YLE Teema

 

Perjantain Kino

C.R.A.Z.Y. (12)

Julkaistu perjantaina 01.06.2012 5 kommenttia 209 suositusta

perjantai 12.10. klo 21.40

Kanadalainen C.R.A.Z.Y. on katkeransuloinen kasvutarina. Elokuva käy läpi katolisen perheen kehitysvaiheet, muodin, musiikin, aatteet ja vaatteet 1960-luvulta aina 1990-luvulle asti. Tarinan keskiössä ovat 1960- ja 1970-luku sekä isän lempilapsi Zac, viidestä pojasta neljäs (ja elokuvan nimen yksi kirjain). Isä haluaa kasvattaa pojistaan tosimiehiä, mutta Zacista alkaa tuntua ettei hän ehkä olekaan sitä mitä isä hänestä toivoo.

Homoseksuaalisuutta, vanhempien ja lasten välisiä suhteita sekä ylipäätään itsensä löytämistä käsittelevä elokuva voitti peräti yhdeksän Kanadan tärkeintä elokuvapalkintoa vuonna 2006.

Kanadan ranskankielisellä alueella Québecissa tapahtuvan elokuvan on ohjannut Jean-Marc Vallée, joka muistetaan lisäksi elokuvista Nuori Victoria (2009) ja Café de Flore (2011). Mukana on runsaasti muuttuvia aikoja kuvastavaa musiikkia Patsy Clinesta ja Charles Aznavourista Pink Floydiin, David Bowieen ja Cureen.

 

Lisätietoa ohjelmasta

C.R.A.Z.Y., Kanada 2005. O: Jean-Marc Vallée. N: Marc-André Grondin, Michel Côté, Danielle Proulx.

Suosittele209 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

Elokuvan tarina

Mark Cousinsin 15-osainen dokumenttisarja kertoo elokuvataiteen kehityksestä 1800-luvun lopulta 2000-luvulle asti. Persoonallinen tutkimusmatka ulottuu 12 vuosikymmenelle ja kuudelle mantereelle, Japanista Dakariin, Hollywoodista Hongkongiin ja Mélièsistä Avatariin.

Petosten kehässä (16)

Hampurilainen journalisti raportoi Beirutin kaduilla Libanonin sisällissodasta. Tavattuaan leskeksi jääneen Arianen hän joutuu pohtimaan omaa elämäänsä. Volker Schlöndorffin elokuvan pääosissa ovat Bruno Ganz ja Hanna Schygulla.

Kommentit

Upea filmi

Aivan mahtava elokuva. Kannattaisi katsoa kaikkien vanhempien erityisesti.
Upea tuo pääosan Zacin esittäjä. Katsonpa jälleen kolmannen kerran jo.

Anonyymi

Aivan mahtavan hieno elokuva. Sattumalta jäin katsomaan sitä ja mikä iloinen yllätys. Kiitos!

Merci

Upea leffa. Toivottavasti tulee uudestaan, kun meni monelta perjantai-illanviettäjältä ohi. Onneksi satuin tv:n ääreen!

Anonyymi

Merci kirjoitti:
Upea leffa. Toivottavasti tulee uudestaan, kun meni monelta perjantai-illanviettäjältä ohi. Onneksi satuin tv:n ääreen!

toivotaan, koska multa jäi katsomatta, luulin, että voin myöhemmin katsoa yle-areenasta)

Anonyymi2

Anonyymi kirjoitti:
Merci kirjoitti:
Upea leffa. Toivottavasti tulee uudestaan, kun meni monelta perjantai-illanviettäjältä ohi. Onneksi satuin tv:n ääreen!

toivotaan, koska multa jäi katsomatta, luulin, että voin myöhemmin katsoa yle-areenasta)

Täältäkin sama kaino toive, eli areenaan tai uusintalähetys, kiitos :)


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook