YLE Teema

 

Suosittelu lisätty!

Seksiä auringon alla (12)

Julkaistu keskiviikkona 29.05.2013 0 kommenttia 87 suositusta

sunnuntai 30.6. klo 23.35

Hollantilainen dokumentaristi Sunny Bergman tutustuu seksuaalisuuteen neljässä maassa, joissa seksiin suhtaudutaan eri tavalla kuin Länsi-Euroopassa: Ugandassa, Kiinassa, Kuubassa ja Intiassa. Käy ilmi, että meillä on näiltä kulttureilta paljon opittavaa.

Ugandassa seksi ei ole yksityisasia. Isän siskot opastavat nuoria tyttöjä ja pariskunnan ongelmia voi ratkoa koko suku.

Kiinassa seksistä ei yleensä puhuta julkisesti, eikä välttämättä edes oman aviopuolison kanssa. Syrjäseutujen Mosuo-yhteisöllä on harvinainen matriarkaalinen kulttuuri, joka heijastuu myös naisten seksielämään.

Kuubassa seksi, musiikki ja tanssi ovat tärkeä osa elämänmenoa. Miehet huomioivat kadulla kaikki naiset iästä ja koosta riippumatta, eikä parisuhde monien mielestä merkitse yksiavioisuutta.

Hindulaiset pitävät seksiä iloisena ja jumalallisena asiana, eikä syntinä kuten useissa uskonnoissa. Kama Sutra on edelleen monien käyttämä seksiopas. Myös länsimaalaiset matkustavat Intiaan gurujen perässä.

Teemalla on aiemmin esitetty myös Sunny Bergmanin dokumenttielokuva Yli-ikäinen 35-vuotiaana (Over the Hill, 2007).

Lisätietoa ohjelmasta

Sunny Side of Sex, Alankomaat 2011. T: Viewpoint Productions.

Suosittele87 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

Kesäkino 2013

Kesällä kaikki rakastavat! …varsinkin Ansa ja Tauno. Sekä Nikander ja Ilona. Ja Paavali Pohja. Teeman lauantai-iltojen Kesäkinossa sekä Radio Suomen kesäsarjassa perehdytään kesällä 2013 suomalaiseen elokuvarakkauteen.

Sounds of the Seventies

1970-luku soi jykevänä BBC:n valtavien arkistojen aarteissa. Kymmenessä jaksossa mukana mm. T. Rex, Sweet, Slade, Mud, Suzi Quatro, Bay City Rollers, Bill Withers, Chic, Queen, Dr. Feelgood, Abba, Sparks, Kate Bush, Boney M, Clash, Ramones, Kraftwerk, Madness...


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook