YLE Teema

 

  • Suosittelu lisätty!
  • Suosittelu lisätty!
Tiededokumentti

Ylipainoinen USA

Julkaistu perjantaina 21.12.2012 0 kommenttia 86 suositusta

lauantai 26.1. klo 16.20

Tiededokumenttivuoden aloittaa neliosainen yhdysvaltalaisdokumenttisarja Ylipainoinen USA, jossa käsitellään esimerkkitapausten, asiantuntijahaastatteluiden sekä lihavuudesta kärsivien ihmisten ja heidän perheidensä kautta Yhdysvaltojen kansallistautia eli lihavuutta.

Ensimmäisessä osassa tarkastellaan ylipainon aiheuttamia terveyshaittoja ja riskejä. Toisessa osassa käsitellään erilaisia mahdollisuuksia päästä ylimääräisistä kiloista eroon sekä säilyttää uusi hoikempi ulkomuoto. Kolmannessa jaksossa framille nostetaan lapset, joille liikalihavuus on jatkuvasti kasvava ongelma. Ylipainoisilla lapsilla on suurempi riski sairastua sydäntauteihin ja kakkostyypin diabetekseen. Syitä riittää liikunnan vähyydestä kouluruokaan ja pikaruoan markkinointiin. Viimeisessä osassa tutkitaan haasteita: Ylipainoepidemiaan löytyy syitä muun muassa maataloudesta, evoluutiobiologiasta ja sosioekonomisista eroista.

Lisätietoa ohjelmasta

(The Weight of the Nation, USA 2010) Tuotanto HBO

Löydä lisää:

terveys, USA, ylipaino
Suosittele86 Suosittelee

Lähetä linkki


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook