YLE Teema

 

Me eurooppalaiset

Julkaistu keskiviikkona 07.10.2009 7 kommenttia 353 suositusta

Läpileikkaus eurooppalaiseen elämään 600 vuoden ajalta.

Historia: Me eurooppalaiset

maanantai klo 17.00 ja lauantai klo 19.00 24.10. alkaen

Kuusiosaisessa dokumentissa kuvataan Euroopan valtioiden yhteiskunnallista, poliittista, kulttuurista ja ideologista kehitystä kuuden viime vuosisadan ajalta. Kunkin osan punaisena lankana kulkee aikakaudelle leimaa-antavan ilmiön tarkastelu; samalla esitellään tuon ajan merkkihenkilöiden elämänvaiheita.

1/6 Uudet ajatukset - 1400-luku
Keskiajan lopulla kirkon asema alkoi horjua, ja Jan Hus oli yksi kirkon dogmien kärkevimmistä arvostelijoista. Tieteissä uusia ajatuksia esittivät Nikolaus Kopernikus ja Andreas Vesalius.

2/6 Kapitalismin synty - 1500-luku
Kun hansakauppiaiden aikakausi päättyi, alkoi Euroopassa kehittyä markkina- ja rahatalous. Yksi aikakauden hengen ilmentymistä oli Jakob Fugger, Euroopan rikkain mies.

3/6 Sota ja rauha - 1600-luku
Euroopan uskonnolliset jännitteet purkautuivat vuonna 1618, kun 30-vuotinen sota alkoi. Julma sota sai Hugo Grotiuksen luomaan sodan kansainvälisen oikeuden perusteet.

4/6 Vapauden puolesta - 1700-luku
Oliver Cromwell nousi Englannissa kapinaan itsevaltiasta kuningasta vastaan, ja Ranskassa jo ennen vallankumousta Marie Gouze taisteli naisten oikeuksien puolesta.

5/6 Kansallisuusaate - 1800-luku
Uusi Eurooppa haki muotojaan, kun kansat alkoivat vaatia itsemääräämisoikeutta. Kansallissuusaatteen nousu synnytti poliittista liikehdintää, joka purkautui myöhemmin sodiksi.

6/6 Uudelleen löydetty Eurooppa - 1900-luku
Miten on käynyt eurooppalaisten ihanteiden tuhoisten sotien myllerryksessä? Viime vuosisadan ajattelijoina esiintyvät Hannah Arendt, Jean Monnet ja Václav Havel.

Lisätietoa ohjelmasta

(We Europeans 1-6)

Tuotanto: TAG/TRAUM/WDR/ORFMDR/ARTE, Saksa.

 

Suosittele353 Suosittelee

Lähetä linkki

Kommentit

Lukiolainen

Kiitoksia uusinnasta! Juuri sopivasti apua yo-kirjoituksiin! :)

Pate

Eikö Me eurooppalaiset -jaksoja voi katsoa netistä?

Ainakaan tällä sivulla ei puhuta asiasta sanaakaan...

Lukiolainen

Voisko tätä saada areenaan ? (:

Emilia

Joo, pliis laittakaa tätä areenaan!!

äiti

Nämä historia-dokumenttinne ovat loistava apu kokeisiin lukeville.
Tämänpäiän nuorilla on visuaalinen muisti, ja näitä katsoessa asiat palautuvat mieliin, kokonaisuudet ovat myös helpompi käsittää.
Olen itsekkin mielelläni seurannut kaikkia historiallisia ohjelmianne.
Valitettavasti jäin muutama "me eurooppalaiset" katsomatta. Areenassa ne olisit mukava nähdä.

Martti Lutteri

Onko tästä sarjasta tulossa uusintaa piakkoin? Tämä olisi hyvä saada taas ruutuun pian, jos mahdollista :)

Aina opiskelija

Miksi nämä dokumentit eivät voi olla jatkuvasti katsottavissa yle arenassa?


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook