YLE Radio 1

Jokaisen, joka tekee jotain julkisesti, on ensimmäiseksi ajateltava sitä, joka joutuu tämän tuotteen kanssa tekemisiin. Telakan hitsari ei voi väistää aluksen pohjasaumaa, koska paatti ei muuten pysy pinnalla. Fillarihuoltajan on vaihdettava rataspakka, jos se vaikuttaa niin loppuunkuluneelta, että asiakas saattaisi sen takia jäädä tienposkeen. Ja niin edelleen...
Nyt törmätään kuitenkin kysymykseen lehdistön etiikasta ja -moraalista. Valistusfilosofi Diderot heitti aikanaan esyklopediassaan nämä kaksi sivistyssanaa toistensa hakusanoiksi, kun ei ilmeisestikään osannut tarpeeksi kattavasti selittää niitä. Jos julkisessa sanassa ajatellaan eettisiä lähtökohtia, se tarkoittanee sitä, että jokaisen on pystyttävä esittämään kerrotulle faktalle myös jonkinlaiset, eettisesti kestävät "perustelut". Moraali lienee asiakkaan huomioonottamista, eli ei tämän aliarvioimista.

Törmäsin ongelmaan hiljattain työskennellessäni yhtiössä, joka suoltaa markkinoille varsin kapea-alaisia erikoislehtiä, ilman käsiteltyjen alojen erikoisasiantuntemusta. Kun sopimukseni päättyi, eikä sitä jatkettu (enpä tosin olisi moista hirveästi halunnutkaan, mutta se on tässä tapauksessa sivuseikka), sain kuulla syyllistyneeni lukijoiden aliarvioimiseen tehtyäni "tilaukseen nähden" liian lyhyitä juttuja. Oma näkökulmani oli, että olin nimenomaan tehnyt asioista ytimekkäästi kertoneita juttuja, joissa en jaaritellut joutavuuksia. Pomon ruvettua luennoimaan lehdistömoraalikysymyksistä onnistuin olemaan sekä hiljaa että nauramatta, sillä moraalikäsityksissämme olimme yhtä mieltä vain siitä, että asiakas on aina oikeassa. Minä en aliarvioi asiakasta kirjoittamalla puutaheinää vain saadakseni tietyn merkkimäärän täyttymään eikä hän, julkaisemalla mielestään alamittaisia juttuja...

Lehdistömoraalikysymyksistä tämä pomo olisi mielestäni kompetentti luennoimaan korkeintaan Seiskan tai OHO!:n päätoimittajalle. Ehkä Alibikin mahtuisi samaan pakettiin, ellei se olisi niin selkeästi "ammattilaislehti"...

Minulle tämä keikka opetti sen, että moraaliakin voi katsella monelta eri kantilta. Toisaalta tapausta ei voi pitää yllätyksenä sikäli, että olin jo työhönottohaastattelussa joutunut vastaamaan pariinkin mielestäni epäkorrektiin kysymykseen ja samoilla linjoilla mentiin sitten loppuun asti. Firmassa aiemmin palvellut kollegani varoitti, että talon maine on huono, eikä minun siellä tarvinnut pitkäänkään olla, kun jo tajusin, miksi.

Jos joku tämän vuodatuksen perusteella luulee saavansa minut vielä mustamaalaamaan entistä työnantajaani kertomalla, mikä konserni on kyseessä, pidättäydyn tästä. En halua niskaani kunnianloukkaussyytettä.
Sensijaan haluaisin, että lehdistön moraali- ja etiikkakysymyksistä syntyisi laajempi keskustelu. Jos niin ei käy, ei sitten...

Että syyllistyit (oletetun) lukijan aliarvioimiseen kirjoittamalla "tilaukseen nähden" liian lyhyitä juttuja! Voi Valitut Palat! Oliko jutuissasi liian niukasti kuvia? Lehdistön moraalin määrittävät viime kädessä lukijat. Mahdollisimman paljon rahaa enemmistön aivomaailman täytteeksi.

Käsitteinä moraalin näkökulma on enempi yhteisöstä ja etiikka yksilöstä. Mitä sanotaan, miten sanotaan, mistä vaietaan. Itse luotan puskaradioon. Olihan pankkien holtittomaksi ryöstäytynyt tilanne työpaikan kahviporukoiden huolena jo vuosia, kun ministerin puhuva pää puhtaan kaulansa kanssa selitti, jotta "kukaan ei voinut aavistaa...". Meitä lammaslauman lailla EU:hun hätistettäessä radiosta oli yhtäkkiä vaiennettu perinteinen "50 vuotta sitten" - täälläpäin kansa muistaa vieläkin saksalaiset Lapin ajoilta.

Suhteeni lehdistöön rajoittuu elintärkeään paikallislehteen, ja AL yleisönosastot vilkaisen kirjastossa. Ei millään pahalla, mieleeni on sattunut jäämään taannoinen arvio keskimääräisen iltalehden ostajan ennustettavasta luottokelpoisuudesta... Paitsi nyt jo roskakalat parveilee nettiin sijoitettujen syöttien kimpussa.

Vapaita toimittajia kutsutaan usein senttareiksi juuri siksi, että juttujen olisi täytettävä jokin tietty palstasenttimetrimäärä tietyn palkkion saamiseksi. Tosiasiassa senttaaminen ei kuitenkaan useinkaan ole jutun pituudesta vaan sisällönlaadusta kiinni. Vaikka tietysti jo etukäteen sovitaan jokin tietty merkkimäärä, mikä aiheesta on odotettavissa.

Uskallan kuitenkin väittää, että aika pieni vähemmistö on niitä toimittajia, jotka rupeavat väkisin venyttämään palstaansa johonkin tiettyyn mittaan vain, jotta saisivat tietyn merkkimäärän toteutettua. Harvemmin kun niitä kukaan suoranaisesti laskemaankaan rupeaa (tai no taitto korkeintaan, mutta siinä vaiheessa palkkio on usein jo maksatuksessa )...

Itselläni on tapana ostaa jälkikäteen erityisesti tiede- ja luontolehtiä,
mikäli niitä sopivasti on saatavilla.
Myös kirjoja ja sitten kopioita niistä sopivasti...

Sitten selaan lehdistä mielenkiintoisimmat artikkelit ja poistan ns. mainossivut.
Lopuksi leikkaan artikkeleista talteen taulukot ym. asiatiedostot kuvineen.
Mikäli artikkeli ei ole tiivistä asiatekstiä riittää yleensä mielenkiintoisin osa.

Mielenkiintoinen lehdistömoralistinen kannanotto on myös tämä Susan Kurosen tapaus: Kuinka monta kertaa yhdelle ihmiselle, jota syystä voidaan pitää turhana julkkiksena, annetaan mahdolisuus kertoa julkisuudesta vetäytymisestään ja vielä perustella sitä..?

Moraali on lehdistölle vain aihe aiheitten joukossa. Sitä katsotaan tapauskohtaisesti aina siltä puolelta, joka kullonkin parhaiten myy.

Kapitaali on se, mikä lehdistönkin pystyssä pitää. Jollei sitä saa tilaajilta tai irtonumeromyynnillä, sitä pitää saada tukiaisina.

d(ee)p kirjoitti:Moraali on lehdistölle vain aihe aiheitten joukossa. Sitä katsotaan tapauskohtaisesti aina siltä puolelta, joka kullonkin parhaiten myy.

Kapitaali on se, mikä lehdistönkin pystyssä pitää. Jollei sitä saa tilaajilta tai irtonumeromyynnillä, sitä pitää saada tukiaisina.

Myy ja myy. Kun olet "pinnalla". Se on aivan sen henkilön oma valinta, jos hän haluaa "avautua" lehdistölle. Ei kukaan pakota näyttämään kotiasi/kauneusleikkauksiasi/elämän vaikeista hetkistä. Tämä on loputon lista. Lehistö repii kaiken mahdollisen vain irti minkä saa. Matti Nykänen on tässä tapuksessa hyvä esimerkki. Vaikkakin, hän on sen itse aiheuttanut sekoilullaan. Vaikka oli aikoinaan paras mäkihyppääjä. Tais niinsanotusti nousta kus p...än.

Norjassa vastikään ilmitullut Se og hør-lehden lahjontaskandaali värittää omalla tavallaan meikäläistäkin keltaisen lehdistön moraalikeskustelua, sikäli kun sellaisesta niiden kohdalla kannattaa edes puhua. Se og hør on Aller-kustanne, joka vastaa meikäläistä Seiskaa. Sillä erotuksella, että koska meillä ei ole kuninkaallisia, joudumme tyytymään toisenlaisiin turhiin julkkiksiin.
Minusta mielenkiintoisinta tässä(kin) jupakassa on se, kuka oikeasti on niin kiinnostunut jonkun julkkiksen menemisestä, että viitsii tuon tiedon hankkimisesta oikeasti jotain maksaakin. Yllensä kertomisen arvoisen informaation maailmalta kyllä saa ilmaiseksikin.
Tietysti kiinnostava on myös termin "tähtireportteri" käyttäminen Se og hør-lehden toimittajasta puhuttaessa. Ainakin suomalaisen Seiskan juttujen väsääjiltä ei tähtitoimittajuutta tunnu löytyvän -eipä tosin kovin monen muunkaan julkaisun journalisteilta...

Urpo Lahtis-näytelmä avasi jonkin verran tätäkin keskustelusarkaa, olkoonkin, että sen asenne Hymy-lehden alkuvuosien tempauksiin oli humoristinen ja aika pintapuolinen. Mutta niinhän oli Lahtis-putiikin ns.lehdistömoraali muutenkin; kirjoitettiin melkein mitä sattui, kunhan asiat olivat totta, ettei käräjillä tullut takkiin..

Veikko Ennala kuului noiden aikojen merkittävimpiin tuon alan suomalaisiin journalisteihin. Hänen haastattelutekniikkansa mainitaan nykyäänkin alan opiskelijoille, tosin ei välttämättä toimintaohjeena: Otetaan matkaan pullo kossua, jonka haastateltava ja haastattelija juovat yhdessä. Kuvaaja kirjoittaa tai nauhoittaa. Lopputulos painetaan lehteen, olipa se mitä vain.
Tuollainen kuvio sekä toimi että ei. Esim.Pentti Saarikoskeen Ennalan kossu ei tehnyt mitenkään normaalista poikkeavaa vaikutusta, kännissä ei lopulta ollut kukaan muu, kuin Ennala itse.
Hymyn skandaalijuttuihin kuului monesti myös se, että niitä kirjoitettiin salanimillä, joihin ei sitten olisi oikeusteitse päästy kiinni. Timo K.Mukan omaisten nostama oikeusjuttu tämän kuoltua "Hymyn artikkelin aiheuttamana" olikin mielenkiintoinen ennakkotapaus. Lahtinen joutui ottamaan tapauksesta vastuun, koska oli allekirjoittanut lopullisen vastuun itselleen määrittävän paperin -tuo muuten olikin yksi aineksiltaan hajanaisen näytelmän parhaiten kirjoitetuista ja toteutetuista kohtauksista.

Hymy-lehti elää edelleen, mutta eipä se enää taida skandaaleja ruokkia. Ainakaan samaan tapaan, kuin Lahtisen parhaina vuosina... Se, voiko tuota pitää vahinkona, onkin monipiippuinen juttu. Moraalin puute lehdistössä ei ole kadonnut, mutta Hymyn jutut sentään olivat -ja taitavat olla vieläkin- läpikirjoitettuja, eivätkä mitään värikuvien väliin läsiskäistyjä sanakasoja, kuten Allerin rievuissa...

Hymyn historia on ihan oma lukunsa suomalaisessa viihdekulttuurissa. Ennalan jutut olivat pitkiä ja hauskoja. Hauskinta oli se, kun moni otti ne liian tosissaan, etenkin moni uskovaiseksi itsensä uskonut.

On jo ehkä yleisesti unohtunut, mutta aikansa oivalluksia oli etsiä lempinimet "niille". Kilpailun kautta voittoon pääsivät kynnetön ja oliko se ripsipiirakka. Jälkimmäisen saatan muistaa väärin.

moxu kirjoitti:Hymy-lehti elää edelleen, mutta eipä se enää taida skandaaleja ruokkia. Ainakaan samaan tapaan, kuin Lahtisen parhaina vuosina... Se, voiko tuota pitää vahinkona, onkin monipiippuinen juttu. Moraalin puute lehdistössä ei ole kadonnut, mutta Hymyn jutut sentään olivat -ja taitavat olla vieläkin- läpikirjoitettuja, eivätkä mitään värikuvien väliin läsiskäistyjä sanakasoja, kuten Allerin rievuissa...

Oli ihan pakko tilaisuuden tullen vilkaista tätä Hymyn viimeisintä numeroa, joka "julkaisi Kanervan tekstareita". Tosiasiassahan lehdessä oli joitakin kuvia kännykästä, johon oli tullut viestejä Ilkka Kanerva-nimiseltä lähettäjältä ja kuva viestin näytölle mahtuvasta osasta, jossa ei sisällöllisesti ollut mitään toisaalla jo esiin tullutta. Sikäli lehden myyminen tällä skandaalilla on vähintäänkin huonon maun osoitus.
Mutta Hymy kyllä poikkeaa tosiaan edukseen mainituista Allerin rievuista. Juuri siksi, että sen toimittajat todennäköisesti tietävät, mikä mies tämä Ilkka Kanerva on...

Lehdistömoraalista? Mediamoraalista? Radiosta olen riippuvainen, televisiota ei ole ollut kymmeneen vuoteen (ja sitä ennenkin työssä kotona päätteillä pidin usein teeveen päällä hiljaisella viereisessä huoneessa pelkän äänensävymusiikin vuoksi). Yli kahteenkymmeneen vuoteen en ole tilannut Hesaria enkä Aamulehteä, sen sijaan Nokian Uutisista (3 kertaa viikossa) olen riippuvainen.

Medioita kritisoivat syyttäköön itseään. Ei yksikään kööppilehti menesty ilman ostajia, kerjäläiset Helsingissä ja muualla loppuisivat siihen jos yksikään ei heittäisi lanttiaan. Kerran eläissäni olen heittänyt lantin harmonikan soittajalle, joka oli tosi taitava ja viisaan näköinen.

Nokian Uutisissa aineisto ja julkaistu keskustelu on mainiota. Vesikriisistä on ollut paljon puhetta - tosin eräänä keskiviikkona alettuaan ei perjantain lehdessä ollut vielä vihiäkään. Kanervasta ei ikinä sanaakaan. Sen sijaan paikkaseudun tulevia sekä yleistä mm. liikenteestä, vesi/viemäriasioista jne.. Mielipiteen voisin lähettää: pyöräilijänä toivon että jopa laki saataisiin jotta yhdistetyllä pyörätie/jalankulkuväylällä ainakin keskustassa ohjattaisiin myös kävelemään oikeata reunaa.

Liisa Autio kirjoitti:Medioita kritisoivat syyttäköön itseään. Ei yksikään kööppilehti menesty ilman ostajia

Miksi minun pitää syyttää itseäni jonkin ltapäivälehden tai seiskan levikistä, jos en niitä kerran osta/tilaa?

Vielä Kanerva-ajojahtiin liittyen yksi oikein hyvä linkitys. TS:n vt.päätoimittaja Aimo Massinen on kyllä avoimesti demari, mutta yleensä vastaavaksi on siellä otettu kokkari, jotta kauhun tasapaino etosen klaanissa säilyisi. Markku Salomaan potkuja TS:n palveluksesta on ruodittu mm.HS:ssa(!) ja syyksi epäilty korkin päälle astumista. Mene tiedä, mutta moraalinen ysymyshän sekin on, kuinka kännissä lehtiä päätoimittaa...

Juorujournalismin riemuvoitto

moxu kirjoitti:Vielä Kanerva-ajojahtiin

Mihin ihmeen ajojahtiin? Sinäkin näköjään kuulut noihin syy ja seuraus-problematiikan väärinymmärtäjiin.

Mennäänkö yhdessä eduskuntatalon katon harjalle masturboimaan kaiken kansan nähtäville. Jos lehdet kirjoittaisivat siitä jotain, en ainakaan minä menisi ensimmäisenä syyttämään niitä ajojahdista.

Mene sinä ensin testaamaan. Jos "ajojahtia" ei tule,- minä menen seuraavaksi.

Massisen asenteet tunnetaan. Ne eivät tässä nimenomaisessa asiassa todista muuta kuin oman mielipiteen. Jos olisi joku toinen kyseessä,- hän kyllä kykenisi naulaamaan lööpit pylväänkylkeen.