YLE Teema

 

Tekijänä muusikot

Julkaistu perjantaina 26.04.2013 1 kommenttia 59 suositusta

Tekijänä-sarja esittelee suomalaisia nuoria alansa huippuja. Jokaisessa jaksossa seurataan yhden tekijän päivää työssä ja vapaalla.

Vuonna 2013 Teemalla nähdään kaksi viiden osan Tekijänä-sarjaa. Toukokuussa tekijät ovat muusikoita ja musiikkialan vaikuttajia.

Osa 1. Santtu-Matias Rouvali

"Pitää olla oma itsensä", sanoo kapellimestari Santtu-Matias Rouvali. Hän ei halua olla stara, vaan elellä maaseudun rauhassa ja elää ammatillista unelmaansa työskennellen maailman huippuorkestereiden kanssa.

 

 

Osa 2.  Yona

Laulaja-lauluntekijä Yonan musiikissa on vaikutteita jazzista, folkista, suomi-iskelmästä, räpistä ja reggaesta. "Mua ei helpolla saa mihinkään lokeroon, paitsi ehkä hörhölokeroon", nauraa Yona.

 


Osa 3. Suvi Teräsniska

24-vuotias iskelmälaulaja kiertää Lappia yli 600 keikan ja 200 000 myydyn levyn kokemuksella. "Jumankauta, hommat hoidetaan niinku ne pitää hoitaa." Dokumentti yhdestä päivästä elämää, jossa takahuone on olohuone.

 


Osa 4. Tiina Vihtkari

Olin jo lapsena tomera, muistaa manageri Tiina Vihtkari. Oma kädenjälki näkyy eturivin muusikoiden menestyksessä. Onnellisuus on tulevaisuuden näkymä, niin kollegojen kanssa työssä kuin lapsiperheenkin arjessa.

 


Osa 5. Kasperi Laine

Kasperi Laine eli Laineen Kasperi kirjoittaa, räppää ja suunnittelee äänimaailmoja teatteri- ja tanssiesityksiä varten. Musiikin tekeminen on hänelle etsimistä ja taiteessa tärkeintä on sanoma, ei raha.

Suosittele59 Suosittelee

Lähetä linkki

Kommentit

Saara

Ihan paras dokumenttisarja aikoihin! Mielenkiintoista päästä katsomaan ja kuuntelemaan eri alojen taitelijoiden ja tekijöiden elämää. Jotenkin niin aitoa ja rehellistä ja koskettavaakin. Tykkään ISOSTI!


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook