Hae YLEstä:
                Lähetä postia
      TIETOA KAMPANJASTA >>
ETUSIVU
TAPAHTUMAT
OHJELMAT
LIIKUNTA-ASIAMIEHET
TUTKIMUS- JA HYÖTYTIETOA
YHTEISTYÖKUMPPANIT
 


TUTKIMUS- JA HYÖTYTIETOA

Valtakunnallinen sauvakävelytempaus

17.-25.9.2005

Valtakunnallisella sauvakävelyviikolla YLE sauvoo näkyvästi savolaisten kanssa Etelä-Savossa. Samalla YLE haastaa kaikki suomalaiset ympäri maata sauvomaan. Kampanjassa ovat mukana televisio ja radio, Suomen Liikunta ja Urheilu (SLU), SLU-alueet sekä Suomen Latu ja sen paikallisyhdistykset. Kampanja käynnistyy Suomen Ladun ja YLEn sauvakävelyratsioilla 17.09.2005.

Lataa sauvakävelyn tietopaketti tästä (PDF)

Tuoreen tutkimuksen mukaan suomalaisista vain kolmasosa liikkuu riittävästi

TNS Gallupin tutkimuksen mukaan yli kaksi miljoonaa suomalaista harrastaa viikoittain muuta
kuntoilua kuin kävelyä tai pyöräilyä kodin ulkopuolella. Kuva liikunnan harrastamisen aktiivisuudesta muuttuu hieman kun kysytään, millä intensiteetillä liikuntaa on edellisen viikon aikana harrastettu.

Liikuntaa harrastaneista kolmannes (34 %) ilmoittaa liikunnan olleen kevyttä, ei juurikaan hengästymistä.
Terveyden kannalta riittävästi liikuntaa harrastaa vain 1,3 miljonaa suomalaista. Naisista suurempi osa kuin miehistä liikkuu terveyden kannalta riittävästi. Iän mukaan erottuvat 15-24-vuotiaat ja yli 65-vuotiaat, joista keskimäärin useampi harrastaa kuntoilua riittävässä määrin. Kaikkein eniten riittämättömästi liikkuvia on
keski-ikäisten 35-49 vuotiaiden parissa. Peräti 68 % suomalaisista arvioi kuitenkin itse liikkuvansa oman hyvinvointinsa kannalta riittävästi.

TNS Gallup Oy on toteuttanut tutkimuksen puhelinhaastatteluina 17.- 21.1.2005. Tutkimus on toteutettu SLU:n ja YLEn toimeksiannosta. Tämä tutkimus ja lisätietoja Suomi Liikkeelle! -projektista on saatavana teemavuoden nettiportaalista: www.yle.fi/suomiliikkeelle.

Suomi liikkeelle! on YLEn liikuntavuosi 2005 yhteistyössä Opetusministeriön, Opetushallituksen ja SLU:n kanssa


Lataa tutkimus kokonaisuudessaan pdf-tiedostona

Lataa tutkimus kokonaisuudessaan word-tiedostona


AIKAISEMMAT TUTKIMUKSET:

UKK-liikuntapiirakka. Uusi tapa hahmottaa terveysliikunnan suositus