oli niin hauras. Jos viihteen ylitodellinen,unenomainen puoli pitäisi havainnollistaa yhdellä muistikuvalla, se voisi näyttää ison orkesterin säestämässä kolmea valkoisiin pitkiin pukuihin sonnustautunutta kaunista vaaleaa naista.

Ollaan Helsingin Messuhallissa tai Konservatoriossa: Harmony Sisters
laulaa Kodin kynttilöitä tai ehkä Liebestraumia...Tässä kuvassa
konkretisoitui sota ajan ja sitä seuranneiden vuosien
epätodellinen, mutta ehkä juuri siksi voittoisa ja väkevä haave
ylitse elämän rajallisen piirin.

Kotkasta lähteneet Valtosen sisarukset olivat pääammatiltaan
laulajia oikeastaan vain Saksassa viettämänsä ajan he olivat alun
perin sopineet etteivät tee laulamisesta ammattia. Yhtä kaikki
Harmony Sisters on suomalaisen iskelmän kaikkien aikojen
merkittävimpiä ilmiöitä, tasoltaan täysin kansainvälinen
kokoonpano. Tämä kokoelma muistuttaa myös heidän poikkeuksellisista
sooloartistin kyvyistään: sekä Maire Ojonen että Raija Valtonen
(jota ilmeisesti voi pitää myös yhtyeen "musiikillisena johtajana")
kuuluivat hienoimpiin koskaan levyttäneisiin suomalaisiin
laulajattariin.

Tarinan hiljainen päätös

Harmony Sisters toteutti viimeisen levytyksensä vuonna 1956. He olivat esiintyneet julkisesti 21 vuotta oltuaan erittäin suosittuja oikeastaan koko tuon ajan, myös lopettaessaan: he olivat suomalaisen iskelmän hienompia ammattilaisia mutta samalla he pysyivät uransa loppuun asti valloittavalla tavalla aivan tavallisina tyttöinä, amatööreinä sanan onnellisessa mielessä. Jos Kodin kynttilät oli ollut sodan suuri laulu, myöhemmin heidän ruotsalainen levytyksensä Konvaljens avsked - Kielon jäähyväiset - oli vakiinnuttanut asemansa naapurimaan listojen huipulla pitkälläkin tähtäimellä - se äänestettiin 50 luvun alussa Ruotsin radiossa suosituimmaksi varttuneen väen sävelmäksi. Suomalaisessa muodossaan sen asema on aivan yhtä vankka. Ja aivan suurinta tasoa maassamme ovat viime vaiheen kymmenkunta levypuolta yhdessä Olavi Virran kanssa - Syysunelmia, La Cumparsita... yhä vielä lauluja salatusta harmoniasta, jonka katoaminen maailmasta on pelottava asia.

Peter von Bagh

Tuotanto/Ura

Levytyksiä

Sataman valot, 1937
O Josef Josef, 1939
Kodin kynttilät, 1942
Sulle salaisuuden kertoa mä voisin, 1942
Kielon jäähyväiset, 1953

Kirjavinkit

Niiniluoto, Maarit: Sulle salaisuuden kertoa mä voisin : Harmony Sistersin tarina. WSOY 1992.

Muuta

Valtosen sisarukset:
Vera (myöh. Enroth, 1914–97)
Maire (myöh. Ojonen, 1916–95)
Raija (myöh. Avellan, 1918–97)

» Alkuun

Sivun sisältö

» Kadotettu sävel
» Sodan vuodet
» Tarinan hiljainen päätös
» Tuotanto/Ura
» Kirjavinkit
» Muuta
Henkilötiedot

,
-

Ammatti:
Lauluyhtye






| Lähetä sivu tuttavallesi   | Tulosta tämä sivu

© 2003 YLE Teema