YLE Teema

 

  • Suosittelu lisätty!
  • Suosittelu lisätty!

Retrolissun ysärit: Kiitos 1990–1999

Julkaistu perjantaina 08.11.2013 0 kommenttia 44 suositusta

Retrolissun ysärit on kymmenosainen sarja vuosikymmenestä, jolloin tuulipuku vaihtuu Turo Tailoriin. Viidennessä osassa Suomen lippua heilutetaan Amerikassa, Japanissa ja Joensuussa. Kiitos 1990–1999!

Amerikkalaistunut liikemies Peter Nygård huhki ysärillä musiikkiviennin eteen. Nygård nähtiin Janina Frostellin, Linda Bravan ja Miisan taustalla Los Angelesissa. Musiikin kansainvälinen läpimurto saavutettiin kuitenkin vasta vuosikymmenen loppupuolella, ja aivan eri artistien voimin. Hollywood-menestys saatiin Suomeen kuitenkin jo ysärin alussa, kiitos Renny Harlinin.

Kansallistunnetta nostattivat ysärillä myös urheilumenestykset. Urheilijoita juhlittiin kansallissankareina, ja jääkiekon MM-kulta ajoi suomalaiset joukkohysteriaan.

Viimeistään jääkiekon kultavuonna -95 kansallistunne kääntyi nationalismiksi. Joensuun vuosia jatkunut skiniongelma purskahti valtakunnan julkisuuteen, kun koripalloilija Darryl Parker pakeni kaupungista. Somaliäitejä oli saanut hakata jo vuodesta -90, mutta urheilijaan kohdistunut uhka oli kerta kaikkiaan liikaa.

Vanhemmat olivat hukassa: voisiko lapselle enää ostaa pilottitakkia, entäs maihareita? Ja kuinka sen kaljun kanssa on?

Suosittele44 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

Retrolissun ysärit

Retrolissun ysärit on ohjelma 1990-luvun parhaista paloista, hetkistä joissa lama-aika vaihtuu laatuun. Ohjelman juontaa pettämättömällä tyylitajullaan muotibloggarit haastava Retrolissu.


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook