YLE Teema

 

Kino Suomi

Omat koirat purivat

Julkaistu tiistaina 31.01.2012 10 kommenttia 169 suositusta

Mikko Niskasen harvinainen tv-elokuva kertoo korpikirjailija Ilmari Kiannon kohtalonvuosista talvisodan aikana.

torstai 29.3. klo 21.50

Omat koirat purivat on tosipohjainen elokuva kirjailija Ilmari Kiannosta, joka tuomittiin kuritushuoneeseen sotapetoksen yrityksestä talvisodan aikana. Elokuva pohjautuu Kiannon samannimiseen teokseen, jonka kirjailija laati päiväkirjamerkintöjensä pohjalta.

Talvisodan sytyttyä Ilmari Kianto perheineen joutui pakenemaan Turjanlinnasta, jonka Kianto oli rakennuttanut Suomussalmelle kirjailijakodikseen 1910-luvun alussa. Kotoaan poistuessaan Kianto kirjoitti pöydällä olevan sikarilaatikon kanteen venäjänkielisen viestin, jossa pyysi sotilaita ”kunnioittamaan köyhän kirjailijan kotia”. Suomalaisjoukot polttivat Turjanlinnan, ja Kianto joutui sotaoikeuteen, jossa hänet todettiin syylliseksi maanpetoksen yritykseen. Hänet tuomittiin puoleksi vuodeksi kuritushuoneeseen ja kansalaisluottamuksen menettämiseen. Kianto erotettiin myös Suomen Kirjailijaliitosta, jonka perustajajäsen hän oli.

Kiannon tuomio peruttiin ja julistettiin virheelliseksi vasta 1950-luvulla, jolloin Kianto oli jo syvästi katkeroitunut ja murtunut mies. Hänen luomisvoimansa ei palautunut ennalleen, vaikka hän eli vuoteen 1970 saakka.

Mikko Niskanen oli vuodesta 1971 saakka ollut Kiannon päiväkirjateoksen pauloissa, ja monien mutkien ja välivaiheiden jälkeen teoksen kuvaukset aloitettiin Mikkelissä helmikuussa 1974. Niskanen kiinnitti aluksi päärooliin Kaarlo Wilskan, mutta ennen kuvauksia irtisanoi tämän ja otti Kiannon roolin itselleen. Kuvaukset Mikkelissä, Kainuussa ja Suomussalmella sujuivat aikataulussa ja kaksi ja puolituntinen elokuva oli esitysvalmis saman vuoden lopulla. Sen ensi-ilta oli TV1:ssä 26.12.1974.

Elokuva on verkkainen kärsimysnäytelmä, joka korostaa jylhästi Kiannon kokeman vääryyden syvyyttä. Mikko Niskasen roolisuoritus Iki-Kiantona sai paljon kiitosta, ja rohkaisi häntä ottamaan pääroolin seuraavissakin elokuvissaan.

Lisätietoa ohjelmasta

Omat koirat purivat (Suomi 1974) Pääosissa: Mikko Niskanen, Kaarina Perola, Mervi Kauppi, Satu Putkonen, Hannu Vuorinen, Esko Nikkari. Ohjaus: Mikko Niskanen. Yleisradio TV1.

Suosittele169 Suosittelee

Lähetä linkki

Kommentit

Pena

Asiaa tuntemattomat voivat saada tekstistä väärän käsityksen. Ilmari Kianto teki rajan taakse ennen sotia useita retkiä pääasiassa kulttuuriin tutustuakseen. Sodan puhjettua kävi selväksi, että suomalaisten ja venäläisten oli rakennuksia polttamalla vaikeutettava vastapuolen olosuhteita. Kianto jätti lähestyville venäläisille viestin, jossa todettiin talon lähiympäristön olevan linnoittamaton, ja näin ollen rakennuksen polttamisen olevan turhaa. Kuinka ollakaan, suomalaiset löysivät viestin ennen kuin sytyttivät talon tuleen. Viestin epäiltiin olevan rajan taakse retkiä tehneen Kiannon avustusyritys "toveriensa" hyväksi. Sotatila muuttaa ajattelutapoja ja viattomat joutuvat kärsimään. Kianto oli yksi heistä.

Anonyymi

Pena ! Hyvin sanottu. Noin se meni Oikeesti !
ph

Oippa

Kianto kirjoitti sikarilaatikon kanteen ja suojapaperiin venäjänkielisen viestin:

"Saari tuolla tyhjä samoin huvilan itäänpäin ja muut rakennukset. Tunnen Moskovan. Olin siellä 1901-03.
Venäläiset toverit. Kunnioittakaa ohimenollanne tätä taloa!
Täällä asuuu köyhä kirjailija."

Kiannon viesti tulkittiin vakoiluksi vihollisen puolesta, sillä tyhjä Niettusaari tarjosi hyvän tukikohdan tärkeällä vesistöreitillä.
Tarinoiden mukaan Kianto olisi kirjoittanut venäläisille muitakin viestejä, mutta niistä ei ole olemassa todisteita.
Kiannon oma poika haavoittui parin kilometrin päässä Turjanlinnasta.

Oskar

Turjanlinnan poltti pääosin silloisen Säräisniemen kunnan (nykyään osa Vaalaa) alueelta kotoisin olevista miehistä koottu komppania, johon oma isoisäni veljineen kuului.

Muutakin pelissä

Kianto oli ahkera Vienan kävijä ja karelianisti. Aluksi hän myös kannatti Suur-Suomea ja Vienankarjalan liittämistä Suomeen. Myöhemmin Kianto tuli ajatuksiin, että niin venäläiset kuin suomalaisetkin pyrkivät alistamaan vienan kansan ja hävittämään kulttuurin. Kianto alkoi korostaa Vienan koskemattomuutta ja itsenäisyyttä. Tämä sai aks:n raivoihinsa. Kiannon saama tuomio olisikin nähtävä kostona takin kääntämisestä.

Anonyymi

Tästä tapauksesta en ole ennen kuullutkaan, mutta kovasti on erilaiset tiedot ohljelman esittelyn kirjoittajalla ja kommentoijilla. Näyttää, että esittelyn kirjoittaja on halunnut ohjata ajattelua totuudesta sivuun. Miksi?

Kallion Kundi

Oskar kirjoitti:
Turjanlinnan poltti pääosin silloisen Säräisniemen kunnan (nykyään osa Vaalaa) alueelta kotoisin olevista miehistä koottu komppania, johon oma isoisäni veljineen kuului.

Oman isoisäni serkku oli kyseisen joukkueen johtaja, mahdammeko olla sukulaisia? Turjanlinna olisi poltettu ilman sitä viestiäkin koska heillä oli määräys polttaa kaikki rakennukset jotka tarjoaisivat puna-armeijalle suojaa kovissa pakkasissa

Köntys

Ilmari Kianto oli kansalaissodan aikana melkoinen "valkoisten" kiihoittaja.
Hän muunmuassa vaati kirjoituksissaan lehtiin sodan jälkeen,että kaikki nuo punikki huorat jotka pukeutuvat housuihin on ammuttava jotta he eivät pääse synnyttämään uusia vasemmistolaisia.
Itse hän kuitenkin pomppi alastomien piikatyttöjen perässä Turjanlinnassa.

Tbsvk

Saako sitä katsoa YLE Arenassa ?

Anonyymi

Köntys kirjoitti:
Ilmari Kianto oli kansalaissodan aikana melkoinen "valkoisten" kiihoittaja.
Hän muunmuassa vaati kirjoituksissaan lehtiin sodan jälkeen,että kaikki nuo punikki huorat jotka pukeutuvat housuihin on ammuttava jotta he eivät pääse synnyttämään uusia vasemmistolaisia.
Itse hän kuitenkin pomppi alastomien piikatyttöjen perässä Turjanlinnassa.

Köntys, juuri näin. Itse olen lähtöisin Kainuusta, jossa Kianto nyt aika tavalla arvostusta kerää, mutta hänen sisällissodan jälkeiset kirjoitukset (todellista vihapuhetta, muuten) ovat muuttaneet omalta osaltani ratkaisevasti suhtautumista Ilmari Kiantoon.


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook