YLE Teema

 

Kesäkino 2012

Kesäkino palaa ruutuun kesäkuussa 2013.

Teemalla ja Radio Suomessa vietetään kesällä 2012 suomalaisen elokuvan kesää. Teeman lauantai-iltojen Kesäkinossa ja Radio Suomen kesäsarjassa tehdään elokuvien kanssa matka heinälatojen viattomasta Suomesta uudenaikaiseen kaupunkielämään.

Suomen kesään sijoittuvien elokuvien kautta tarkastellaan sotien jälkeisen maaseutu-Suomen muuttumista kaupunkilaisten, koulutettujen naisten maaksi. Matkaa tehdään takapajulasta moderniin onnelaan ja onnen maalta syntiseen asfalttiviidakkoon.

Kaikkia elokuvia yhdistää suomalainen kesä - valo ilman varjoa - mutta niiden kautta päästään pohtimaan myös suomalaisuuden eri puolia: nuoruutta, rakkautta, alkoholia, naisia, miehiä, luontoa, maaseutua, Helsinkiä, tuliolaisia intohimoja…

Radiosarjassa "Onnen maalta Erottajalle" tunnetut ohjaajat, näyttelijät, kirjailijat ja musiikintekijät keskustelevat toimittaja Jukka Kuosmasen kanssa elokuvista, jotka esitetään Teemalla lauantai-iltaisin. Mukana mm. Mika Kaurismäki, Kari Heiskanen, Laura Malmivaara, Sirpa Kähkönen ja Pauli Hanhiniemi.

Teeman Kesäkinossa esitetään radiosarjassa käsiteltyjen avainelokuvien lisäksi myös muita samaan teemaan kuuluvia, sitä täydentäviä tai kommentoivia elokuvia.

Kesäkinon avaa kesäkuussa Markku Pölösen tuore haastattelu, ja se päättyy elokuussa Monte Rosson tekijäkolmikon haastatteluun.

Kesäkino Teemalla lauantai-iltaisin kello 21:

9.6. Onnen maalle!
Kesälauantaisin kuljetaan kotimaisten elokuvien matkassa onnen maalta Erottajalle, heinäladoista asfalttiviidakkoon. Kesäkinon avaa Markku Pölönen, joka esittelee elokuvansa Onnen maa ja suomifilmisuosikkinsa Taikayö.
1a) Matka Onnen maahan (reportaasi)
1) Markku Pölönen: Onnen maa (S)
2a) Markku Pölönen esittelee Taikayön
2) William Markus: Taikayö (S)
3) Made in Filmland / Meno-paluu suomalaiseen elokuvaan (dokumentti)

16.6. Nuoruus rappiolla
Miltä rock ja nuoruus ja kesä tuntuivat 1980-luvun alussa? Illan elokuvina Pitkä kuuma kesä ja Saimaa-ilmiö.
1) Perttu Leppä: Pitkä kuuma kesä (11)
2) Aki ja Mika Kaurismäki: Saimaa-ilmiö (dokumentti) (S)

23.6. Puupääjuhannus
Juhannuksen kunniaksi Pekan ja Pätkän seurassa ollaan kesälaitumella, ketjukolarissa ja sammakkomiehinä.
1) Armand Lohikoski: Pekka Puupää kesälaitumella (S)
2) Armand Lohikoski: Pekka ja Pätkä ketjukolarissa (S)
3) Armand Lohikoski: Pekka ja Pätkä sammakkomiehinä (S)

30.6. Yötön yö
Suomalaista onnea etsimässä: kesänviettoa, kapinaa, rakastumisia ja eroja Ranskan uuden aallon hengessä.
1) Jaakko Pakkasvirta: Kesäkapina (11)
2) Erkko Kivikoski: Kesällä kello 5 (S)
3) Uuden aallon jäljillä (dokumentti)

7.7. Aamuyössä aistein avoimin
Ville Alfan ja Sammakoiden suvun jäljillä Helsingin ja Tampereen kesässä: Mika Kaurismäen kolme elokuvaa.
1) Mika Kaurismäki: Valehtelija (S)
2) Mika Kaurismäki: Klaani (11)
3) Mika Kaurismäki: Jackpot 2 (7)

14.7. Kahdenlaista rakkautta
Miehet Marsista, naiset Venuksesta? Suolaista ja makeaa ja Bad Luck Love kertovat kaksi rakkaustarinaa Helsingistä.
1) Kaisa Rastimo: Suolaista ja makeaa (S)
2) Olli Saarela: Bad Luck Love (16)

21.7. Aapelin pihapiirissä
Pikkukaupungin puutalokorttelissa asuu aika hyviä ihmisiä. Aapeli-elokuvia kahdelta eri vuosikymmeneltä.
1) Rauni Mollberg: Aika hyvä ihmiseksi (11)
2) Jack Witikka: Pikku Pietarin piha (S)

28.7. Onnenpeliä
Sattumanvaraisia kohtaamisia kesäyössä - onnenpeliä vuosina 1965, 1997 ja 2001.
1) Aleksi Salmenperä: Onnenpeli 2001
2) Esa Illi: Juhannustarinoita (S)
3) Risto Jarva: Onnenpeli (16)

4.8. Luonnon armoilla
Metsittyneitä miehiä, villiä pohjolaa.
1) Seppo Huunonen: Lampaansyöjät (11)
2) Aarne Tarkas: Villi Pohjola (11)

11.8. Varjot pitenevät
Elokuussa varjot pitenevät, viina vie ja elämä voi alkaa valua käsistä.
1) Matti Kassila: Elokuu (11)
2) Anssi Mänttäri: Viimeiset rotannahat (16)

18.8. Tuliolaisissa maisemissa
Ilta on omistettu sata vuotta sitten Latviassa syntyneelle suomalaisen melodraaman mestarille. Kahden hurjan Tulio-draaman lisäksi iltaan kuuluu aivan uusi latvialainen dokumentti Teuvo Tulion eli Fedjan latvialaisista juurista.
1) Teuvo Tulio: Levoton veri (12)
2) Kristīne Želve: Fedja - Theodor - Tulio (dokumentti)
3) Teuvo Tulio: Sensuela (18)
Teuvo Tulion syntymästä tulee kuluneeksi 100 vuotta 23.8. Torstai-iltojen Kino Tulio esittää kesällä Tulion koko muun tuotannon.

25.8.  Erottajalle!
Matka suomalaisessa elokuvassa päättyy asfaltoituun onnen maahan: kesäiseen Helsinkiin ja 2000-luvun Punavuoreen. Haastateltavina Kesäkinon päätöselokuvan Monte Rosson tekijät. Monte Rosson lisäksi esitetään kaksi muuta viehättävää Helsinki-elokuvaa: musiikkihupailu Lauantaileikit ja dokumentti Erikoisia tapauksia.
1a) Matka Monte Rossoon (reportaasi)
1) Jon Sundell & Tuomas Milonoff: Monte Rosso (16)
2) Maunu Kurkvaara: Lauantaileikit (S)
3) Kanerva Cederström: Erikoisia tapauksia (dokumentti)

 

Jukka Kuosmasen radiosarja Onnen maalta Erottajalle Radio Suomessa torstaisin klo 19.15 sekä uusintoina sunnuntaisin klo 13.08.

Suosittele263 Suosittelee

Lähetä linkki

  • lauantaileikit_1.jpg

    Lauantaileikit

    lauantai 21.6. klo 21.00

    Maunu Kurkvaaran ohjaama harvinainen iskelmäelokuva Lauantaileikit vuodelta 1963 juhlistaa kesäistä Helsinkiä ajan suurimpien tähtien listahittien tahdissa - ja väreissä. Mukana mm. Laila Kinnunen, Ann-Christine, Eino Grön, Reijo Taipale ja Four Cats.


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook