YLE Teema

 

Kino Suomi

Täältä tullaan elämä (16)

Julkaistu maanantaina 04.04.2011 8 kommenttia 493 suositusta

torstai 25.4. klo 21.45

Tapio Suomisen ohjaama elokuva Täältä tullaan elämä oli vuoden 1980 katsotuin kotimainen, ja yhä edelleen se vetoaa katsojiin vimmaisella vilpittömyydellään.

Jussi, Pete ja Hakkarainen ovat elokuvan nuoret kapinalliset: helsinkiläisen yläasteen tarkkailuluokkaa käyvä kolmikko, joka verhoaa oman epävarmuutensa koviksen roolin ja häiriökäyttäytymisen taakse. Perheet ovat rikkonaisia, koulu ei kiinnosta, eikä lähiönuorilla ole asiaa keskustan jengeihin. Törmäys aikuisten määräysvallan kanssa on väistämätön, vaikka pehmentävänä elementtinä hääriikin tarkkailuluokan opettaja Pappa.

Nuorten sopeutumaton juurettomuus nousee hallitsevaksi, kun kokoontumispaikkana toiminut vallattu talo jyrätään matalaksi ja nuoret ajautuvat kadulle.
Vuonna 1979 kuvattu elokuva kohahdutti aikoinaan realismillaan: heti elokuvan alussa nähdään dokumentaarisesti kuvattu synnytys, ja muutenkin nuorten elämästä välittyvä kuva on kaunistelematon ja naturalistinen.

Vaikka Täältä tullaan elämä ei kerro suoraan punkkareista ja diinareista, jotka yleensä olivat puheenaiheina tuon ajan helsinkiläisissä nuorisokeskusteluissa, on elokuva hyvin realistisesti kiinni ajassaan ja nuorisokulttuurin virtaukset aistittavissa. Päähenkilöiden kapinahenki ja artikuloimaton viha yhteiskuntaa ja aikuisten sääntöjä kohtaan on helposti tunnistettavaa. Leffan soundtrackina soi valtavirraksi sopeutunutta punkrokkia, Pelle Miljoonaa ja Maukka Perusjätkää.

Koulumaailman kritiikki kietoutuu peruskoulu-uudistukseen, joka Suomessa toteutettiin asteittain siten, että viimeisenä uudistuksen piiriin astui pääkaupunkiseutu vuonna 1978. Tasa-arvoisuutta korostava uudistus toi mukanaan tarkkailuluokat, jotka käytännössä vain kärjistivät oppilaiden eroja ja löivät sosiaalisia leimoja tukea tarvitseviin.

Nuorten näyttelijöiden läsnäolo on luontevaa ja magneettista, pieni epävarmuus tuntuu vain lisäävän katu-uskottavaa rosoisuutta. Unohtumattoman Jussin roolin tekevä Esa Niemelä siirtyi sittemmin kameran toiselle puolelle, ja työskentelee Yleisradiolla kuvaajana. Naispääosassa tarkkailuluokan Lissuna nähdään sittemmin maan arvostetuimpien näyttelijöiden joukkoon noussut Kati Outinen.

Ohjaaja löysi 18-vuotiaan Outisen Oulunkylän näytelmäkerhosta; vuonna 1980 Outinen kirjoitti ylioppilaaksi, pääsi Teatterikorkeakouluun ja suoritti teatteritutkinnon neljässä vuodessa. Lissun rooli toi Kati Outiselle heti uran alkuun Jussi-kunniakirjan; sittemmin Jussi-patsaita on kertynyt peräti kolme, kaikki Aki Kaurismäen ohjaamista elokuvista.

Täältä tullaan elämä esitettiin Teemalla viimeksi vuonna 2011 1980-luvun kotimaisen elokuvan sarjassa.

Lisätietoa ohjelmasta

Täältä tullaan elämä (1980). Ohjaus: Tapio Suominen. Käsikirjoitus: Yrjö-Juhani Renvall, Pekka Aine. Kuvaus: Pekka Aine. Musiikki: Maukka Perusjätkä, Pelle Miljoona. Näyttelijät: Esa Niemelä, Kati Outinen, Risto Piskunen, Pertti V. Reponen, Tony Holmström, Amirouche Haleyi , Jari Kähäri, Heikki Komulainen, Rolf Labbart, Ola Johansson, Lars Svedberg, Uula Laakso, Ulla Tapaninen.

Suosittele493 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

Syöksykierre (16)

Tapio Suomisen elokuva vuodelta 1981. Tuomas ja Mikko palaavat kotiseudulle Pohjois-Suomeen ja osuvat keskelle voimalahankkeen synnyttämiä konflikteja.

Apinan vuosi (16)

Janne Kuusen ohjaama elokuva Ilestä, jonka abiturienttivuosi on täynnä kasvukipuja ja pieniä ihmeitä.

Kommentit

Atro Niiniluoto

Tunnistin Outisen Katin ja myös Pelle Miljoonan soundin. Hurja kohtaus oli sekin, missä yksi oppilaista ryntäsi ulos luokasta ja opettaja sai hänet kiinni.

Roskaa

Tää on hirveetä roskaa. Ja tälle tasolla suomalainen "elokuva" on sitten jäänytkin. Kaikenmaailma levottomia, napapiirin idiootteja muuta paskaa.

Suiomessa kannatais keskittyä niihin asioihin ja jättää elokuvien tekeminen muille.

Anonyymi

Roskaa kirjoitti:
Tää on hirveetä roskaa. Ja tälle tasolla suomalainen "elokuva" on sitten jäänytkin. Kaikenmaailma levottomia, napapiirin idiootteja muuta paskaa.

Suiomessa kannatais keskittyä niihin asioihin ja jättää elokuvien tekeminen muille.

Niin kyseessähän on ajan kuvaus.. 1980 luvun kuvausta..

Anonyymi

Opettaja näytti tämän aikoinaan koulussa, mutta sensuroi kylläkin alun synnytyskohtauksen!

Aki Keskinen Järvenpää

Näin meitä varotettiin jo 30 vuotta sitten nuorten syrjäytymisestä.
Ovatko poliitikot ja virkamiehet oppineet mitään kolmessakymmenessä vuodessa?

Anonyymi

Roskaa kirjoitti:
Tää on hirveetä roskaa. Ja tälle tasolla suomalainen "elokuva" on sitten jäänytkin. Kaikenmaailma levottomia, napapiirin idiootteja muuta paskaa.

Suiomessa kannatais keskittyä niihin asioihin ja jättää elokuvien tekeminen muille.


olet jäkijunassa, ja pahasti :)

K12

Ihmettelin kovasti tuota ikärajaa. Meille tuota näytettiin aikoinaan koulussa ja olen sen useita kertoja nähnyt. K12 sopisi tuolle paremmin.

kasarinuori

Tämä leffa on kyllä osa allekirjoittaneen omaa henkilökohtaista kasvukertomusta. En sitten tiedä, onko se sitä hyvässä vaiko pahassa.

80 -luvulla nähdessäni tämän, leffan sanoma oli selkeä. Yhteiskunta ja sen edustajina vartijat ajoivat päähenkilön ratkaisuun, joka nähdään lopussa. Kaiken pahan alku ja juuri oli yhteiskunta ja sen edustajat.

90 -luvulla katsoessani leffan uudelleen, päähenkilö teki itsenäisen ratkaisun. Sen sijaan että hän olisi liittynyt osaksi yhteiskuntaa, hän päätti itse pitäytyä "omissa säännöissään", yhteiskunnan ulkopuollella. Pakotettuna hän mieluummin teki loppukohtauksessa kuvatun ratkaisun, kuin olisi "kääntänyt takkinsa" ja liittynyt osaksi järjestäytynyttä yhteiskuntaa.

2000 luvun alussa, loppukohtaus oli lähinnä "Shit Happenings" - huonoa tuuria. Vahinkoja sattuu.

Mielenkiinnolla odotan tämän kymmenvuotiskauden katselua, mitä sieltä tänään nousee =)


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook