Kevättodistukset annetaan vuonna 1942 jo vappuna.
Antero, Reino, Kauko ja Elina palaavat taas pitkästä aikaa ullakolle "Kotirintama kestää" -lehden tekoon.
Reinon talonmiesisän vastuulla on se, ettei ullakko ole täynnä
palonarkaa rojua. Niinpä Reinon mielestä ullakkokomeron seiniä
koristavat kesän ja alkusyksyn 1941 tapahtumista kertovat lehtileikkeet
pitää siivota pois. Sotatoimissa kunnostautuneen Olli-veljen kirjeet
on toki arkistoitu "Kotirintama kestää" -lehden väliin.
Ullakon seinällä roikkuvan Suomen kartan villalankamerkinnät
kertovat hyökkäysvaiheen ripeästä etenemisestä Viipuriin
ja lopulta Petroskoihin asti. Menestyksestä iloitaan, mutta Antero huomauttaa,
että sodan käyminen on vaatinut kovan hinnan. Kesän 1941 lehdet
ovat täynnä kaatuneiden kuolinilmoituksia. Kansan mielialoja seuraillaan
ja ohjaillaan. Ollinkin kirje on sensuroitu.
Anteron ja Kaukon välille nousee kiista yhteistoiminnasta saksalaisten
kanssa ja vanhan rajan ylittämisen oikeutuksesta. Kaukon mielestä
Anteron turvasäilöön suljettu Antti-eno on iskostanut joutavia
ajatuksia sisarenpoikansa päähän. Ullakkokomeron kopla eroaa
riitaisissa tunnelmissa.
Ystävyys kuitenkin jatkuu. Kesäksi lähes kaikki lähtevät
pois kaupungista, mutta sitä ennen ullakkokomppania viettää yhteisenelokuvaillan.
Leffasta tullaan kohotetun mielialan vallitessa; onhan Uutiskatsauksessa näytetty,
miten itse Führer on käynyt onnittelemassa Mannerheimiä.
Ennen kuin erotaan, maalaistaloon lähtevä Antero pyytää Elinaa kirjoittamaan. Antero saakin kirjeen. Se on tosin Helkalta, joka lähettää innostuneita terveisiä pikkulottien leiriltä. Kauko puolestaan on kirjoittanut kirjeen reipashenkiseltä sotilaspoikaleiriltä.
Antero itse kertoo elämästään sukulaistalossa. Hän
on saanut sinnikästä seuraa pienestä karjalaispoika Einosta,
jonka evakossa oleva perhe on sulloutunut asustelemaan talon ulkorakennukseen.
Anteron apu on talon töissä tarpeen. Talon naisväen, keskenkasvuisten
lasten, vanhan karjalaisukon ja venäläisen sotavangin voimat eivät
kaikkeen riitä.
Yhteisissä puuhissa Antero miettii omaa suhdettaan sotavankiin. Onko hänen
velvollisuutensa vihata vihollista? Emännän maailma romahtaa, kun
pappi tuo sanan nuoren isännän kaatumisesta. Sankarihautajaisissa
monien pienten valkoisten sankariristien äärellä Antero ihmettelee,
eikö tässä maailmassa löytyisi ristiriitojen ratkaisemiseen
jotakin muuta keinoa kuin tappamisen keino.
