YLE Teema

 

Suosittelu lisätty!
Kesäkino

Pitkä kuuma kesä (12)

Julkaistu tiistaina 29.05.2012 0 kommenttia 159 suositusta

lauantai 16.6. klo 21

Lootusasentoon liian levoton mä oon, meikäläinen kaipaa jotain kouriintuntuvaa…
– Kalle Päätalo: Lootusasentoon

Miltä rock ja nuoruus ja kesä tuntuivat 1980-luvun alussa? Kesäkinon lauantai-illan elokuvat ovat tällä kertaa Pitkä kuuma kesä ja Saimaa-ilmiö, fiktio ja dokumentti itäisen Suomen yli 30 vuotta sitten lyöneestä musiikillisesta uudesta aallosta.

Pitkä kuuma kesä kertoo joensuulaisista nuorista - Lajunen, Kukkonen ja kumppanit - jotka perustavat 1980-luvun alussa bändin. Rock lupaa kaiken olennaisen elämästä. Kalle Päätalo -bändin tie vie kuitenkin humppahelvettiin. Millaista elämä on, kun siitä pitää selvitä vain nuoruuden innon, pikkukaupungin, kotibileiden, tyttöjen ja kolmen soinnun avulla?

Suomirockin "syntyvuodesta" 1980 kertova Pitkä kuuma kesä valmistui vuonna 1999. Perttu Lepän ohjaaman ja käsikirjoittaman elokuvan pääosissa ovat Unto Helo, Hanna-Mari Karhinen, Mikko Hakola, Timo Lavikainen ja Konsta Hiekkanen. Kalle Päätalo -bändin musiikista vastasi Pauli Hanhiniemi.

Elokuvassa on välineitä ensiapupakkausta enemmän. Katkerien ja elämäänsä pettyneiden aikuisten tuskin kannattaa sitä katsoa. Elämänilo ja rokki vain turhaan muistuttavat omasta tilasta sohvalla.

Humppahelvetissä, johon bändi joutuu, ei tehdä uutta vaan toistetaan samaa – ja otetaan keikan jälkeen keski-ikäinen nainen syliin. Kuten rumpali Kukkonen taisi tehdäkin.” – Pauli Hanhiniemi

Radio Suomen kesäsarjassa Onnen maalta Erottajalle muusikko Pauli Hanhiniemi keskustelee toimittaja Jukka Kuosmasen kanssa elokuvasta Pitkä kuuma kesä sunnuntaina 17.6.2012.

Lisätietoa ohjelmasta

Pitkä kuuma kesä (Suomi 1999). O: Perttu Leppä. N: Unto Helo, Mikko Hakola, Konsta Hiekkanen.

Suosittele159 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

Saimaa-ilmiö

Aki ja Mika Kaurismäen dokumentissa aikansa suomirockin huiput Juice Leskinen Slam, Hassisen kone ja Eppu Normaali seilaavat Saimaan aalloilla kolmen bändin Tuuliajolla-kiertueella kesällä 1981.

Kesäkapina (12)

Jaakko Pakkasvirran kesäinen ja kapinallinen elokuva vieraantumisesta, mainonnan maailmasta ja yhteiskunnallisesta heräämisestä.


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook