Sinisessä laulussa on kohta, jossa Juice Leskinen - yksi Helismaan arvollisia seuraajia sanoittajana - sanoo lempeän päättäväisesti: Reino Helismaan parhaat tekstit ovat tasoa, jolle suomalaisessa runoudessa ovat yltäneet vain Leino ja Viita. Tämä on jälkimaailman käsitys muutenkin, ainakin suurin piirtein, ja se on osittain vaikeasti sovitettavissa aikalaiskuvaan. Elinaikanaan Helismaa oli näet haukkujen maalitaulu, jonka salanimellä kirjoittamaa näytelmää alettiin solvata heti kun todellinen tekijä paljastui.

Ja tokihan paljon 'Repen' tekemisistä on jonkinlaista ryöppytuotantoa. Hienoimmaksi ainekseksi ovat jälkimaailman silmissä siilautuneet hänen laulunsa, joiden viritys ja joiden rekisterin rikkaus ei jotenkin vain siirtynyt valkokankaalle asti - sehän oli sentään Helismaata kovin paljon työllistänyt viihteen alue.
(Helismaan elokuvatekstit olivat enemmän aihe- ja aiekokoelmia kuin "oikeita" käsikirjoituksia. Hänen mielestään iskelmän tekemiseen ei saanut kulua enempää kuin tunti ja käsikirjoitukset syntyivät muutamassa päivässä).

Missä on sieltä esimerkiksi se herkkyys, josta kertovat laulut Päivänsäde ja menninkäinen tai Reissumies ja kissa? Helismaan parhaissa elää skaala, joka ulottui "äärimmäisestä herkkyydestä äärimmäiseen, karskiin miehisyyteen", kuten Tapio Rautavaara (jonka monet parhaat laulut Helismaa kirjoitti) luonnehtii. Valkokangas välittää myös Helismaan fantastisen huumorin vähän katkelmallisesti. Sen täyttä vyöryä joutuu hakemaan pikemminkin radiohupailuista, joissa kukkivat sekä uuslapsellinen "Villi Länsi" laveana ja 'homeerisena', ynnä "uuden ajan kansanlaulujen" piikikäs kuva nousukkaiden ja pikkunilkkien hyytävän virkavaltaisesta Suomesta.

Helismaalla oli kyky tartuttavalla tavalla kertoa satumaista, iskelmän kaukomaista, myös parodianomaisesta maailmasta, joka oli hänen ikioma villi läntensä, ihmisen täyden toteutumisen maasta, joka oli yhtä kuin Lappi - tai ehkäpä kaikki nämä haaveet ja satumaat yhdistäen vieläkin täsmällisemmin Suomi, sellaisena kuin tämä maa voisi olla, ja olikin sitten valkokankaalla hetken "Rovaniemen markkinoilla" tai Lentävän kalakukon junassa.

Ihmiset olivat taas tuokion ajan ihmisiä, tuntemattomilla sotilailla oli koti, vitsi oli vapaa. Helismaa olikin murtumakauden taiteilija, jonka pää ja sydän olivat todella menneessä tukkijätkien ja mummon kaappikellojen maailmassa, mutta jonka jalat olivat turvallisen vajoavasti 50-luvun elokuvan ja viihteen massatuotannossa.

Helismaan laulut ovat ruohonkorsi sellaiselle ihmiselle, joka muuten ei saa, eikä voi saada, viralliselta, vartioidulta "kulttuurilta" mitään. Helismaan kuolema vuonna 1965 dramatisoi asetelman: Tapio Rautavaara ei enää saanut arvoistaan materiaalia, Toivo Kärki jäi melkein kosmiseen yksinäisyyteen.
Helismaan muistotilaisuudessa 28.1.1965 lausuttiin:

"Hän oli kansanmies, kansanrunoilija; hänen tukkijätkänsä ja äijänsä ovat yhtä aitoja kuin Haanpään koristelemattomuudessaan ja rentoudessaan. Kyllä Helismaa totisesti osasi ottaa myös ilon irti, ja hänen ilonsa oli vapauttavaa, rentouttavaa ja estotonta, hänen riiminikkariutensa virtuoisista. Aivan toisenlaisen Helismaan tapaamme monissa vakavissa lauluissa. Niissä on jo syviä äänenpainoja, mietteliästä elämänviisautta, herkkää lyriikkaa, hiljaista pohdintaa..."

Tuotanto/Ura

Iskelmäsanoituksia

Balladi Villistä Lännestä
Daiga-daiga-duu
Hiljainen kylätie
Kaksi vanhaa tukkijätkää
Kulkuri ja joutsen
Kulkurin iltatähti
Lentävä kalakukko
Meksikon pikajuna
Päivänsäde ja menninkäinen
Rakovalkealla
Reppu ja reissumies
Rovaniemen markkinoilla
Suutarin tyttären pihalla

Muu tuotanto

8 näytelmää, 10 revyytä, 104 radio-ohjelmaa, 32 elokuvakäsikirjoitusta, yli 5 000 laulutekstiä

Lisätietolinkit

	»		Reino Helismaa – tunnettu viihteen tekijä, tuntematon konelatoja
			Kirjatyö-lehden artikkeli 4/04

Kirjavinkit

Pennanen, Jukka & Mutkala, Kyösti: Reino Helismaa, jätkäpoika ja runoilija. WSOY 1994.

Muuta

Reino Helismaa -palkinto vuodesta 1989