|
|
|
|
Tapio Rautavaaran henkilössä ruumiillistuu kaksi suomalaista lähinnä olevaa vapaa-ajan vieton aluetta: urheilu ja viihde. Tässä valikoimassa hänen hahmonsa on puuttuva rengas - kuten hänen taiteensa alue oli puuttuva rengas suomalaisen "kevyen musiikin" kokonaisuudessa, sillä laulelman tulkitsijana hän oli paitsi Suomen oloissa ainutlaatuinen - korkeinta kansainvälistä tasoa - myös ainoa. Hän ei toiminut iskelmän - jota hän nimitti "hetkelmäksi" - piirissä, ja ehkä juuri tästä syystä hän on niin korvaamaton jäsen nyt ilmestyvässä kokonaisuudessa.
|
|
Karismaattinen esiintyjä
Vaikka urheilusaavutukset - heiveröisestä lapsesta tuli vuonna 1948 Lontoon olympiakisojen vanhin yleisurheilun kultamitalimies - varmasti auttoivat, Rautavaara oli laulajana ja esiintyjänä suvereeni jo ilman sitä sivustatukea mitä urheilijan ura sinänsä merkitsi. Samalla on helppo nähdä, että samat henkiset ominaisuudet ovat tehneet hänestä niin vaikuttavan molemmilla elämänalueilla. Vain Olavi Virran vaikutus säteilee suureen yleisöön yhtä voimakkaasti ja kestävästi, aivan kuin kuoleman rajaa ei olisi olemassa lainkaan. Rautavaara lauloi ihmisenä ihmiselle vielä silloin kun ympärille oli jo kasvanut diskojen ja tietokonemusiikin maailma ja vapaa ajan kulutustottumuksia järjestettiin kuin hiirikoetta. Kaiken tämän keskellä hänen persoonansa rehellisyys säväytti ehkä vielä enemmän kuin aikaisemmin.
Rautavaara oli aikansa tavan mukaan väistämättä myös "filmitähti", mutta hänen parikymmentä elokuvaansa eivät ole kovin vakuuttavia muuten kuin epäsuorasti tai välähdyksinä. Hänet pantiin "näyttelemään" sen sijaan että - kuten suuressa maailmassa - olisi ymmärretty että paras esiintyjä olisi ollut hän itse, omana minänään - tähänhän perustui elokuvan suurten aikojen Gary Cooperin tai John Waynen esiintyvä mahti.
|
|
Mietiskelijä joka välitti ihmisistä
Mielenrauha ja epäily, tieto ihmisten ristiriidoista ja suvaitsevaisuus, ei vivahteeton optimismi, vaan hienoisen surumielen sävyttämä toivo - nämä olivat Tapio Rautavaaran ominaisuuksia kansakunnan seremoniamestarina. Hän viihtyi parhaiten puitteissa, joissa jokainen kuulija oli yksilönä läsnäoleva ja tavoitettavissa. Jossain suhteessa hän muistutti Frans Eemil Sillanpäätä: heidän jälkeensä hyvin harva suomalainen on osannut puhua elämän perusasioista tavalla, joka on runollinen, syvältä jotain olennaisinta meissä kouraiseva.
Tapio Rautavaara pystyi hiljentämään täydellisesti monisataisen nousuvaiheessa olevan yleisön Sinisen unen tai Päivänsäteen ja menninkäisen tapaisten runoelmien edessä. Tunteen ja ilmaisun aristokraatti oli omaa luokkaansa harjannostajaisissa. Hänellä oli runoilijan tuntumaa rakentajien mielialoista, ja niin hän oli itseoikeutettu esiintyjä areenalla, jossa vilppiä ja pintaliitoa vähiten hyväksytään. Hänen katseessaan ja äänessään on vavahduttavaa viattomuutta sekä maailmastamme melkein kadonnutta tunteellisuutta.
|
|
Peter von Bagh
|
|
Tuotanto/Ura
Tunnetuimpia levytyksiä
Päivänsäde ja menninkäinen, 1949/1965 Reissumies ja kissa, 1949 Kulkuri ja joutsen, 1950 Isoisän olkihattu, 1951/1964 Ontuva Eriksson, 1951 Sininen uni, 1952 Juokse sinä humma, 1953 Kulkuriveljeni Jan, 1956 Yölinjalla, 1962 Tuopin jäljet, 1963 En päivääkään vaihtaisi pois, 1979
Elokuvarooleja
Kultamitalivaimo, 1947 Salakuljettajan laulu, 1952 Me tulemme taas, 1953 Villi Pohjola, 1955
Urheilusaavutuksia
Keihäänheiton Suomen mestaruus 1944-45, 1947-49, EM-pronssi 1946, olympiakulta 1948
Jousiammunnan Suomen mestaruus 1955, joukkuemaailmanmestaruus 1958, useita Suomen ennätyksiä
Kirjavinkit
Rautavaara, Tapio (kert.) & Numminen, Juha (kirj.): En päivääkään vaihtaisi pois. Kirjayhtymä 1978.
Muuta
Veikko Myller: "Kulkurin uni", Tapio Rautavaaran muistomerkki (2000) sekä Tapio Rautavaaran puisto (1981), molemmat Helsingin Oulunkylässä
|
» Alkuun
|
|