YLE Teema

 

Teemalauantai

14.6. Teemalauantai: Kubrickin Kellopeli

Julkaistu perjantaina 02.11.2012 2 kommenttia 144 suositusta

lauantai 14.6. klo 21.00-24.05

Stanley Kubrickin Kellopeliappelsiini on elokuvahistorian kiistellyimpiä elokuvia, vaarallinen mestariteos väkivallasta ja tahdonvapaudesta. Elokuvan jälkeen esitetään dokumentti Kellopelin moneen suuntaan aukeavista merkityksistä.

Vuonna 1971 ensi-iltansa saanut Kellopeliappelsiini perustuu Anthony Burgessin vuonna 1962 ilmestyneeseen romaaniin, joka sijoittuu lähitulevaisuuteen. Elokuva kertoo Alexista, sadistisesta nuoresta miehestä, joka jää kiinni murhasta ja suostuu vankilassa koekaniiniksi aivan uudenlaiseen kuntoutushankkeeseen. Hänestä kitketään kokonaan pois kyky väkivaltaan. Vaan onko hoito pahempi kuin sairaus?

Väkivaltaa käsittelevän väkivaltaisen elokuvan nostattamat syytökset elokuvan inspiroimista väkivallanteoista aiheuttivat sen, että Kubrick veti Englannissa elokuvansa kokonaan pois levityksestä. Elokuva nähtiin kotimaassaan uudelleen vasta Kubrickin kuoleman jälkeen vuonna 2000.

Vaarallisena pidetyn, visionäärisen elokuvan maine ja kulttisuosio ovat 40 vuodessa vain kasvaneet. Elokuvasta löytyy yhteyksiä niin aikansa antipsykiatrisiin suuntauksiin kuin erilaisten ääriliikkeiden aatteisiin. Monitulkintaisen elokuvan visuaalinen suunnittelu ja äänimaisema ovat ehtaa Kubrickia: yksityiskohtia myöten mietittyjä, omaperäisiä ja uutta luovia.

Musiikilla on elokuvassa tärkeä rooli. Ääniraidalla kuullaan muun muassa Beethovenia, Rossinia, Gene Kellyn laulama Singin' in the Rain sekä Walter Carlosin (nyk. Wendy Carlos) Moog-syntetisaattorilla soittamia sävellyksiä.

Ranskalaisessa dokumentissa Olipa kerran… Kellopeliappelsiini elokuvasta ja sen heijastamasta aikakaudesta puhuvat niin psykoanalyytikko ja sosiologi kuin ohjaajan leski Christiane Kubrick, lanko ja tuottaja Jan Harlan sekä nykyisin Yorkshiren etsivänä Dalzielinä tunnettu näyttelijä Warren Clarke.

Näkemyksiään kertoo myös ranskalaisohjaaja Gaspar Noé. Pääpaino dokumentissa on elokuvan sisällössä, filosofiassa ja vaikutuksessa. Kellopeliappelsiinissa pääosaa esittänyt Malcolm McDowell muistelee myös hahmonsa rakentamista sekä sitä, miltä tuntui olla kuvattavana silmät väkivalloin auki pakotettuna.

Arkistomateriaalin kautta dokumentissa ovat mukana ovat myös Stanley Kubrick ja Anthony Burgess. ”Parempi hallita helvetissä kuin palvella taivaassa”, Kubrick toteaa.

Teemalauantai on uusinta joulukuulta 2012.

(Esittelyn kirjoitti Kati Sinisalo, 2012.)

Lisätietoa ohjelmasta

Kellopeliappelsiini (A Clockwork Orange). Ohjaus Stanley Kubrick. Pääosissa Malcolm McDowell, Patrick Magee, Adrienne Corri, Miriam Karlin, Godfrey Quigley, Anthony Sharp, Warren Clarke. Britannia 1971. (16)

Olipa kerran… Kellopeliappelsiini (Il etait une fois… Orange mecanique). Tv-dokumentti, ohjaus Antoine de Gaudemar. Käsikirjoitus Michel Ciment, Antoine de Gaudemar, Serge July, Marie Genin. Tuotanto Folamour, Ranska 2011.

Suosittele144 Suosittelee

Lähetä linkki

Kommentit

Anonyymi

Kiitos Teemalle tästä! Olen aina halunnut nähdä tämän elokuvan!

Agapetus

Twitterissä oli melkoinen leffahurmio Kellopeliappelsiinin aikana hashtagilla #Kellopeliappelsiini.

https://twitter.com/search/realtime?q=+%23Kellopeliappelsiini&src=typd


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook