YLE Teema

 

Suosittelu lisätty!

Särkyneiden haaveiden kaupunki (7)

Julkaistu tiistaina 25.09.2012 0 kommenttia 95 suositusta

maanantai 1.4. klo 10.00

Pääsiäisenä 2013 esitetään lyhyt mutta mestarillinen sarja elokuvia, joiden aiheena on elokuvien tekeminen. Vincente Minnellin Särkyneiden haaveiden kaupunki, Francois Truffaut’n Amerikkalainen yö, Woody Allenin Muistelmia - Stardust Memories ja Robert Aldrichin Filmin kulissien takana ovat ensiluokkaisia elokuvia elokuvanteon maailmasta ja elokuvien parissa elävistä ihmisistä.

Pääsiäismaanantain elokuvaputken avaa viidellä Oscarilla palkittu elokuva Särkyneiden haaveiden kaupunki (The Bad and the Beautiful). Kuuluisa tuottaja Jonathan Shields haluaisi tehdä vielä yhden elokuvan entisen ohjaajansa, naistähtensä ja käsikirjoittajansa kanssa. Kaikki kolme ovat kuitenkin aikoinaan joutuneet Shieldsin julman petoksen uhreiksi eivätkä halua enää olla missään tekemisissä hänen kanssaan. Kolmikon kauas menneisyyteen ulottuvista kertomuksista muodostuu sitten elokuvan runko.

Särkyneiden haaveiden kaupunki on kiehtovimpia Hollywood-kuvauksia jo siksi, että se ei saarnaa sanottavaansa vaan kertoo sen itse asiassa perinteisen Hollywood-elokuvan keinoin – eeppistä melodraamaa, nokkelaa huumoria ja tunteikasta romantiikkaa taitavasti yhdistelemällä. Elokuvalla on ensiluokkainen tekijätiimi: ohjaaja on Vincente Minnelli, näyttelijöinä ovat muun muassa Kirk Douglas, Lana Turner, Dick Powell, Gloria Grahame, Barry Sullivan ja Walter Pidgeon.

Henkilöhahmojensa kautta Särkyneiden haaveiden kaupunki kritisoi purevasti unelmakaupungin tuotantokoneistoa, joka sen itsensäkin on synnyttänyt. Elokuva välttää mustavalkoisia henkilöhahmoja ja kuvaa toisaalta varsin rakastavasti maailmaansa, jossa suuret saavutukset ja päivittäinen elokuvanteon aherrus kohtaavat. Hollywood on alkuperäisnimen mukaisesti paha mutta myös kaunis.

Niinpä edes läheisillään julmasti leikittelevä Shields ei ole itsessään paha. Hän on suurimman osan aikaa miellyttävä, hauska ja nokkela ihminen. Se, että Shields aivan yhtä helposti ja armottomasti rikkoo ystävyydet ja kieltää rakkauden, on vain osa tapaa, jolla Hollywoodin kaltainen ihmisiä käyttävä, hyödyntävä, tuhoava ja palkitseva järjestelmä toimii. Shields itsekin näyttää kärsivän teoistaan, eivätkä hänen uhrinsa rajuista koettelemuksistaan huolimatta kuitenkaan hylkää menestystä ja mainetta, jota he Shieldsin avulla saavuttavat.

Autenttisuuden tunnetta lisäten Särkyneiden haaveiden kaupunki tarjoaa kiehtovia välähdyksiä 1950-luvun Hollywoodin studioilta ja elokuvanteosta itsestään. Paljon on myös pohdiskeltu, perustuvatko elokuvan henkilöt todellisiin ihmisiin, mutta vaikka pää- ja sivuhahmoissa on paljon viittauksia oikeasti eläneisiin henkilöihin, ovat he enemmänkin synteesejä eri ihmisistä ja tarinoista. Esimerkiksi Kirk Douglasin tuottajahahmo sisältää selkeitä viittauksia David O. Selznickiin, toisaalta hänen puuhastelunsa halvan kauhufilmin parissa on poimittu lähes suoraan tuottaja Val Lewtonin vaiheista Kissaihmisten parissa.

(esittelyn kirjoitti Vesa Nykänen)

Lisätietoa ohjelmasta

Särkyneiden haaveiden kaupunki (The Bad and the Beautiful), USA 1952. O: Vincente Minnelli. N: Kirk Douglas, Lana Turner, Dick Powell.

Suosittele95 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

Amerikkalainen yö (S)

Oscar-palkitussa elokuvassa François Truffaut esittää itse rakkauselokuvan ohjaajaa, jonka näyttelijöistä irtoaa enemmän tunteita kun kamera ei ole käynnissä. Pääosissa ovat Jean-Pierre Léaud ja Jacqueline Bisset.

Muistelmia - Stardust Memories (7)

Woody Allenin eräänlainen omakuva kertoo elokuvantekijästä, joka joutuu itselleen omistetulla festivaalilla kokemaan kuuluisuuden kirot. Ammatillisen kriisin lisäksi ongelmia tuottavat naiset. Naispääosassa on Charlotte Rampling.


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook