Ajankohtaista

Kevätkauden elokuvat

Julkaistu keskiviikkona 09.01.2013

 YLE Kuvapalvelu

Source Code ja muut elokuvat kesällä 2013 

 

Kakkosen elokuvapaikkoina jatkavat tiistai ja lauantai klo 22.05, jolloin esitetään tuttuun tapaan lähinnä toimintaa, westernejä ja jännitystä.

Tosin talvikaudella ohjelmistossa on niin runsaasti urheilua, että alkamisajoista on jouduttu silloin tällöin tinkimään - pari kertaa koko elokuvastakin.

Myöhemmin keväällä esitystahti tasaantuu ja vakiopaikaksi tulee myös sunnuntai-iltapäivä koko perheen elokuvin.

Pääsiäisenä kattaus on erityisen runsas; luvassa sekä useita nuorten elokuvia että lauantaina kolmen mielenkiintoisen ja tasokkaan tarinan putki.

Illan aloittaa AJ Annilan ohjaama kauhuelokuva Sauna. Sen jälkeen nähdään kadonnutta isäänsä syrjäisellä vuoristoseudulla etsivästä tytöstä kertova Winter's Bone, jonka pääosassa tekee vavahduttavan läpimurtoroolinsa sittemmin supertähdeksi noussut Jennifer Lawrence. Yön päätää trilleri Hyvitys.

Tarjonnan muista helmistä poimittakoon mm. kulttiklassikko Fight Club (16.4.) sekä kaksi maineikasta rikoselokuvaa, James Ellroyn romaaniin perustuva L.A. Confidential (7.5.) ja harvemmin nähty Cop - kyttä (28.5.).

YLE Kuvapalvelu

LA 12.1. klo 22.05 The Next Three Days (12) (USA 2010) Toimintajännärissä aviomies yrittää auttaa pakoon vankilaan joutuneen vaimonsa ja tekee näin tuttavuutta perheenisälle vieraan alamaailman kanssa. O: Paul Haggis. N: Russell Crowe, Elizabeth Banks, Liam Neeson.

TI 15.1. klo 22.15 Kapinallisten asekätkö (12) (Bandido/USA 1956) Toiminnallisessa kuukauden westernissä asekauppias ja palkkasotilas kamppailevat aselastista ja naisista Meksikon vallankumouksen pyörteissä. O: Richard Fleischer. N: Robert Mitchum, Ursula Thiess.

LA 19.1. klo 23.45 Punainen paroni (12) (Der rote Baron/Saksa 2008) Sotaelokuva ensimmäisen maailmansodan saksalaisesta lentäjä-ässästä Manfred von Richthofenista. O: Nikolai Müllerschön. N: Matthias Schweighöfer, Til Schweiger, Lena Headey, Joseph Fiennes.

TI 22.1. klo 22.05 Ei pakotietä (16) (No Way Out, USA 1987) Toimintajännäri Pentagoniin sijoitetusta nuoresta laivaston upseerista, joka joutuu murhaepäiltynä takaa-ajetuksi. O: Roger Donaldson. N: Kevin Costner, Gene Hackman, Sean Young.

YLE Kuvapalvelu

 

TI 29.1. klo 22.05 Bound (16) (USA 1996) Matrix-elokuvilla menestyneiden Wachowskin veljesten esikoiselokuva oli seksikäs trilleri kahdesta naisesta, jotka aikovat varastaa mafialta miljoonia. N: Jennifer Tilly, Gina Gershon, Joe Pantoliano.

LA 2.2. klo 22.45 The Sentinel - salaliitto (12) (The Sentinel/USA 2006) Toimintajännärissä presidentin murhaa suunnittelevat tahot lavastavat salaisen palvelun agentin murhaepäillyksi. O: Clark Johnson. N: Michael Douglas, Kiefer Sutherland, Eva Longoria, Kim Basinger.

LA 16.2. klo 22.05 Kello 15:10 lähtö Yumaan (16) (3:10 to Yuma/USA 2007) Viime vuosien suurin länkkärimenestys kertoo pikkutilallisesta, joka kuljettaa pidätettyä lainsuojatonta toiseen kaupunkiin. O: James Mangold. N: Russell Crowe, Christian Bale.

LA 23.2. klo 22.35 Yö kuuluu meille (16) (We Own the Night/USA 2007) Rikoselokuva veljeksistä, joista toinen seuraa isäänsä poliisiksi ja toinen sotkeutuu venäläismafian puuhiin. O: James Gray. N: Joaquin Phoenix, Mark Wahlberg, Eva Mendes, Robert Duvall.

YLE Kuvapalvelu

TI 26.2. klo 23.15 Copycat - Kopiomurhaaja (16) (Copycat/USA 1995) Jännityserlokuvassa ulkomaailmaa kammoava psykiatri ja sisukas naispoliisi lyöttäytyvät yhteen pysäyttääkseen kollegojaan kopioivan sarjamurhaajan. O: Jon Amiel. N: Sigourney Weaver, Holly Hunter.

LA 9.3. klo 23.35 Poikkeuksellinen luovutus (16) (Rendition, USA 2007) Poliittinen trilleri CIA:n tutkijasta, joka todistaa terroristiepäillyn sieppauksen ulkomaille salaiseen vankilaan. O: Gavin Hood. N: Jake Gyllenhaal, Reese Witherspoon, Meryl Streep.

TI 19.3. klo 22.05 Uhma (16) (Defiance/USA 2008) Tosipohjainen sotaelokuva juutalaisveljeksistä, jotka Valko-Venäjän saksalaismiehityksen aikaan pakenivat metsiin partisaaneiksi. O: Edward Zwick. N: Daniel Craig, Liev Schreiber, Jamie Bell.

YLE Kuvapalvelu

PE 29.3. klo 11.30 Heidi (S) (Englanti 2005) Viehättävä perhe-elokuva sveitsiläisestä orpotytöstä, joka elää Alppien komeissa vuorimaisemissa juron isoisän hoivissa. O: Paul Marcus. N: Emma Bolger, Geraldine Chaplin, Max von Sydow.

LA 30.3. klo 12.15 Heikoin lenkki (7) (Starter for Ten, Englanti 2006) 1980-luvun rockilla höystetty sympaattinen komedia opiskelijasta, joka seuraa unelmiensa tyttöä televisiossa järjestettävään koulujenväliseen tietokilpailuun. N: James McAvoy, Alice Eve.

LA 30.3. klo 22.05 Sauna (16) (Suomi 2008) Vuosi 1595. Suon keskeltä löytyy sauna, jossa synnit pestään. Ja anteeksiantoa etsivät veljekset astuvat sisään... O: AJ Annila. N: Ville Virtanen, Tommi Eronen.

LA 30.3. klo 23.25 Winter's Bone (12) (USA 2010) Palkittu, myös neljä Oscar-ehdokkuutta kerännyt jännitysdraama vuoristoseudun tytöstä, joka jääräpäisesti etsii kadonnutta isäänsä varoituksista huolimatta. O: Debra Granik. N: Jennifer Lawrence, John Hawkes.

SU 31.3. klo 01.10 Hyvitys (16) (Red, USA 2008) Trilleri iäkkään, erakoituneen sotaveteraanin ja kolmen teininuoren välille syntyvästä koston ja väkivallan kierteestä. O: Trygve Allister Diesen, Lucky McKee. N: Brian Cox, Tom Sizemore.

YLE Kuvapalvelu

SU 31.3. klo 12.15 Chrissa ja koulukiusaajat (7) (An American Girl: Chrissa Stands Strong, USA 2009) HBO:n tv-elokuvassa Chrissan perhe muuttaa. Tyttö aloittaa uudessa koulussa ja joutuu heti kolmen kovistytön kiusaamaksi. Voiko koulukiusaamiselle mitään? Neuvokas tyttö keksii keinon. O: Martha Coolidge. N: Sammi Hanratty.

MA 1.4. klo 11.30 Poika Marsista (7) (Martian Child/USA 2007) Lämminhenkisessä draamakomediassa leskeksi jäänyt sci-fi-kirjailija aikoo adoptoida ujon ja hylätyn 6-vuotiaan pojan, joka väittää olevansa Marsista. O: Menno Meyjes. N: John Cusack, Amanda Peet. Uusinta sunnuntaina 21.4. klo 12.45.

LA 6.4. klo 22.05 You Kill Me (16) (USA 2007) Mustan huumorin, trillerin ja romanttisen komedian yhdistelmässä AA-kerhossa käyvä palkkatappaja ystävystyy sanavalmiin neitosen kanssa. O: John Dahl. N: Ben Kingsley, Téa Leoni, Luke Wilson.

LA 13.4. klo 22.05 On aika tappaa (16) (A Time to Kill/USA 1996) John Grishamin romaaniin perustuva oikeussalijännäri. O: Joel Schumacher. N: Matthew McConaughey, Sandra Bullock, Kevin Spacey, Samuel L. Jackson, Oliver Platt, Donald Sutherland, Ashley Judd.

YLE Kuvapalvelu

TI 16.4. klo 23.15 Fight Club (18) (USA 1999) Kohua herättänyt toimintaelokuva kahdesta miehestä, jotka alkavat purkaa aggressioitaan väkivaltaisessa ja laittomassa taistelukerhossa. O: David Fincher. N: Edward Norton, Brad Pitt, Helena Bonham Carter.

LA 20.4. klo 22.05 Kohtalokas syrjähyppy (16) (Unfaithful/USA 2002) Eroottinen jännityselokuva newyorkilaisesta lähiöperheestä, jonka elämä alkaa suistua raiteiltaan kun vaimo haksahtaa nuorempaan mieheen. O: Adrian Lyne. N: Richard Gere, Diane Lane.

LA 27.4. klo 22.05 The Fall (12) (USA 2006) Kuvallisesti loistelias seikkailufantasia, joka käynnistyy 1920-luvun Hollywoodissa kun sairaalaan joutunut stuntmies alkaa kertoa lapsipotilaalle tarinaa viidestä myyttisestä sankarista. O: Tarsem Singh.

SU 28.4. klo 12.45 Pikku prinsessa (S) (A Little Princess/Englanti 1995) 1900-luvun alkupuolelle sijoittuva koko perheen elokuva, jossa koulutyttö joutuu piian asemaan sisäoppilaitoksessa kun hänen isänsä katoaa sotarintamalla. O: Alfonso Cuaron. Uusinta sunnuntaina 26.5. klo 12.45.

YLE Kuvapalvelu

LA 4.5. klo 22.05 Before The Devil Knows You're Dead (16) (USA 2007) Rikoselokuva veljeksistä, jotka yrittävät selvitä veloistaan ryöstämällä vanhempiensa jalokiviliikkeen. O: Sidney Lumet. N: Philip Seymour Hoffman, Ethan Hawke, Albert Finney, Marisa Tomei.

TI 7.5. klo 22.05 L.A. Confidential (16) (USA 1997) Rikoskirjailija James Ellroyn romaaniin perustuva tarina poliiseista, jotka tutkivat samaa ampumatapausta 50-luvun Los Angelesissa. O: Curtis Hanson. N: Kevin Spacey, Russell Crowe, Guy Pearce.

LA 11.5. klo 23.10 Ei sanaakaan (16) (Ne le dis à personne/Ranska 2006) Harlan Corbenin romaaniin perustuva trilleri miehestä, jota on epäilty vaimonsa murhasta ja joka joutuu vuosien jälkeen uudelleen murhaepäiltynä pakenemaan poliiseja. O: Guillaume Canet.

SU 12.5. klo 12.40 Onni von Sopanen (S) (Suomi 2006) Onni epäilee olevansa vaihdokas. Vauva-aikaisia valokuvia ei löydy. Voiko ruskeasilmäisillä vanhemmilla olla sinisilmäinen lapsi? O: Johanna Vuoksenmaa. Viittomakielinen selostus.

SU 19.5. klo 12.40 Suden arvoitus (7) (Suomi 2006) 12-vuotias Salla joutuu elämänsä seikkailuun pelastaessaan kaksi sudenpentua salametsästäjien käsistä. O: Raimo. O. Niemi. Viittomakielinen selostus.

TI 21.5. klo 22.05 Villin lännen villikissa (12) (Rancho Notorious/USA 1952) Kuukauden western: klassikko miehestä, joka etsii kostoa morsiamensa kuolemasta lainsuojattomien piilopaikkana toimivalta ranchilta. O: Fritz Lang. N: Marlene Dietrich, Arthur Kennedy.

SU 26.5. klo 12.40 Pikku prinsessa (S) (A Little Princess/Englanti 1995) 1900-luvun alkupuolelle sijoittuva koko perheen elokuva, jossa koulutyttö joutuu piian asemaan sisäoppilaitoksessa, kun hänen isänsä katoaa sotarintamalla. O: Alfonso Cuaron.

TI 28.5. klo 22.05 Cop - Kyttä (16) (Cop/USA 1988) James Ellroyn romaaniin perustuva rikoselokuva kovaotteisesta poliisista, joka jahtaa Los Angelesissa vaanivaa sarjamurhaajaa. O: James B. Harris. N: James Woods, Lesley Ann Warren, Charles Durning.

Asiasanat:

Vastaa

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
CAPTCHA
Tällä estetään häirikköviestit.