Lapualaisooppera.

Laajemmin ottaen yhteiskunnassa murtuivat vanhat arvot ja vakuudet. Monet 1960-luvun keskeiset taideteokset heijastivat tätä aivan suoraan: vuosikymmenen kuuluisin teatteriesitys, Helsingin Ylioppilasteatterin korkein hetki "Lapualaisooppera" (jonka päätekijät olivat kirjailija - ja Ylioppilaslehden maineikkaamman kauden päätoimittaja - Arvo Salo, säveltäjä Kaj Chydenius ja ohjaaja Kalle Holmberg) leikkasi sanomansa saumaan, jossa syvä kuilu erotti Lapuanliikkeen aikaiset arvot ja uuden, vasemmistolaisille vakautumuksille rakentavan sukupolven ajattelutavan.

Lapualaisooppera oli merkittävä virittävä tekijä ensiksi poliittisen kabareen - jonka uranuurtaja Suomessa oli suomenruotsalainen Lilla Teatern, jota johti visionäärinen Vivica Bandler - ja poliittisen laulun kehityksessä. Seuraavalla vuosikymmenellä uuden laulun liike nousi omalla alallaan kansainväliseen kärkeen.

	Hannu Salama saapumassa jumalanpilkkaoikeudenkäyntiin.

Arvojen ristiaallokko heijastui voimallisesti myös kirjallisuudessa. Suomen maine sivistysmaana joutui maailmalla epäilyksenalaiseksi, kun muutama käännöskirja - toinen niistä oli Henry Millerin kuuluisa "Kravun kääntöpiiri" - 1960-luvun taitteessa kiellettiin ja poltettiin. Prosessit jatkuivat kun Paavo Rintalan ja Hannu Salaman teokset joutuivat tulilinjalle; tapahtumasarjan ristiriitaisuutta korosti se, että sekä "Sissiluutnantin" että "Juhannustanssien" tekijä kuuluivat maan merkittävimpiin ja eettisessä katsannossa vakavamielisimpiin prosaisteihin.

1950-luvulla alkanut proosan modernismi vakiintui 1960-luvulla tavalla, jossa kohtasivat inspiraatio ja vahva ammattitaito: Rintalan ja hiukan nuoremman Salaman lisäksi vuosikymmenen vahvoja nimiä olivat esim. Veijo Meri ja Antti Hyry. Runouden häikäisevin uusi nimi oli Pentti Saarikoski, jonka monisärmäinen tuotanto käsitti myös lukuisia vaativia käännöstöitä ja jonka julkinen hahmo liittyi Eino Leinon kaltaisten suurten boheemien
heimoon.

Jyväskylän kesä, jonka voimahahmo oli säveltäjä Seppo Nummi, oli ensimmäisessä vaiheessaan eli 60-luvulla uraauurtava hanke, jossa eri taiteiden edustajat kohtasivat vapaamuotoisesti kahden viikon lähes karnevalistisessa ilmapiirissä. Festivaali toimi vahvana inspiraationa vähin erin ällistyttävän runsaaksi kasvavan suomalaisen kesäfestivaalien ketjun syntyvaiheissa.

Alkuvaiheessa kiteytyneitä ja sittemmin pysyvän aseman saavuttaneita festivaaleja ovat esimerkiksi Pori Jazz, Kuhmon kamarimusiikkifestivaali ja Savonlinnan oopperajuhlat, jonka ensimmäinen versio oli ollut olemassa jo 1900-luvun alussa Aino Acktén luovan energian tuloksena ja joka nyt vuosikymmenien uinuvan vaiheen jälkeen heräsi väkevään uuteen elämään; ensimmäinen manifesti Savonlinnan inspiroimassa uuden oopperan nousussa oli Aarre Merikannon 1920-luvulla reputetun "Juhan" paluu, jota seurasivat kaksi manifestin aseman saavuttanutta merkkiteosta, Aulis Sallisen "Ratsumies" ja Joonas Kokkosen "Viimeiset kiusaukset" (joka esitettiin Kansallisoopperassa).

	Jukka Tolonen Pori jazzissa 1972.