Kirjoittaja moxu päivämäärä 24.1.07 - 17:52
Lasse Pöysti tuli minun sukupolveni tietoisuuteen Pikku Kakkosen iltasadusta. Vasta myöhemmin löytyivät jostain Suomisen Olli-leffat, jotka suoraan sanottuna olivat ensi näkemältä järkyttäviä, vaikka varmaan ovatkin ajankuvina erinomaisia, kuten Pöysti Kultakuumeen haastattelussa sanoikin.
Näyttelemisen vimma on jotain käsittämätöntä ja silloin, kun sitä viljelee Pöystin kaltainen, toivottavasti monen nuoremman tekijän roolimalli ja monitaituri, se on upeaa. Vielä kahdeksankymppisenäkin...
Tietysti on totta, etten erityisemmin diggaa sitä teatterityyliä, jonka palvelukseen LP viime vuosina on antautunut. Helsingin Kaupunginteatteri viihdepainooteisine ja ylihinnoiteltuine ohjelmistoineen on häpeällinen piikki Thalian palvelijoiden lihassa. Kvartetti ei ole häävi teksti -vaikka esityksen kerrotaankin olevan hieno. Mestariluokka on hieno, terävä, viiltävä teksti -mutta esityksen kerrotaan olevan kepeähkö komedia. Mutta se, että Lasse Pöystin kaltainen suuri taiteilija sittenkin jatkaa uraansa, taitaa kuitenkin olla isompi asia.
ONNEA!
Ne ovat kaikki
sitä puhetta
joka päivänkin jo
täytyy ymmärtää
(Hannu Mäkelä: Yö soittaa, säv.Säde Rissanen 2007)
___________________________________
Mikko-Oskari Koski