YLE Teema

 

Kino Klassikko

Akira Kurosawa 100 vuotta

Julkaistu torstaina 29.04.2010 1 kommenttia 308 suositusta

sunnuntaisin 2.-23.5. klo 18

Japanilaisen mestariohjaajan Akira Kurosawan syntymästä on kulunut 100 vuotta. Teema esittää juhlan kunniaksi viisi Kurosawan mestariteosta.

 

24.4. Teemalauantai: Seitsemän samuraita

Kolme ja puoli tuntia kestävä elokuvaklassikko Seitsemän samuraita esitetään ohjaaja Akira Kurosawan 100-vuotispäivän ja näyttelijä Toshiro Mifunen 90-vuotispäivän kunniaksi. Maailman kaikkien aikojen parhaisiin kuuluvassa elokuvassa yhdistyvät suurenmoisella tavalla taide ja viihde.

 

2.5. Rashomon – paholaisen temppeli

Japanilaisen elokuvan ja Akira Kurosawan kansainvälinen läpimurtoteos kertoo metsässä tapahtuneesta murhasta eri todistajien näkökulmasta, aina eri tuloksin.

 

9.5. Seittien linna

Japanin menneisyyteen sijoittuva elokuva perustuu William Shakespearen Macbethiin ja todistaa hienosti Kurosawan elokuvien inhimillistä yleismaailmallisuutta ja ajattomuutta.

 

16.5. Kätketty linnake

Seikkailuelokuvan klassikko, jossa kaksi talonpoikaa liittyy pakomatkalla olevan prinsessan ja kenraalin seuraan. Vuonna 1958 valmistunut Kätketty linnake oli Kurosawan ensimmäinen laajakangaselokuva.

 

23.5. Taivas ja helvetti

Akira Kurosawan elokuvien sarjan päättää moderni rikoselokuva, jossa rikolliset aikovat kidnapata liikemiehen pojan mutta erehtyvät kohteesta.

 

Löydä lisää:

Japani, Akira Kurosawa
Suosittele308 Suosittelee

Lähetä linkki

Kommentit

YLE Teema

Viesti Kurosawan ystäville: tällä sivulla käytiin aiemmin vilkasta keskustelua siitä, mitkä ovat Kurosawan parhaita elokuvia ja miksi. Valitettavasti sivu katosi ja kommentit tuhoutuivat. Sensuurista ei ollut kyse.
Keskustelu jatkukoon!


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook