Hae YLEstä:
YleQ
Etusivu
Ohjelmat a - ö
Ohjelmakaavio
Musiikki
Kuuntele
Lataa ohjelma
Toimitus
Tapahtumat
Pop-Uutiset
YLE Uutiset
YLE Radio
Syvä Ajatus
22.04.2009 YleQ päättyy Täydenkuun viikonloppuun 16.–17.9.2006
Popstudio on musiikinystävän asialla. Arkisin kolme tuntia musiikkia ja puhetta musiikista. Musiikkia tästä hetkestä, menneisyydestä ja myös tulevaisuudesta. Populaarimusiikin rikas perintö soi Popstudiossa monipuolisesti. Juontajina ovat mm. Jani Juntunen ja Susanna Vainiola, kuvat: YLE Kuvapalvelu
Popstudio
arkisin klo 11-14

Popstudion musiikki on valittu käsin, huolella tehdyistä kappaleista. Jokainen laulu on erilainen. Toimittajina Susanna Vainiola ja Jani Juntunen.
musiikki
Popstudio viikolla 37

Popstudion sivuilla myös ääntä. Viimeksi lisätty audiot ovat Maarit Hurmerinnan haastattelu ja toiveuusintana Tuomari Nurmion dj-vierailu sekä Lauri Tähkä & Elonkorjuun livevierailu.

Viikon albumin - Jippu: Salaisuuksia joita yksinäiset huutaa unissaan kansikuva Viikon levyt ja livet

YleQ päättyy sunnuntaina 17.9. Popstudion väki kiittää kuuntelijoita kuluneesta kahdesta ja puolesta vuodesta. Ohjelman tekijöitä voi jatkossa kuulla Ylen muilla radiokanavilla. Palautetta ja kysymyksiä voi lähettää suoraan toimittajille etunimi.sukunimi@yle.fi

Viimeisen viikon albumina Jippun Salaisuuksia joita yksinäiset huutaa unissaan. Jippu livevieraana perjantaina klo 11.30. Viikon albumi soi päivittäin klo 13.15.

Viikon uudelleenjulkaisuna Maritta Kuulan Koko kirjo. Kokoelma soi päivittäin ohjelman ensimmäisellä tunnilla. Maritta Kuula dj-vieraana torstaina klo 12.


» Minulla soi.. Kirjailija Leena Lehtolainen
kuva: YLE Maanantaina

Maanantaisin Suomiteeveen lähihistoriaa Kuvaputkessa. Käsittelyssä Velipuolikuu, Fakta homma ja muut klassikot. Sarjan ovat toimittaneet Jukka Lindfors ja Seppo Bruun.

» Kuvaputken sivuille
Tiistaina

Tiistaina klo 12 livevieraana on uuden levyn julkaiseva Tuure Kilpeläinen.
Eiffel-torni, kuva: phil/mit.edu Keskiviikkona

Keskiviikkoisin Popstudiossa eurooppalaisen musiikin katsaus. Myös Hanna Rytin pakinoita otsikolla: "Myöhäismurrosikäisen maailmantuskaa".
Maritta Kuula, kuva: Marjo Tynkkynen , www.marittakuula.fi/galleria.htm Torstaina

Torstaina klo 12 Popstudion dj-vieraaksi saapuu Maritta Kuula.

» Kuuntele aiemmat dj-vierailut
Perjantaina

Perjantaina Popstudiossa kuullaan kahta livevierasta. Jippu esiintyy klo 11.30 ja niinikään uuden levyn julkaissut Humane klo 12.30.

Perjantaisin Popstudiossa avataan silmiä tyypillistä poptarjontaa laajemmalle. Eri maiden ja kansojen populaarimusiikkia kaivaa esiin Hannu Blommila.
Sunnuntaina

Sunnuntaina 17.9. YleQ:ssa kuullaan erikoisohjelmaa ja Popstudion väki on äänessä klo 9 - 13.

Kello 9 - 11 Susanna Vainiola. Musiikkia haaveilijoille. Lähetyksessä myös parhaita paloja edellisillan YleQ-klubilta Tavastialta. Lavalla Kalle Ahola.

Kello 11 - 13 Jani Juntunen ja Popstudion parhaita paloja.

103,7 Mhz
Minulla soi..

Lähetä palautetta

» Klassikoita Kuusta
» Popstudion haastattelut ja vierailut nyt myös mp3-äänenä
Ajankohtaista
DVD-arkisto
Nettitesti
Soitetut laulut
Viikon uudelleenjulkaisut
Viikon levyt
Nettiaudiot