Kakkonen kertoo

Mikko Niskanen - dokumentti ja elokuvia

Julkaistu keskiviikkona 15.12.2010

YLE Kuvapalvelu

Kakkonen luo joulu-tammikuussa laajan katseen elokuvaohjaaja Mikko Niskasen (1929-90) elämään ja tuotantoon. Ohjaaja matkalla ihmiseksi on Peter von Baghin tuore, kolmeen tunnin osaan jakautuva muotokuva, jonka rinnalla nähdään neljä Niskasen tunnetuimpiin lukeutuvaa elokuvaa, Sissit, Elämän vonkamies, Nuoruuteni savotat ja Pojat.

Dokumenttiprojekti: Mikko Niskanen: Ohjaaja matkalla ihmiseksi
 

sunnuntaisin 19.12.2010  alkaen klo 17.50. Uusinta keskiviikkoisin klo 22.50. Jaksot katsottavana YLE Areenassa kuukauden ajan ensilähetyksestä.

Mikko Niskanen oli suomalaisen elokuvan vaistonvarainen näkijä ja sävykkäimpiä maaseutumme kuvaajia. Niskanen oli myös armoitettu nuorison tulkki ja modernin kulttuurin väriläiskä, joka lietsoi moninaisia, usein äärimmäisiä tunteita.

Niskasen tuotantoa hallitsee kaksi pääteemaa, maaseutu ja nuoriso. Maaseutu kietoutui hänen elokuviinsa yllättävästi, vain pienin liikkein, aluksi jopa melkein ironisessa valaistuksessa (Käpy selän alla). Nuoruuden aihe sen sijaan oli keskeinen alusta lähtien (Pojat). Myöhemmin maaseutu ja nuoriso liittyivät saumattomasti yhteen (Ajolähtö, Päätalo-sovitukset Elämän vonkamies ja Nuoruuteni savotat).

Niskasen elokuvat haarautuivat paljolti samoista pääaiheista: kasvu ja lakastuminen, identiteetin kriisit, kapina, sopeutuminen ja talttuminen, elämän merkityksen ongelma hetkellä, jolloin kaikki tuntuu luisuvan alta...

Ohjaaja matkalla ihmiseksi -muotokuvan ensimmäinen jakso valaisee Mikko Niskasen lapsuuden ja nuoruuden maisemaa, mukaan lukien hänen 1960-luvun elokuvansa, joissa ohjaajan katse kohdistui ensin sotaan, sittemmin nuoruuteen ja aikalaistuntoihin.

Dokumentin kolmas jakso heijastaa Niskasen 1970- ja 1980-luvun elokuvia ja elämänvaiheita. Näiden välissä dokumentin toinen osa keskittyy kokonaisuudessaan Niskasen pääteokseen Kahdeksan surmanluotia (kuvassa yllä Niskanen teoksen pääroolissa), jossa elämän ja taideteoksen rajapinnat menettivät merkityksensä.

Peter von Baghin elokuvallisen muotokuvan materiaali on ainutlaatuinen: Niskasen kotiarkistot ja elokuvien poistot sekä lähimmäisten ja työtoverien haastattelut. Lopputulos on mallinsa näköinen työ, yhtä suora ja hellä kuin Mikko Niskasen omat elokuvat.

YLE Kuvapalvelu

Elokuvat

Sissit

19.12. klo 22. Ei Areena-oikeuksia.

Paavo Rintalan romaaniin perustuva, vuonna 1963 valmistunut elokuva kaukopartiomiehistä, jotka kokoontuvat yksikkönsä tapaamistilaisuuteen. Pääosissa Matti Oravisto, Kauko Laurikainen ja Paul Budsko.

Elämän vonkamies

24.12. klo 22. Katsottavana YLE Areenassa viikon ajan tv-esityksestä.

Päätalon omaelämäkerrallisiin romaaneihin pohjautuva elokuva vuodelta 1986. Pääosassa utelias ja maailmaa tarkkaileva Kalle (Teuvo Remes, kuvassa oikealla). Perhe rakentaa uutta pirttiä Iijoen rantaan naapurin Hiltu-Jakin ja isän Arvi-veljen avulla. Perheen isä Herkko (Martti Kainulainen, kuvassa vasemmalla) käy metsätöissä ja nousee savotan työnjohtajaksi, mutta taustalla painavat maksamattomat velat...

Nuoruuteni savotat

25.12. klo 22. Katsottavana YLE Areenassa viikon ajan tv-esityksestä.

Vuonna 1988 valmistuneessa elokuvassa eletään 30-lukua. Päätalon perheen toimeentulo on kunnan varassa, koska isä on sairaalassa. Esikoinen Kalle lähetetään talvisavotalle tukkitöihin, mutta raskas työ ei häntä nujerra. Nuorukainen löytää itsestään uusia voimavaroja ja tapailee ensiaskeleitaan rakkauden tiellä ja kirjailijan uralla.

Pojat

1.1.2011 klo 22. Ei Areena-oikeuksia.

Paavo Rintalan romaaniin perustuva elokuva vuodelta 1962 kertoo oululaisten poikien elämästä jatkosodan aikana. Pääosissa Vesa-Matti Loiri, Liisa Nevalainen ja Pentti Tarkiainen.

Dokumenttiprojektin sivut

Asiasanat:

Vastaa

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
CAPTCHA
Tällä estetään häirikköviestit.