|
Veikko Aaltosen puhuttelevat elokuvat, kuten Rakkaudella, Maire (1999) ja
Juoksuhaudantie (2004), herättivät ilmestyessään laajalti kiinnostusta. Aaltonen
tunnetaan myös dokumentti- ja tv-elokuvaohjaajana. Viimeisin dokumenttielokuva
Paimenet on vuodelta 2005.
Vuonna 1980 Taideteollisen korkeakoulun elokuva- ja tv-linjalta valmistuneen Aaltosen
elokuvia on palkittu useaan otteeseen niin Suomessa kuin ulkomailla. Muun muassa
Isä meidän sai vuonna 1993 parhaan ohjauksen ja Tuhlaajapoika vuonna 1992 parhaan
elokuvan Jussi-palkinnon.
Tekijän näkökulma
Kahdeksan osan jälkeen Rami Laine on tullut
elämässään käännekohtaan. Niin ura kuin
perhekin on mennyttä. Hän joutuu etsimään
elämälleen uutta tarkoitusta ja suuntaa.
Tällaisen sarjan lopettaminen on aina mahdottoman
vaikeaa ja viimeisenä ohjaajana jouduin siihen
kiusalliseen tilanteeseen.
Kun Uudisraivaajaa aikoinaan tarjottiin
minulle ohjattavaksi, kiinnostuin heti.
Käsikirjoitus oli mielenkiintoinen ja
pystyin samaistumaan Ramiin. Tuottaja
vaikutti älykkäältä ja inhimilliseltä,
kuvaaja Rane Ronkainen ja pääosan esittäjä Kari
Heiskanen olivat kiinnostavia työtovereita.
Sarjan rikkautena on myös kolmen eri ohjaajan
käyttö. Näin sarja jakautuu kolmeen osaan, jotka
tarjosivat meille ohjaajille mahdollisuuden tuoda
esiin omat näkemyksemme tarinasta.
Vanhana ukkona minun piti totuttautua Uudisraivaajassa nopeaan kuvausaikatauluun. Olen tehnyt
etupäässä pitkiä leffoja, joissa työtahti on aivan toinen. Onnekseni minua helpotti huomata,
että kuvaaja ja koko muu työryhmä tekivät työtä ällistyttävän ahkerasti, kunnianhimoisesti ja
tuloksekkaasti. Uusi ohjaaja otettiin vastaan hienosti, ja aikataulupaineet helpottivat.
Työryhmä ansaitseekin erityiskiitoksen. Kuvaaja Ronkaisen rautainen
ammattitaito ja taiteellinen näkemys sekä hänen kykynsä oman ryhmänsä
työnjohtajana auttoivat minua valtavasti. Heiskanen on puolestaan paitsi
karismaattinen niin myös äärimmäisen älykäs näyttelijä, joka pystyy koko
ajan pitämään Rami Laineen ilmaisun klaffi ssa ja luomaan Ramille tarinan
mukaisen kaaren. Vain hölmö ohjaaja yrittäisi viedä sitä sivuraiteille.
Mihin Rami sitten päätyy? Ehkä jonkinlaiseen tyytymiseen ja itsensä
hyväksymiseen. Timo Varpion käsikirjoitus ei anna valmiita vastauksia, se
ei kerro mikä on elämän tarkoitus - ja hyvä niin.
|