YLE Teema

 

Teeman Elävä arkisto

Elävä arkisto: Danny 70 vuotta

Julkaistu perjantaina 27.07.2012 1 kommenttia 130 suositusta

Danny 70 Systeemi kiersi Suomea kesällä 1970 – on sopiva aika palauttaa se mieliin nyt, kun musiikkineuvos Ilkka Lipsanen täyttää 70 vuotta.

tiistai 25.9. kello 21.55

Ilkka Lipsanen oli Porista Helsinkiin muuttaneen kauppiassuvun vesa ja Svenska Lyceumin kasvatti, joka kouluaikoina harrasti jalkapallon lisäksi musiikkia. Koulun päätyttyä hän lauloi Electric Five -nimisessä yhtyeessä, kun häntä pyydettiin Islandersiin laulusolistiksi Pepe Willbergin rinnalle vuonna 1963. Taiteilijanimellä Danny hän lauloi Islandersin ensimmäisen singlen b-puolelle folksävelmän ”East Virginia” vuonna 1964. Levy nousi listakärkeen ja Dannyn tie viihdyttäjänä oli sinetöity.

1960-luvulla hitit seurasivat toisiaan, ja Dannyn Suomen mittakaavassa ainutlaatuiset show-kiertueet tarjosivat faneille yllin kyllin nähtävää. Kiertueilla oli tähden lisäksi iso orkesteri, nimekkäitä kakkossolisteja ja uusia tulokkaita, viimeistellyt koreografiat, puvustukset ja ylöspanot. Vuosina 1966-1975 Dannyn kiertueet esittelivät yleisölle muun muassa Anki Lindqvistin, Katri Helenan, Kirkan, Irina Milanin, Kisun, Carita Holmströmin, Päivi Paunun, Kari Tapion, Muskan ja Vicky Rostin. Vuodesta 1977 alkaen show’t keskittyivät Dannyn ja Armin vetovoimaan. Nyt nähtävässä ohjelmassa Superdanny seurataan Danny 70 Systeemi -kesäshow'ta vuonna 1970.

Artisti Danny ja liikemies Ilkka Lipsanen sulautuivat yhdeksi, kun tähti perusti oman tuotantoyhtiön, D-tuotannon, syksyllä 1966. Näin hänestä tuli muusikkotovereittensa työnantaja samaan aikaan, kun hän nousi maan suosituimmaksi laulajaksi. Kaikkia tällainen yritteliäisyys ja nopea nousu ei tietenkään miellyttänyt, ja Danny joutui usein selittelemään liiketoimiaan julkisuudessa. Nykyisin toimittajakunnan asenne vaikuttaa absurdilta: Danny joutuu muun muassa kommentoimaan, onko kiertueella sen takia niin paljon rekvisiittaa, kun tähti itse ei ole ehkä riittävän valovoimainen.

Illan toisessa Danny-ohjelmassa supertähti on tehnyt comebackin iskelmämarkkinoille 1970-luvun lopun hellyysduetoilla. Keväällä 1977 Danny lyöttäytyi yhteen tuoreen Miss Suomen, Armi Aavikon, kanssa, ja parille varta vasten sävelletty ”Tahdon olla sulle hellä” nousi vuosikymmenen lopun superhitiksi. Armin ja Dannyn suosio jatkui vuosia, vaikka hitit keskittyivätkin dueton alkuvuosiin.

Ruotsinlaivalla vuonna 1982 taltioitu Yömyssy-ohjelma välittää Armin ja Dannyn risteilyshow’n katsojille juuri sellaisena kuin se oli. M/S Finlandia Tukholmasta Helsinkiin muodostaa ohjelmistonsa ja yleisönsä puolesta ison kontrastin vuoden 1970 kiertueelle. Rokkiyleisö on vaihtunut hillitysti humppaavaan iskelmäväkeen, ja kuulijoitten keski-ikä on noussut solistin iän myötä. Yllätyksiä sisältävä ohjelmisto etenee show’n lopulla sambakarnevaalin riehakkuuteen.

 

Danny ja Armi

Lisää Elävässä arkistossa:

Armi ja Danny:
Tahdon olla sulle hellä

Lisätietoa ohjelmasta

Superdanny (1970)

Arkistovieraana Danny (2012) Toim. Marko Gustafsson.

Yömyssy: Danny ja Armi (1982)

Suosittele130 Suosittelee

Lähetä linkki

Kommentit

Atro Niiniluoto

Showmies osasi ja osaa edelleen ottaa yleisönsä. Muistin ennestään, että huumeidenkäyttö oli vain näyttelemistä. Ainoa kappale, jonka Superdanny-showssa tunnistin, oli Paint in black.


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook