YLE Teema

 

Suosittelu lisätty!

Kohtalon vuodet

Julkaistu maanantaina 07.06.2010 0 kommenttia 191 suositusta

Kaksiosainen minisarja kertoo perheestä, jonka henkinen muuri repii Itä-Saksassa kahtia.

Tiistaina 24.8. ja 31.8. klo 19.30

Kaksiosainen tarina sijoittuu Leipzigiin ja vuosiin 1987 - 89, jolloin Itä-Saksan kansalaiset liikehtivät kommunismia vastaan. Bacherin perheen aikuiset sisarukset joutuvat henkisen muurin erottamiksi. Yksilapsisen perheen äiti Astrid menettää uskonsa kommunistiseen järjestelmään, kun taas hänen veljensä Alexander vannoo yhä aatteen nimeen. Myös heidän isänsä on ollut aina kunnioitettu puolueen jäsen.

Samalla kun perheessä välit kiristyvät, Nikolainkirkkoon kokoontuu kasvava joukko ihmisiä, jotka ottavat kantaa yhteiskunnallisiin asioihin. Pastori Ohlbaumin johtamat jumalanpalvelukset saavat kansanjoukot liikkeelle, ja tilanne alkaa riistäytyä valtaapitävien käsistä. Tätä Stasin on vaikea sulattaa, ja se pyrkii pitämään kansan vastarintaa aisoissa entistä tiukemmin.

Ihmisläheinen tarina yhdistää draamaa ja dokumentaarista kuvanmateriaalia, ja se pohjautuu Erick Loestin palkittuun romaaniin.

Lisätietoa ohjelmasta

Alkuperäinen nimi: Nikolaikirche

Ohjaus: Frank Beyer

Käsikirjoitus: Frank Beyer ja Eberhard Görner, perustuu Erick Loestin romaaniin

Pääosissa: Barbara Auer, Ulrich Matthes, Annemone Haase-Wolf, Günther Naumann, Alfred Müller ja Ulrich Mühle

Löydä lisää:

Saksa, Berliinin muuri, DDR
Suosittele191 Suosittelee

Lähetä linkki


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook