YLE Radio 1

Säveltäjä ja akateemikko Erik Bergman on kuollut. Hän menehtyi pitkän sairauden jälkeen viime yönä helsinkiläisessä sairaalassa. Bergman oli 94-vuotias. Hän oli syntynyt 24. marraskuuta 1911 Uudessakaarlepyyssä.

Erik Bergmanin viimeiseksi sävellykseksi jäi trumpettikonsertto Fantasia trumpetille ja orkesterille, jonka kantaesittivät trumpetisti Pasi Pirinen ja Radion sinfoniaorkesteri Okko Kamun johdolla lokakuussa 2004.

Bergman oli todellinen suomalaisen uuden musiikin isoisä. Hänen radikaalin kokeilijan asenteensa rohkaisi nuoria säveltäjiä vuosikymmeniä.

Erik Bergmanin sävellysdiplomi valmistui 1938, jonka jälkeen hän suuntasi opiskelemaan uusia tuulia Keski-Eurooppaan. Oppi upposi, Bergman muun muassa käytti ensimmäisenä suomalaissäveltäjänä musiikissaan 12-säveltekniikkaa. (STT)

Bergmanissa oli kolme hallitsevaa piirrettä: Kyky olla oikeassa vastoin ns.yleistä näkemystä, kyky luoda musiikillista maisemaa oletusarvoiltaan "epäsointuisista" kuvioista ja kyky vedota naisiin vielä korkealla iälläkin.
Itsellänikin oli kerran kunnia tavata Bergman. Henkilössään oli hallitsevuutta, -jota aatelispuoliso Christina Indrenius-Zalewski vielä korosti.

Nyt sitten miettimään uutta akateemikkoa, eikö niitä kultturin alalta
ole aina kerrallaan tusinan verran.
Se vaan onko kiintiö asetettu musiikille...
Presidentti Halonenhan sen päättää, mutta onko esittelijät yhtä salaperäisiä kun esim. Nobel-palkinnon yhteydessä...

Ei nyt mielessäni yhtään ehdokasta, mutta ei taida ns. kevyen musiikin taitajat tulla kyseeseen...

Itsekin nuoresta iästäni huolimatta ehdin olla todistamassa "säveltäjistä nuorimmaksi" tituleeratun todellisen modernistin charmia pienimuotoisissa tilaisuuksissa vielä 2000-luvulla. Musiikissaan Bergman oli suomalaiseksi poikkeuksellisen kiinnostunut sävelkielensä uudistamisesta ja ilmaisun rohkeasta radikalismista, dramaturgian voiman kauneudesta. Xenakisin musiikin tavoin Bergmanin vahvasti omaleimainen tyyli tuo mieleen luonnon ehdottomuuden ja kivenkovan voiman. Ja kaiken takana kuoromies - musiikki laulaa!

(Akateemikkoehdokkaista vastaavia korkeatasoisia taiteellisia ominaisuuksia lienee ainakin Paavo Heinisellä ja Einojuhani Rautavaaralla...)

Ylellä olisi hyvä peruste järjestää pieni Bergman-viikko. Tai mieluummin kuukausi. Voisivat ottaa kantanauhansa käyttöön. Me tietämättömätkin saisimme osan Bergman-touchista. En muista kuulemastani Bergman-musiikista kuin 1970-luvun lopun Bardo Thödölin. Tietyssä mielessä yksinkertaisen oloista, samalla voimakasta ilmaisua. Sen kuulisin Bergman-sarjan osana mielelläni.

Mikko Heiniökin on kehunut juuri tuota Bardo Thödöliä Bergmanin parhaana (tosin vuosia sitten). Minkälainen se on?

Omia suosikkejani ovat Lament and Incantation (varsinkin Lament), Simbolo, Sela ja Solfatara - ja tietenkin Colori ed improvvisazioni. Nuo S:llä alkavat soisi saada levylle (viimeistään nyt!), niin keskeistä suomalaista modernismia ne ovat sekä kolorismin että sarjallisuuden näkökulmasta - ja kuinka hienoa musiikkia! Itse olen ne kuullut vain puolilaittomina kopioina YLEn kantanauhoista.

Kunnianosoitus on kyllä paikallaan.

Scorrevole kirjoitti:Mikko Heiniökin on kehunut juuri tuota Bardo Thödöliä Bergmanin parhaana (tosin vuosia sitten). Minkälainen se on?

Jos hallitsisin alan käsitteistöä, niin tarinaa tulisi enemmänkin, sillä muistaisin yksityiskohtia aivan eri tavalla. Teos oli pitkähkö, liki kasettipuolen mittainen (oli kasetilla) ja eteni hitaahkosti.

Päällimmäiseksi on jäänyt mieleen miesääni, joka "messusi" eli luki saksankielistä tekstiä. Kyse ei varsinaisesti tainnut olla resitoinnista, sikäli kuin olen käsittänyt ko. käsitteen oikein. Välillä lienee tullut jouk sana sankriittiä, tai tiibetin kieltä, en tiedä. Taustalla orkesteri humisi ja möyrysi, äänimassat liikkuivat, eivät kuitenkaan kuten Atmosfääreissä. Mieleen on jäänyt vaskien ja erilaisten helistimien tai kolistimien (perkussioiden) läsnäolo. Olikohan mukana myös kuoro...? Jotenkin minulla oli hämärä mielikuva siitä, että ajoittain oli kuoro äänessä. Työn loppupuolella meno yltyi villiksi, kuin taistelun melskeeksi. Orkesteri jyrähteli, ihmisäänet... sorry, enpä muistakaan. Kyse oli jonkinmoisesta vuoropuhelusta tai "dialektiikasta". Hyvin alkuvoimaisen tuntuista. Joku sanoisi pelottavaksi, mutten minä. - Ei, pahoitteluni, ei minusta ole tämän muistajaksi...

Muistiin on jäänyt lähinnä, että Bardo Thödöl tuntui samalla tavalla vaikuttavalta, ja luontevalta kuunnella, kuin jotkin Bartokin tai Ligetin työt. Vahvasti tunnepuolta kouraiseva työ.

Oho - muistin pieleen. FIMICin sivulla on Bergmanin ja Korhosen kuvailua. Lavalla on ollut puhujan lisäksi ja äänessä mezzosopraano ja baritoni! Enpä muistanut. Parasta tarkastaa täältä:

http://www.fimic.fi/fimic/fimic.nsf/mai ... A500214571

Varmaan piakkoin järjestetään konsertteja in memoriam, niin saamme kuulla Bergmanin teoksia myös livenä.

Pergmanissa oli myös jotakin yhteistä J. Sibeljuksen kanssa - halu tehdä erittäinkin vaikeita sävellyksiä ja tietynlajinen näyttämisen tahto. Naisistahan se Jeanikin tykkäsi, vaikka pääosan elämästä pitäyty Ainon kanssa uskollisesti.

Bergman olisi täyttänyt eilen 100 vuotta -tai täyttää, sillä se yhteinen piirrehän hänellä on Elviksenkin kanssa, että huhut kuolemasta ovat monessa mielessä liioteltuja.
RSO:n muistokonsertin yhteydessä jaettiin säveltäjä Veli-Matti Puumalalle Erik Begman-palkinto elämäntyöstä.

Konsertin alkuosa katosi bittiavaruuteen piuhojen sekaantumisen johdosta ja Bergmanin vanhat kaverit sanoivat, että maestrolla itsellään olisi varmasti ollut tähän varattuna jokin sarkastinen kommentti..