Sara Paavolaisen haastattelu
ARGENTIINALAISTA TANGOA

Isossa tiimissä työskentely on mahtavaa. Se on kuin muodostelmaluistelua. Kun yhteistyö sujuu ja jokainen tekee oman osansa taidolla, saattaa ihan tavallinenkin työpäivä tuntua ylevöittävältä kokemukselta, Sara Paavolainen maalailee innostuneena. Vennyä tehtiinkin ison kuvausryhmän voimalla. Joukkoon mahtui näyttelijöiden lisäksi vielä paljon avustajia, myös lapsia ja eläimiä.

Kaiken tämän runsauden keskellä täytyi näyttelijöiden osata keskittyä omiin kohtauksiinsa. Siinä vaadittiin juuri näyttelijöille ominaista ammattitaitoa: hyvää keskittymiskykyä ja nopeutta. Näytteleminen on henkistä riisuutumista muiden ihmisten läsnäollessa, Paavolainen kertoo. Täytyy olla valmis olemaan paljas kenen tahansa katseiden ja kommenttien edessä.

Sara Paavolaiselle oli suuri ilo työskennellä ensi kertaa Ville Virtasen ja Miina Turusen kanssa. Kolmen pääosan esittäjän kemiat ja työtavat sopivat erinomaisesti yhteen. Ohjaaja Pekka Ruohorannalla oli tässä suuri merkitys, Paavolainen kertoo. Hänellä oli taito luoda hyvä yhteishenki.

Näyttelijä työskentelee tv-tuotannossa lähinnä kameran kanssa, tällöin ohjaajan ja kuvaajan merkitys korostuu. Paavolainen saattoi keskustella Pekka Ruohorannan ja kuvaaja Matti Kurkikankaan kanssa tulkinnasta aina, kun tunsi siihen tarvetta. Työryhmässä olikin luova ja vapautunut tunnelma.

Sara Paavolainen kokee, että suuressa epookkisarjassa painopiste on aina teknistaiteellisella ryhmällä. He kantavat kokonaisuuden onnistumisesta suurimman vastuun. Näyttelijän osalle lankeaa vain nautinnollinen roolityöskentely, Paavolainen selittää hymyillen. Vaikka kyllä siinäkin on haastetta, sillä hänen sanojensa mukaan: työssä joutuu käyttämään aivoa ja sielua aika lailla.

Näyttelijöitä ja näyttelijäpersoonallisuuksia on monenlaisia. Sara Paavolainen luonnehtii itseään tavattoman puheliaaksi. Kun hän innostuu, hän joutuu kovan puheripulin kouriin - muille suorastaan rasitukseksi asti, näyttelijä arvelee.

Ville Virtanen taas osoittautui äärimmäisen rauhalliseksi ihmiseksi, joka osasi tyynnytellä niin hevosia pelkääviä näyttelijöitä kuin itse hevosiakin, joita kohtauksissa toisinaan käytettiin. Eläväiselle Sara Paavolaiselle oli lohduttavaa, että näyttelijätiimiin kuului myös puhelias Miina Turunen.

Näyttelijän työ on yleensä hyvin arkista ja konkreettista, Paavolainen kuvaa. Se on omanlaistaan koreografiaa ja yhteensovittamista. Vennyn näyttelijöiden kanssa Sara Paavolainen tunsi kuitenkin välillä tanssivansa kuin argentiinalaista tangoa.

                                                                                           Dana Rautelin

Takaisin otsikoihin...