Hae YLEstä:
YleQ
Etusivu
Ohjelmat a - ö
Ohjelmakaavio
Musiikki
Kuuntele
Lataa ohjelma
Toimitus
Tapahtumat
Pop-Uutiset
YLE Uutiset
YLE Radio
Syvä Ajatus
22.04.2009 YleQ päättyy Täydenkuun viikonloppuun 16.–17.9.2006
 Juontajana Marce Rendic
Päivä Kuussa
lauantaisin ja sunnuntaisin klo 12-16

Viikonlopun Päivä Kuussa tarjoaa tuhdin annoksen tarinoita popkulttuurin värikkäästä maailmasta.

Juontaja on Marce Rendic.
puhe
Tätä on viikonloppujen Päivä Kuussa

Erkki Kauhanen, kuva Jyrki Valkama Erkki Kauhasen tiedepakinoissa käsitellään aiheita tavalla, joka ei jätä kuuntelijaa kylmäksi. Miten esimerkiksi olut ja muurahaiset liityvät maailmanloppuun tai miten ihmisen aivot toimisivat apinan ruumiissa? Kauhanen kertoo.

Suomiteeveen lähihistoria Kuvaputkessa. Aika ennen digibokseja: Viljo huusi analogisesti apuva, Karpolla oli fakta homma, ja Nasse-setä oli niin maan perusteellisen vihainen. Kyllä lähti!

Myytti sukeltaa mytologian ja symbolien ihmeelliseen maailmaan. Sarjassa pohditaan tarun ja toden rajamailla liikkuvien asioiden syntyperiä, merkityksiä ja tulkintoja eri alojen asiantuntijoiden avustuksella.

Viikon teemabiisi. Mikä kappale kuvaa parhaiten Päivä Kuussa -ohjelmien viikottaista puheenaihetta? Parhaat perustelut ehdotuksensa mukana lähettänyt vastaaja saa aamuhetkiensä piristykseksi tyylikkään YleQ:n termosmukin.

103,7 Mhz
Ehdota teemabiisiä

Soitetut viikon teemabiisit

Erkki Kauhanen

Kuvaputki

Myytti

» Klassikoita Kuusta
» Puhetta YleQ:sta radiosoitin. YleQ tarjoaa puheohjelmia kuunneltavaksi silloin kun haluat.
» Päivä Kuussa ohjelma arkisin