Julkaistu keskiviikkona 01.12.2010
Joulun aika on täynnä kynttilöitä, tunnelmaa, salaisuuksia - ja lasten mielestä myös piinaavaa odotusta. Pitkiin pimeisiin päiviin löytyy tänä vuonna tavallistakin enemmän sisältöä Pikku Kakkosen netistä. Monet hauskat puuhat ja veikeä vuorovaikutteinen toteutus pelastavat niitä hetkiä, kun ei tunnu olevan yhtään mitään tekemistä.
Jokaiselle joulukuun päivälle aina uuteenvuoteen saakka löytyy oma toiminnallinen kokonaisuutensa Pikku Kakkosen nettisivujen etusivulta. Mukana vuorovaikutteisessa toteutuksessa ovat televisiosta tutut juontajat Kaisa Järnefelt ja Rami Saarijärvi. Lapset pääsevät osallistumaan parivaljakon jouluvalmisteluihin ja muuhun talviseen hauskanpitoon.
Sivuilla voi katsella monenlaisia jouluisia tunnelmapaloja, arkistojen aarteita ja toiveuusintoja suosikkisarjoista. Paukkumaissi-yhtyeen musiikkivideot saavat vipinää villasukkiin. Uunituoreitakin juttuja on tarjolla: Omalle koneelle voi ladata kuunneltavaksi uusia äänitiedostoja, vaikkapa jouluisen kuunnelman tai visailun. Hertan maailma täydentyy ennen näkemättömillä jaksoilla, ja kuusiosaisen sarjan myötä päästään tutustumaan pienten koiranpentujen ensimmäisiin elinviikkoihin.
Pikku Kakkosen joulu netissä on koko perheelle sopivaa kivaa. Palvelun pelit ja ohjelmat on suunniteltu erityisesti pieniä lapsia varten, ne ovat kestoltaan lyhyitä tuokioita ja innostavat touhuamaan myös muualla kuin tietokoneen ääressä. Pääasiassa hiirenkäyttöön perustuvat toiminnot paitsi harjaannuttavat tietotekniikkataitoja, myös tutustuttavat lapsia mm. joulupuuron valmistukseen ja juhlapöydän kattamiseen.
Pikku Kakkosen netin suunnittelun yhtenä keskeisenä lähtökohtana on lapsen mahdollisuus kokemukselliseen ja omaehtoiseen oppimiseen. Tuttujen juontajien läsnäolo myös nettisivuilla mahdollistaa aiempaa yksilöllisemmän vuorovaikutuksen lapsen ja ohjelman tekijöiden välille. Lapselle tarjotaan mukavia ja jännittäviä yllätyksiä turvallisella, innostavalla tavalla.
Puuhastelu Pikku Kakkosen netissä on hauskaa, kehittävää ja turvallista. Vanhemmat voivat halutessaan entisestään tehostaa palvelun turvallisuutta ja helppokäyttöisyyttä säätämällä itse sivuston asetuksia. Koko ruudun näyttötilassa lapsi voi tutkia sivustoa turvallisessa ympäristössä, sillä palvelun ulkopuolisille sivulle ei voi eksyä.