Kirjoittaja Marja Salonen päivämäärä 7.6.04 - 14:13
Nyt kun analogitkin saivat mahdollisuuden alkaa seurata Peter von Baghin
12-osaista sarjaa Sininen laulu, Suomen taiteiden tarina oli kuin juhla olisi astunut taloon. Ensimmäinen osa alkoi intensiteetillä jollaista harvoin saa kokea.
Kieli, kielemme oli alku ja sitä kautta lähdettiin liikkeelle kaikkien taiteiden kieliin. Aleksis Kivi on kuin aarrearkku. Kun siihen kiveen on kerran kaatunut niin parempaa istumasijaa ei juuri voi löytää.
Juice Leskisen kertoma kesäyön kokemus ja kuvassa Elin Danielson-Gambogin maisema kultaisine tähkäpäineen ja niihin tajunnassa liittyvä Eino Leinon Nocturno toivat Leinon niin lähelle.
Miten se Eero Ojasen uni menikään. Hän kuunteli Sibeliuksen neljättä sinfoniaa ja koki olevansa korkealla, kuin Kolilla. Ja siellä hän totisesti oli Sibeliuksen, Järnefeltin ja Inhan kanssa. Tuo kansallismaisema, niin moneen kertaan kopioitu ja niin monia vaikutteita muillekin antanut, jotain kotimaista se kuvaa.
Kun ajattelee kultakauden taiteita, niin tie oli kyllä kova mutta osin sileä. Haukuttiin lujasti ja taistella sai vanhoja partoja vastaan. Taistella yleisön unohdusta vastaan. Yleistä mielipidettä vastaan. Taide-elämähän oli nuori. Näyttelyt olivat uusi ilmiö. Gallénista tuli minulle ihanne joskus teini-iässä kun luin fraktuuratekstistä Seitsemää veljestä. Hän on sen kuvittanut. Miten pitkän taipaleen olenkaan hänen elämänsä ja elämäntyönsä kanssa vaeltanut. Mielipiteeni ovat kulkeneet kuin aalto, ylös ja alas. Tajuan silti, että hän uskalsi etsiä, tavoitella.
Ei ollut helppoa Sallisellakaan, räätälillä, jolla oli maalarin lahjat. Herkkä ja röyhkeä luonne hieman kuin Gallénilla. Kohteli kaltoin vaimoaan. Mutta mihin tilaan hän astuikaan ja siinä paikkansa haki, väkisin. Edelfeltin ja Gallénin tilaan. Vaadittiin rohkeutta heittää maavärit pois ja yksinkertaistaa muoto.
Baghin kerronnan moniäänisyys, useat kertojaäänet, haastateltavien kirjo soljuu kuin puro. Pentti Saarikoski äänenä ja elävänä ihmisenä vuonna 1975. Ikävä häntä. Taiteilijoiden aatteet, tapa puhua asioista, kirjoittaa pamfletteja, romaaneja, runoja. Säveltää. Kyllä he elivät tässä samassa yhteiskunnassa kuin esi-isämmekin. Mutta miten kauas joku katsoikaan.
Jako eri linjoihin vuonna 1918 tapahtui suuresti työn ja pääoman mukaan. Se oli kovaa. Kolmas osapuoli oli kiintoisa näkemys. Siitä olisin halunnut kuulla Haavikolta ja Mereltä enemmän: punaisten ja valkoisten taistelut ja tappamiset metsiinkö aiottiin siirtää pois näkyviltä.
Miten samaan aikaan osuivatkaan kaksi puolta ja kaksi samansuuntaista näkökantaa päätelmään, joka tuli julki eri kanavia pitkin. Kytäjän kartanon isäntä Linder otti jo 1918 toukokuussa Hufvudstadsbladetissa kantaa sen puolesta, ettei massiiviseen tuomitsemiseen punaisia kohtaan käytäisi. Sillanpää kirjoitti Hurskaan kurjuutensa valmiiksi pikapikaa. Ja hiljeni vuosiksi. Kansalaissota repii ihmiset hajalle. Ei ole kansalaissodan voittanutta kauheudessa. Se on nähty nyt hiljan ja jäljet säilyvät kauan. Ruutitynnyri on valmis räjähtämään milloin tahansa.
(muutin otsikon koska tajusin sen liian pateettiseksi)
Viimeksi muokannut
Marja Salonen päivämäärä 17.6.04 - 12:58, muokattu yhteensä 1 kerran
tähystyspaikkana Kallio