Etusivulle

 

Pieni Thilia Thalia -historiikki

Ensimmäinen Thilia Thalia Tallallaa -visailu nähtiin TV2:ssa vuoden 1982 syksyllä. Haluttiin tehdä nopeatempoinen visailu amerikkalaiseen malliin, ja kun kilpailijat olivat näyttelijöitä, tehtäviin lisättiin myös improvisaatio-osuuksia.

Ensimmäisessä ohjelmassa kilpailivat Helsingin Kaupunginteatteri ja Savonlinnan Kaupunginteatteri, Savonlinna voitti yhdellä pisteellä. Voittajateatteriksi selviytyi 24 ohjelman jälkeen Kuopion Kaupunginteatteri joukkueella Tuija Peipponen ja Hannu Salminen.

Samana vuonna televisioiden viihdetoimitukset aloittivat Venla-palkintojen jaon ja Thilia Thalialle myönnettiin Venla sarjassa "muut ohjelmat". Tämän sarjan palkinto jaettiin tilaisuudessa ensin, joten jos jossakin tietokilpailussa kysytään ensimmäisen Venla-palkinnon saajaa, oikea vastaus on Thilia Thalia Tallallaa.

Ohjelman nimi sai alkunsa ideapalaverissa hyräillystä Georg Malmstenin Mikki Hiiri merihädässä -kappaleesta. Idea lähti silloisen ohjelman toimittajalta, Veikko Koskelta, joka oli sittemmin taas 2001 mukana ohjelmassa, nyt tuottajana.

Ensimmäisen sarjan ohjaaja ja tuottaja oli Jarmo Porola. Reijo Salminen juonsi ja Jyrki Otila osallistui kysymysten laadintaan. Sama työryhmä teki seuraavana vuonna urheiluvisaa HEP, ja sitten poliitikkoleikkiä JET, kunnes palasi taas Thilian pariin 1985 syksyllä. Tällä kertaa sarjan voittajaksi selvisi Suomen Kansallisteatteri. Joukkueen kaksi osaavaa miestä olivat Seppo Pääkkönen ja Olli Ikonen.

Venla-kisaan ei osallistuttu, mutta myös tämä ohjelma sai palkintonsa: Katso-lehden lukijaäänestyksessä se valittiin kauden parhaaksi televisio-ohjelmaksi. Sitten työryhmän tiet erkanivat. Koski jäi TV2:een ja Porola, Otila ja Salminen siirtyivät uuden Kolmoskanavan visailujen tekijöiksi.

Vuonna 1998 heräsi uudelleen ajatus Thilian tekemisestä. Tekijätiimissä Veikko Koski ja Reijo Salminen tuottivat ohjelmaa, Jyrki Otila teki kysymyksiä. Ohjaajana oli Esko Leimu. Kevään 1999 finaalikierrosten voittajaksi selvisivät Tampereen Freelancereiden pojat Perttu Pesä ja Reidar Palmgren.

 
Vuonna 2000 Thilia Thalia koki muutoksen: studiosta siirryttiin ravintola Fallsin terassille ja ohjelman juontajana aloitti säkenöivä Mari Vainio. Reijo Salminen puolestaan siirtyi tuomarin rooliin vastaamaan pisteiden oikeudenmukaisesta jakautumisesta. Voittajaksi selvisi Jalmari Kolu -säätiön Mikko Kivinen ja Jari Pehkonen 107:lla pisteellä.

Vuonna 2001 ohjelma muutti kuuluisan teatteriravintola Tillikan terassille Tammerkosken partaalle ja Hämeensillan pieleen. Tällä paikalla oli lavasteena upea Tammerkosken keskijuoksun maisema. Juontajana säkenöi 16 osan läpi Mari Vainio. Tuomareina tuttuun tapaan Reijo Salminen ja vaihtuvat tuomariparit.

Vuonna 2002 Thilia Thalia nauhoitettiin kulttuurikeidas Telakan terassilla.