YLE Teema

 

Tiededokumentti

Seksismi ja lapset

Julkaistu perjantaina 27.09.2013 4 kommenttia 72 suositusta

lauantai 12.10. klo 16.20

Seksuaalisuutta ylikorostava kulttuurimme on vallannut lapsuudenkin: yhdeksänvuotiaat tytöt käyttävät topattuja rintaliivejä ja vielä nuoremmat löytävät netistä kovaa pornoa. Miten tämä vaikuttaa kasvaviin nuoriin?

Siirtyminen taaperoiästä aikuisuuteen on lyhentynyt. Lasten lelut, kirjat, elokuvat ja mainonta ovat vahvasti seksualisoituja, ja lapset ovat siedättyneet pornonkaltaiselle kuvastolle. Mikä tuntui hätkähdyttävältä vielä joitain vuosikymmeniä sitten, on nykyään tavanomainen osa länsimaissa elävien lasten elämää.

Tytöt kertovat dokumentissa seksikkään imagon tärkeydestä. Ellei näytä seksikkäältä, ei ole olemassa. Moni kertoo lähettäneensä kuvia itsestään alastomana tai pelkissä alusvaatteissa söpöille pojille herättääkseen näiden huomion, mutta usein kuvat ovat levinneet eteenpäin kaikille pojan kavereille ja jopa tytön perheelle. Monia on kiusattu, mutta tytöt kertovat vakavina, että huoritteluun tottuu.

Pojat oppivat seksistä lähinnä pornoa katsomalla. Asiasta ei puhuta vanhempien kanssa, koska näiden mielestä pornoa ei kukaan katso ”ainakaan heidän kodissaan”. Tutkimus osoittaa esimerkiksi anaaliseksin yleistyneen nuorten parissa valtavasti. Tytöille suunnatuissa lehdissä jaetaan paljon tietoa siitä, miten tyttö voi tyydyttää pojan, mutta tytön kiihottumisesta tai orgasmista ei puhuta.

Lisätietoa ohjelmasta

(Sext Up Kids, Kanada 2012)

Suosittele72 Suosittelee

Lähetä linkki

Kommentit

käsitteet sekaisin

Sanakirjan määritelmä
seksismi: katsantokannasta joka korostaa sukupuolten välisiä eroja ja niihin perustuvaa sukupuolten eriarvoisuutta.

Anonyymi

(Yli)seksualisointi ei tosiaan tarkoita samaa kuin seksismi. Ihmeen moralisoiva (ja seksistinen) dokumentti.
Oletuksena dokumentissa on, että pojilla ei ole paineita ulkonäkönsä tai seksisuorituksen suhteen tai että teinitytöt eivät kuluttaisi pornoa, ainakaan sellaisesta ei puhuta sanallakaan.

Pidän dokumentissa esitettyä porttiteoriaa tekstiviestien määrän johtamisesta varhaiseen seksielämään naurettavana. Eiköhän yhdistävä tekijä voisi olla vaikka teinin sosiaalisuus tai huomionkaipuu??

Anaaliseksi taas demonisoidaan ja esitetään friikkinä, mutta syytä ei perustella. Säärikarvojen ajelu taas rinnastuu mielestäni parranajoon, ja hameen pituuksista hysterisointi kertoo enemmän ihmisen omista estoista.

Tajuan, että dokumentti haluaa kritisoida härskiä markkinointia, mutta en ymmärrä miksi ei korosteta ihmisten oikeutta pukeutua vapaasti oman ihanteensa mukaan, vaan kaikkien pitäisi (pop-tähtiä myöten) elää haastateltujen ahtaan siveysnormin mukaan.

Anonyymi

HEI! voisiko tätä dokkaria nähdä vielä jostain???? alkuperäinen meni minulta ohi ja nyt vasta löysin areenasta ja esitys oli jo loppunut. onko dokumettia mahdollista nähdä vielä jostain!?????! minun on saatava se jotenki käsiini.. aihe tukee hyvin koulutustani ja dokkari oli erittäin mielenkiintoisen oloinen! voiko sitä tilata tai jotain.. nimim: pulassa:(

Anonyymi

uusintaanuusintaanuusintaan!!! pliiiiiis


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook