YLE Teema

 

Kulttuuridokumentti

Sininen laulu: Suomen taiteiden tarina

Julkaistu torstaina 12.05.2011 1 kommenttia 196 suositusta

tiistai 26.11. klo 17.00

Teema esittää toiveuusintana Peter von Baghin ohjaaman 12-osaisen suursarjan Sininen laulu: Suomen taiteiden tarina. Teeman tilaama tv-sarja ensiesitettiin syksyllä 2003. Sarja kattaa kaikkien taiteiden suomalaisen tarinan Suomen itsenäisyyden alusta vuosituhannen vaihteeseen asti.

Sarjalla on kaksi lähtökohtaa: Toisaalta halu tallentaa merkittävien, eri ikäpolvea edustavien taiteilijoiden olemus ja äänenpainot sarjaan ja siten osaksi tulevien sukupolvien yhteistä kansallista muistia. Toisaalta sarjan avulla haluttiin koota kaikki tärkein jo olemassa oleva materiaali taiteilijoista ja taidetta koskevista kommenteista yhteen teokseen.

Sarjassa on kymmeniä haastatteluja ja ainutlaatuisia arkistolöytöjä. Sarjaa varten on haastateltu yli sata suomalaista kulttuurivaikuttajaa kirjallisuuden, teatterin, elokuvan, kuvataiteen, tanssin, valokuvauksen, arkkitehtuurin, musiikin ja sarjakuvan aloilta. Lisäksi Siniseen lauluun on koluttu kirjaimellisesti satoja ja taas satoja arkistoja, jotta sarjan visuaalinen ilme ja esimerkkien runsaus ylittäisi täydellisen.

 

Osa 1: 1900-1920
Tällaisia me olemme. Itsenäistyvän maan taiteiden taso on korkea, mutta taiteet todistavat myös repivän kansalaissodan.

Osa 2: 1921-1929
Omakuva joka täytyi piirtää. Kansalaissodasta toipuva Suomi saa kasvonpiirteensä ja avaa ikkunoita Eurooppaan.

Osa 3: 1930-1935
Kahden Suomen draama. Vastakohdat kärjistyvät pulakauden Suomessa, jossa kohtaavat virallinen taide ja vaietut taiteilijaurat.

Osa 4: 1935-1939
Täyttyneiden toiveiden maa. Suomi vaurastuu, mutta suursota uhkaa jo Eurooppaa, kun Sillanpää noutaa kirjallisuuden Nobelin.

Osa 5: 1939-1944
Miksi me taistelemme. Sodan vuosina korkeakulttuuri ja viihde yhtyvät todelliseksi taistelevaksi voimaksi.

Osa 6: 1945-1950
Maisema taistelun jälkeen. Sodan arvista nousee kulttuurin vasemmisto, ja Sinuhe kertoo maan tilan hävityn sodan jälkeen.

Osa 7: 1950-1954
Särkyneen peilin sirpaleet. Modernismin ilmaukset saapuvat kaikkiin taiteisiin, ja yhden totuuden Suomi murenee.

Osa 8: 1955-1960
Kansan ehdoilla. Toisaalla Väinö Linna ja Tampereen voima, toisaalla viihteen protesti herrojen teeskentelyä vastaan

Osa 9: 1958-1966
Elämän näyttämöllä. Linnan Pohjantähti kuvaa ja 60-luvun Suomi hajottaa menneisyyttään.

Osa 10: 1966-1972
Liekehtivä aika. Osallistuvan taiteen vuosina kirjat joutuvat oikeuteen ja kesäfestivaalien verkosto saa alkunsa.

Osa 11: 1972-1982
Kosketuspintoja todellisuuteen. Virallinen teatteri ja vapaat ryhmät ovat vastakkain. Taustalla herää Suomi-rock.

Osa 12: 1983-2000
Pohjantähden alla. Pientä ja suurta taidetta kotona ja maailmalla, mutta mikä on muuttunut 100 vuodessa?

 

Lue ja katso lisää: Sininen laulu -tv-sarjan sivut (sivut on arkistoitu, eikä niitä enää päivitetä ohjelmatietojen osalta)

Lisätietoa ohjelmasta

Sininen laulu 1-12. Ohjaus: Peter von Bagh.

Suosittele196 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

31.8. Teemalauantai: Peter von Bagh 70

Elokuvakulttuurin renessanssimiehen 70-vuotispäivän kunniaksi teemaillassa nähdään Peter von Baghin kaksi elokuvaa: räävitön nuoruustyö Kreivi ja mestarillinen kollaasielokuva Helsinki, ikuisesti. Illan täydentää von Baghin henkilökuva.

Lastuja - taiteilijasuvun tarina

Peter von Baghin esseedokumentti kirjailija Juhani Ahosta, tämän suvusta ja siitä ideoiden ja käytännön teosten sähkökentästä, jonka virityksestä nousi moderni Suomi.

Kommentit

Toivoja Ikävöijä

Saataisiinpa Sininen laulu taas pian tv:stä uusintana. Vaikkapa tulevana keväänä/kesällä "seuraajansa" Iskelmä-Suomen perään? :-) Onnistuisiko?

Oli varsin mainio sarja, ja seuraavalla esityskerralla katsoisin ja ottaisin talteen joka jakson. Dvd-julkaisusta ei kai ole toivoa (kysyin tätä joskus YLEltä, ja vastasitte, että tuskin pystytään julkaisemaan, kaiketi tekijänoikeussyistä).

Laittakaahan Von Baghin ajatuksia herättävä ja viihdyttävä kuvailu taas ruutuun! Näin hyviä ohjelmia ei todellakaan tule liikaa, hienoja paloja meikäläistä kulttuurihistoriaa.


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook