YLE Teema

 

Suosittelu lisätty!

Pappi lukkari talonpoika vakooja (16)

Julkaistu perjantaina 08.11.2013 0 kommenttia 66 suositusta

lauantai 23.11. klo 21.30

John Le Carrén romaaniin perustuvassa tunnelmallisessa vakoilutrillerissä etsitään kaksoisagenttia brittien tiedustelupalvelun riveistä keskellä 1970-luvun alun kylmää sotaa. Komean näyttelijäjoukon ytimen muodostavat Gary Oldman, Colin Firth, Toby Jones, John Hurt, Tom Hardy, Mark Strong, Benedict Cumberbatch, David Dencik, Ciarán Hinds ja Kathy Burke.

Viime vuosien parhaisiin ja ehdottomasti tyylikkäimpiin jännityselokuviin kuuluva Pappi lukkari talonpoika vakooja on vaikuttava kuvaus 1970-luvun paranoidista ilmapiiristä ja kansainvälisen vakoilun kylmästä maailmasta. Se on myös hieno kuvaus petoksesta, kunniasta ja yksinäisistä miehistä.

Elokuvan ohjasi ruotsalainen Tomas Alfredson. Alfredsonin edellinen ohjaustyö oli niinikään vahvalla melankolisella atmosfäärillä vakuuttanut moderni vampyyritarina Ystävät hämärän jälkeen.

Elokuvan on kuvannut Hoyte van Hoytema, musiikin on säveltänyt Alberto Iglesias.

Vakoilumaailman labyrintissä voi eksyä, joten Pappi lukkari talonpoika vakoojan haluaa ehkä katsoa heti uudestaan - se ei haittaa, sillä se on myös yksityiskohtien juhlaa.

Ennen elokuvaa esitetään Festivaalipuhetta, jossa vakoilusta ja jännityselokuvista puhuvat Iron Skyn ohjaaja Timo Vuorensola, Apocalyptican sellisti Perttu Kivilaakso ja Evan johtaja Matti Apunen.

Lue myös:
Sinfonia vaiteliaille miehille - Jaana Semeri kirjoittaa Alfredsonin elokuvasta

Lisätietoa ohjelmasta

Pappi lukkari talonpoika vakooja (Tinker Tailor Soldier Spy), Britannia 2011. O: Tomas Alfredson. N: Gary Oldman, Colin Firth, Toby Jones, John Hurt, Tom Hardy, Mark Strong, Benedict Cumberbatch, Ciarán Hinds, David Dencik, Kathy Burke.

Suosittele66 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

Somewhere (7)

Sofia Coppolan elokuva yltäkylläisessä tyhjyydessä elävästä Hollywood-näyttelijästä ja tämän tyttärestä. Venetsian elokuvajuhlien pääpalkinto 2010. Pääosissa Stephen Dorff ja Elle Fanning.

Elämän puu (12)

Terrence Malickin huikea elokuva maailman alusta ja lopusta, elämän tarkoituksesta ja yhdestä perheestä 1950-luvun Texasissa. Cannes-voittaja 2011. Pääosissa Brad Pitt, Jessica Chastain ja Sean Penn.


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook