www.yle.fi  
 
Markku Pölösen esikoisohjaus

Markku Pölösen elokuvat Onnen maa, Kuningasjätkä ja
Badding katselevat kaikki suomalaisuutta omalla tavallaan.
Saman tekee Pölösen esikoisohjaus, hirtehinen komedia
Taivaan lahja. Se kertoo kuihtuvasta pohjoiskarjalaisesta
kylästä, jonka synkeään arkeen eräänä päivänä repeää
meteoriitin mentävä reikä.

Taivaan lahja -elokuvassa on puhe siitä, mistä puute. Viimeinenkin nuori nainen on lähdössä kylästä ja
nuoret miehet päätyvät epätoivossaan usein lopulliseen ratkaisuun: "Tuossa tiessä on vain yksi silmukan
mittainen mutka, sitten loppu onkin yhtä suoraa."

                                                 Epätoivon katkaisee pellolle putoava meteoriitti, jonka pinnassa näyttää
                                                 kimaltelevan timantteja. Hemmo, Panu ja Iivo kaappaavat kiven itselleen
                                                 ja sopivat kaupat kaupunkilaisserkun kanssa. Kivelle olisi muitakin ottajia.


                                                 Taivaan lahja -elokuvan on käsikirjoittanut Markku Pölönen.
                                                 Pääosissa ovat Auvo Vihro (Hemmo), Ilkka Heiskanen (Iivo),
                                                 Erkki Nuutinen (Panu) ja huijariserkkuna Juha Muje.

                                                 Elokuva on esitetty Kakkosella 13.9.2000.