YLE Uutiset Urheilu Ohjelmaopas Tietopalvelu Digitv.fi
Sininen Laulu - Suomen taiteen tarinoita
YLE Teema
Etusivu / Taiteilijat / Musiikki / Kajanus Robert
Etusivu
Sarjan esittely
Sarjan osat
Teematarinat
Taiteilijat
Haastatellut
Ajan esineet
Pikkutarinat
Lisätiedot
Tekijät
Palaute

Robert Kajanus. Kuva: Museovirasto
Kajanus Robert

Robert Kajanus luopui omasta sävellystoiminnasta omistautuakseen Sibeliuksen musiikin levittämiselle.

Kapellimestari ja säveltäjä Robert Kajanus syntyi 2.12. 1856 Helsingissä. Nuori Kajanus opiskeli aluksi teoriaa R. Faltinin ja viulua G. Niemannin johdolla ja jatkoi musiikinopintojaan 1877-92 Leipzigissa mm. opiskelemalla viulunsoittoa Henryk Schradieckin johdolla. Kajanus opiskeli lisäksi myös Dresdenissä ja 1879 Pariisissa.

Viulistista säveltäjä-kapellimestariksi

Haaveet viulutaiteilijan urasta kariutuivat kuitenkin vasenkätisyyteen. Leipzigissa Kajanus tutustui norjalaisiin säveltäjiin Svendseniin, Griegiin ja Sindingiin. Svendsen innosti Kajanusta kansanmusiikin käyttöön sävellyksissä.

Helsingin kaupunginorkesterin synty

Palattuaan 1882 Suomeen Kajanus perusti orkesterin, jonka nimenä oli 1882-95 Helsingin orkesteriyhdistys, 1895-1914 Filharmoninen seura ja vuodesta 1914 Helsingin kaupunginorkesteri. Orkesterinsa kapellimestarina hän toimi 50 vuoden ajan.
Kajanus perusti orkesterinsa yhteyteen Helsingin musiikkiopiston kanssa kilpailevan orkesterikoulun, jonka johtajana hän toimi 1885-1914.

Vuonna 1897 Kajanus valittiin Helsingin yliopiston musiikinopettajaksi Sibeliuksen kanssa käydyn monivaiheisen kilpailun jälkeen.

Parempansa tunnustaminen

Kuultuaan nuoren Sibeliuksen sävellyksiä musiikkiopiston kevätnäytteissä 1889 Kajanus päätti lakata säveltämästä. Hän piti päätöksensä muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Siitä lähtien Kajanus keskittyi Sibeliuksen orkesteriteosten johtamiseen ja esilletuomiseen. Robert Kajanuksen autenttisesta Sibelius-tulkinnasta on olemassa dokumenttina Lontoossa 1932 His Master’s Voice -yhtiölle London Symphony Orchestran kanssa äänitetyt levyt, joilla hän johtaa Sibeliuksen musiikkia.
Säveltäjä-Kajanuksen pääteoksiin kuuluu Wagner-Liszt -perinnettä edustava sinfoninen runo Aino (1885).

Robert Kajanus kuoli 6.7.1933.

» Sibeliuksen taiteilijaesittely
Katsele: Paavo Berglund puhuu Kajanuksen taitavuudesta Sibeliuksen tulkitsijana.
Juha T. Koskinen

Tuotanto/Ura

Orkesterityö

1882 perustamassa Suomen Orkesteriyhdistystä
-> vuodesta 1895 Suomen Filharmonisen Seuran orkesteri
-> vuodesta 1914 Helsingin kaupunginorkesteri
Kajanus orkesterin johdossa 50 vuotta, jäähyväiskonsertti 1932

1900 Euroopan-kiertue orkesterin kanssa / Pariisin maailmannäyttely ja konsertit 12 kaupungissa

Vierailevana kapellimestarina Skandinavian ja Baltian maissa, Saksassa, Ranskassa, Isossa-Britanniassa, Unkarissa ja Venäjällä.
Ohjelmistossa erityisen paljon Sibeliuksen musiikkia.

Sävellyksiä

Orkesterille:
1880 Kullervon kuolema
1886 Suomalainen rapsodia nro 2
1916 Sinfonietta
1926 Overtura sinfonica

Kuorolle ja orkesterille:
1885 Aino
1900 Hymni
1910 Kalevalahymni
1910 Juhlakantaatti Uuden ylioppilastalon vihkiäisiin

Muita teoksia:
1877 kuorolaulut Sotamarssi, YL:n marssi
1879/1882 Lyrische Stücke pianolle
1884 Surumarssi uruille Elias Lönnrotin hautajaisiin
1931 Muunnelmia suomalaisista kansanlauluista harpulle
+ yksinlauluja, mm. neljä laulua Runebergin teksteihin
+ viulusävellyksiä
+ orkesterisovitukset Porilaisten marssista ja Narvan marssista

Kirjavinkit

Vainio, Matti: "Nousekaa aatteet!": Robert Kajanus: elämä ja taide. WSOY 2002.

Vainio, Matti: Orkesteri etsii tietään: tutkielmia Suomen orkesterihistorian vaiheilta. Jyväskylän yliopisto 1992.

Vainio, Matti: Robert Kajanus - Suomen musiikkielämän ikuinen kakkonen. Teoksessa toimittanut Irma Vierimaa & al.: Siltoja ja synteesejä - esseitä semiotiikasta, kulttuurista ja taiteesta. Gaudeamus 1998. s. 127-142.

Väisänen, A. O.: Robert Kajanus ja kansallisromantiikka. Helsinki 1958.

Suomalainen, Yrjö: Robert Kajanus: hänen elämänsä ja toimintansa. Otava 1952.

 

Lähteet

Heiniö, Jalkanen, Lappalainen, Salmenhaara:
Suomalaisia säveltäjiä. Otava 1994.
Matti Vainio: “Nouskaa aatteet!“ Robert Kajanus, elämä ja taide. WSOY 2002.

» Alkuun

Sivun sisältö

» Viulistista säveltäjä-kapellimestariksi
» Helsingin kaupunginorkesterin synty
» Parempansa tunnustaminen
» Tuotanto/Ura
» Kirjavinkit
» Lähteet
Henkilötiedot

Kajanus, Robert
2.12.1856 - 6.7.1933

Ammatti:
säveltäjä ja kapellimestari
Koulutus:
musiikin teorian opintoja Helsingissä Richard Faltinin johdolla
viulunsoiton opintoja Helsingissä Gustaf Niemannin johdolla
1877-1879 sävellys- ja teoriaopintoja Leipzigissa mm. Karl Reineckenin johdolla
1879 sävellysopintoja Pariisissa Johan Svendsenin johdolla







| Lähetä sivu tuttavallesi   | Tulosta tämä sivu

© 2003 YLE Teema