YLE Teema

 

Suosittelu lisätty!
Teeman Elävä arkisto

Elävä arkisto: 1970-luvun lomamatkailua

Julkaistu maanantaina 27.05.2013 0 kommenttia 50 suositusta

Jäykkiä härmäläisiä etelän auringossa.

tiistai 4.6. klo 22.25

Mitä tehdä jos matkalla yhtäkkiä onkin passi hukassa, rahat varastettu ja vatsaa kouristaa? Näin kysyy Elävän arkiston 1970-luvun lomamatkailupaketin ensimmäinen ohjelma Turvaton turisti (1976). 1970-luku oli massaturismin kulta-aikaa. Ulkomaanmatkailu oli olut aiemmin mahdollista vain pienelle osalle väestöstä, mutta pakettimatka-käsitteen synnyttyä etelän lomakohteet avautuivat kohtuullisella hinnalla yhä useammalle kansalaiselle. Nähtävän ohjelman mukaan etelän lämpöön ja houkutuksiin tottumattomille suomalaiselle lomiin liittyi kuitenkin mukana suuria riskejä, kuten alkoholimyrkytyksiä, rikoksia, liiallisen auringossa olon aiheuttamia palovaurioita ja myrkytysepidemioita. Mallorcalainen lääkäri kuvaakin osuvasti, että ”suomalaiset turistit ovat yleensä lomakohteeseen tullessaan terveistä, mutta heillä on kuitenkin heikkoutena huono viinapää”. Vedenkin nauttiminen unohtuu helposti ja seuraukset voivat olla katastrofaalisia. Ohjelman yhtenä asiantuntijana on Ylioppilaskunnan laulajat -mieskuoron entisenä johtajanakin tunnettu lääkäri Heikki Peltola. Peltola varottaa pilaantuneesta ruoasta ja veden epäpuhtauksista, ja hänen mukaansa ”lehtisalaatti on tropiikin vaarallisin myrkkykasvi”.

”Helsinki – I like it!” Kotimaan matkailuun kannustavan tietoiskun jälkeen vuoroon pääsevät luksusturistit. Suomalaisia on usein kiinnostanut se, mitä meistä ulkomailla ajatellaan. Tähän aihepiirin yhden vastauksen tuo Luxusturistit vuodelta 1970. Reportaasi seuraa ranskalaisen loistoristeilijä m/s Renaissancen Suomeen tuomien varakkaiden kansainvälisten turistien päivää kesäisessä Helsingissä. Turistit vierailevat mm. Senaatintorilla, ihmettelevät Sibelius-monumentin urkupillejä ja lounastavat Kalastajatorpalla. TV1:n Filmitoimituksen tuottama ja Antero Ruuhosen ohjaama musta-valkoinen reportaasi näyttää menneen ajan Helsinkiä kauneimmillaan.

Illan päättää matka Seychelleille. Saariryhmä on nykyisin tunnettu lomakohde, jossa monet suomalaisetkin ovat vierailleet. Onnellisten saaret: Seychellit on väreissä kuvattu kuvakertomus 1970-luvun puolivälin Seychelleistä Intian valtameressä.

Lisää Elävässä arkistossa:

Lomamatkaile 1970-luvulle

Lisätietoa ohjelmasta

Turvaton turisti (1976) Mitä tehdä jos matkalla yhtäkkiä onkin passi hukassa, rahat varastettu ja vatsaa kouristaa? MV.

Tietoisku: Kotimaan matkailu (1977) Tietoiskussa kehotetaan matkailemaan Suomessa. Näyttelijöinä Ritva Vepsä ja Yrjö Tähtelä sekä Jari & Sari-Marja Viippola.

Luxusturistit (1970) Ohjelma loistoristeilijä m/s Renaissancen tuomien varakkaiden turistien päivästä Helsingissä. MV.

Onnellisten saaret: Seychellit (1975) Ohjelma kuvaa Intian valtameressä sijaitsevaa trooppista Seychellien saariryhmää matkakohteena paikallisten ihmisten elämän ja arjen kautta. Väri.

Suosittele50 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

70-luvun sekahaku

12-osaisessa dokumenttisarjassa muistellaan suurten murrosten vuosikymmentä hellästi ja riipaisevasti. Muistojaan kertoo yli 50 suomalaista aikalaisvaikuttajaa urheilijoista poliitikkoihin, kirjailijoista iskelmätähtiin ja sosiologeihin.

Sounds of the Seventies

1970-luku soi jykevänä BBC:n valtavien arkistojen aarteissa. Kymmenessä jaksossa mukana mm. T. Rex, Sweet, Slade, Mud, Suzi Quatro, Bay City Rollers, Bill Withers, Chic, Queen, Dr. Feelgood, Abba, Sparks, Kate Bush, Boney M, Clash, Ramones, Kraftwerk, Madness...


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook