Arkkipiispa Paavali (1914-1988) oli maallikkonimeltään Yrjö Olmari Gusev. Käytyään koulunsa Viipurissa ja pappisseminaarin Sortalavassa Paavali siirtyi Laatakon Valamon saaren luostariin, jossa hänet vihittiin pappismunkiksi 23-vuotiaana. Sodan jälkeen hän toimi Suomen ortodoksisen kirkon palveluksessa eri tehtävissä: kanttorina, julkaisuneuvoston sihteerinä jne. Vuonna 1955 hänet valittiin kirkkokunnan apulaispiispaksi ja vuonna 1960 Karjalan ja koko Suomen arkkipiispaksi, josta tehtävästä hän jäi eläkkeelle vuonna 1987.

Paavali tuli tunnetuksi erittäin karismaattisena henkilönä, jonka koko olemus viestitti sitä syvää hengellisyyttä ja keskittynyttä meditatiivista ja kontemplatiivista rukouksellisuutta. Hän keskittyi kirkonjohtajana erityisesti jumalanpalveluselämään. Jeesuksen ns. sydämen sanaton rukous ja sittemmin päivittäin toimitettava ehtoollisliturgia olivat hänen elämänsä punaisia lankoja.

Vanhan Valamon munkkina Paavali otti kunnia-asiakseen pelastaa myös jo hiipumassa ollut Uuden Valamon luostari, josta hänen johdollaan kehittyi jo hänen elinpäivinään harvinaislaatuisen monipuolinen ortodoksisen kulttuurin keskus moderneine kulttuuri- ja tutkimuslaitoksineen.

Arkkipiispa Paavalin kirjoittamia artikkeleita ortodoksisen uskonelämän eri saroilta löytyy Ortodoksia -aikakausjulkaisusta. Hän on toimittanut ja kääntänyt useita esim. WSOY:n julkaisemia ortodoksista hengenelämää esittäviä julkaisuja (Erämaan hedelmälliset puutarhat, Abba Doroteoksen opetuspuheet, Valamon vanhuksen kirjeitä, Vaeltajan kertomukset jne). Hänen viimeiset opetuskirjansa olivat Miten uskomme ja Uskon Pidot (WSOY). Elina Karjalainen on kirjoittanut hänestä teossarjassa Legenda jo eläessään (WSOY). Ortodoksisten pappienliitto julkaisi hänestä 75-vuotisjuhlakirjan vuonna 1979 nimellä Isä Esipaimen.

Arkkipiispa Paavali on haudattu Uuteen Valamoon. (http://www.valamo.fi/)