YLE Teema

 

Kino Suomi

Iso vaalee (16)

Julkaistu perjantaina 24.08.2012 6 kommenttia 118 suositusta

torstai 11.10. klo 21.55

Veijo Meren romaaniin Jääkiekkoililjan kesä perustuva Iso vaalee on kymmeniä tv-draamoja sekä Mainostelevisiolle että Ylelle ohjanneen Veikko Kerttulan ainoa teatterilevitykseen tehty pitkä elokuva.

Eletään kesää Hämeenlinnassa joskus 1950-luvun alkuvuosina. Illu on Meren alkuperäisteoksen nimihenkilö, kesälomaa viettävä jääkiekkoilija, joka ihastuu ”isoon vaaleeseen” Salmeen. Hän on kaunotar, jota piirittävät myös varuskuntakaupungin upseerit, ennen muita Kapteeni Kurjenmatka.

Kaupungilla pyörii myös alkoholisoitunut sotaveteraani Uti, joka vihjailee tietävänsä salatun totuuden Portinhoikan taistelusta, josta harva selvisi hengissä ja josta on kerrottu monenlaisia tarinoita.

Veikko Kerttula on urallaan tehnyt paljon työtä Veijo Meren kanssa. Mainostelevisiolle hän on ohjannut Veijo Meren tarinoihin perustuvan sarjan lyhytelokuvia 1970-luvulla. Ylelle Kerttula on muun muassa ohjannut yhdessä Meren kanssa kirjoittamansa draaman Annan ja Vasilin rakkaus, ja vuonna 1990 hän filmatisoi Ylelle Meren novellin Rinnat. Veikko Kerttulan muita tunnettuja ohjaustöitä televisioon ovat olleet Jussi-palkitut Se tavallinen tarina (1972) ja Simpauttaja (1975).

Iso vaalee on viimeksi esitetty televisiossa vuonna 1993.

Lisätietoa ohjelmasta

Iso vaalee, Suomi 1983. O: Veikko Kerttula. N: Kirsti Otsamo, Kimmo Tuppurainen, Risto Salmi, Kaarina Perola, Erkki Ruokokoski, Antti Litja.

Suosittele118 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

Ruusujen aika (12)

Risto Jarvan tulevaisuuskuvitelma Suomesta vuonna 2012, jolloin Historian instituutissa tehdään dramatisoitua tv-ohjelmaa lähimenneisyydestä.

Aurinkotuuli (12)

Erik Rankamaa on kuollut ja syväjäädytetty vuonna 1970. Lähes 30 vuotta myöhemmin hänet herätetään muuttuneeseen maailmaan. Timo Linnasalon pohdiskelevan scifi-elokuvan pääosassa on Paavo Piskonen.

Kommentit

Suomileffaa

Mahtavaa että Teema esitätte näitä harvinaisia, harvoin nähtyjä suomileffoja!

boobs

Rinnat ruutuun kanssa!

friikki

Löytyisikö Iso Vaalee -elokuva netistä, kun jäi katsomatta Teemalta.

Edvin Aalto

Voi hyvänen aika millaisia näyttelijätyöskentelyä ja repliikkejä. Kuin peruskoulun yläasteen näytelmäkerhosta. Eikö ohjaajalla ole ammattiylpeyttä, kun päästää tuollaista käsistään.

Anonyymi

friikki kirjoitti:
Löytyisikö Iso Vaalee -elokuva netistä, kun jäi katsomatta Teemalta.

Kirjastosta. Se on se iso talo siinä keskustassa.

Anonyymi

boobs kirjoitti:
Rinnat ruutuun kanssa!

Olihan ne siinä montakin kertaa!


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook