YLE Teema

 

Mikko Niskanen - ohjaaja matkalla ihmiseksi

Julkaistu perjantaina 03.02.2012 2 kommenttia 140 suositusta

Perjantai 02.03 klo 18.00

Peter von Baghin "Ohjaaja matkalla ihmiseksi" on ainutlaatuinen suomalaiskansallinen triptyykki, kolmeen tunnin osaan jakautuva muotokuva Mikko Niskasesta (1929-1990), Poikien, Kahdeksan surmanluodin ja Ajolähdön ohjaajasta.

Niskanen oli suomalaisen elokuvan vaistonvarainen näkijä, sävykkäimpiä maaseudun kuvaajia, ja tuon alueen syvällisenä ymmärtäjänä jopa viimeinen. Niskanen oli myös armoitettu nuorison tulkki ja modernin kulttuurin väriläiskä, joka lietsoi moninaisia, usein äärimmäisiä tunteita. Hän oli nerokas ja ainutlaatuinen, tekijänä usein epätasainen ja ihmisenä aina arvaamaton, raadollinenkin persoona. Niskasen kolmen vuosikymmenen aikana syntyneet teokset ovat suomalaisissa oloissa harvinainen elokuvallinen omaelämänkerta: kuin salakavalasti ne kattavat ohjaajan henkilökohtaisen elämänvaelluksen kiintopisteet.

Mikko Niskasen tuotantoa hallitsee kaksi pääteemaa: maaseutu ja nuoriso. Maaseutu kietoutui hänen elokuviinsa yllättävästi, vain pienin liikkein, aluksi jopa melkein ironisessa valaistuksessa (Käpy selän alla). Nuoruuden aihe sen sijaan oli keskeinen alusta lähtien (Pojat). Myöhemmin maaseutu ja nuoriso liittyivät saumattomasti yhteen (Ajolähtö, Päätalo-sovitukset Elämän vonkamies ja Nuoruuteni savotat). Niskasen elokuvat haarautuivat paljolti samoista pääaiheista: kasvu ja lakastuminen, identiteetin kriisit, kapina, sopeutuminen ja talttuminen, elämän merkityksen ongelma hetkellä, jolloin kaikki tuntuu luisuvan alta...

Dokumentin ensimmäinen jakso valaisee Mikko Niskasen lapsuuden ja nuoruuden maisemaa, mukaan lukien hänen 1960-luvun elokuvansa, joissa ohjaajan katse kohdistui ensin sotaan, sittemmin nuoruuteen ja aikalaistuntoihin. Dokumentin kolmas jakso heijastaa Niskasen 1970- ja 1980-luvun elokuvia ja elämänvaiheita. Näiden välissä dokumentin toinen osa keskittyy kokonaisuudessaan Niskasen pääteokseen Kahdeksan surmanluotia, jossa elämän ja taideteoksen rajapinnat menettivät merkityksensä. Niskasen mestariteoksessa muotoutui vastaansanomattomasti kaikki se suru ja sääli, jonka vain syvällisin taide saattaa tavoittaa.

Peter von Baghin elokuvallisen muotokuvan materiaali on ainutlaatuinen: Niskasen kotiarkistot ja elokuvien poistot sekä lähimmäisten ja työtoverien haastattelut. Lopputulos on mallinsa näköinen suurtyö, yhtä suora ja hellä kuin Mikko Niskasen omat elokuvat.

Lisätietoa ohjelmasta

Ohjaus: Peter von Bagh. Tuotanto: Nosferatu Oy 2010

Suosittele140 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

Mikko Niskanen keväällä 2012

Torstai-iltojen Kino Suomi esittää keväällä 2012 kaikki Mikko Niskasen ohjaamat elokuvat Pojista Nuoruuteni savottoihin. TV-arkistossa nähdään Kahdeksan surmanluotia ja lisäksi Teema esittää Peter von Baghin kolmiosaisen Niskas-sarjan.

Kahdeksan surmanluotia (7)

Mikko Niskasen kuuluisin teos, neliosainen murhenäytelmä alkoholista, työttömyydestä ja murhasta. Vuonna 1972 valmistunut tv-draama on usein valittu kaikkien aikojen parhaaksi suomalaiseksi elokuvaksi.

Kommentit

herkko

hieno homma että niskasen elokuvia näytetään koko kevät ja kaikki elokuvat.eipä paremmin vois olla.

Ritva

herkko kirjoitti:
hieno homma että niskasen elokuvia näytetään koko kevät ja kaikki elokuvat.eipä paremmin vois olla.

Niskanen on mielestäni kaikkien aikojen paras suomalainen elokuvaohjaaja, syrjäseutujen ihmisten tulkki ja hieno luonnenäyttelijä. Ei vaan saanut tunnustusta elinaikanaan. Onneksi Peter von Bagh näkee sen, mitä monet muut eivät ole nähneet ja on nostanut Niskasen tuotantoa ja henkilökuvaa esille.
Kahdeksan surmanluotia on ohittamaton elokuva.


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook