Näinköhän nyt saisin pari riviä... Nämä märehtimiset lähtivät siitä, että
Arvo Konservatiivi kirjoitti:Minulle ei tule mieleen episodielokuvista kuin jokin sellainen, jossa oli mm. Kaurismäen ja erään amerikkalaisen vaihtoehto-ohjaajan (nimi unohtunut) osuudet.
En keksi tuollaista filkkaa. Ellet tarkoita Jim Jarmuschin filkkaa
Night on Earth (1991), jossa seurataan öisiä taksitapahtumia merkittävissä kaupungeissa kuten Helsinskissä, Los Angelesissa ja Parisissa?
Tuo on muuten kiehtova filkka tästäkin vinkkelistä: episodielokuva eli ei? Jarmuschin käsis & ohjaus (tsekkasin), sangen eheä kokonaisuus, muistelen. Silti en suorilta käsin kiistäisi sen mahdollista
ee-laatua. Jarmusch on tehnyt toisenkin episodimaisen työn,
Coffee and Cigarettesin (2003) ja kun koetan muistella hänen varhaisimpia töitään (
Mystery Train?), niin tietty katkelmallisuus nousee esiin. Vai kuvittelenko vain? Niin tai näin, hänen työnsä ovat kiistatta selvästi eheämpiä esteettisinä esineinä kuin esim. Kar Wai Wongin, Steven Soderberghin ja Antonionin
Eros tai viime tai toissakesänä mainihtemani italiano-
ee 1950-luvun alusta,
L'amore in città (ohj. mm. Antonioni, Fellini, Lattuada, Risi, Zavattini), joka sai minut taas ihastumaan episodillisuuteen. Mutta miten ne ovat suhteessa esim. Antonionin 1950-luvun alun
I vintiin, jossa kerrotaan kolme eri tarinaa, kolmesta eri kaupungista & maasta? Ollaan
hämärävyöhykkeellä - mistä muistinkin, että kauhu-/jännitysfilkoissa on kaiketi ollut aika paljon episoodillisia ratkaisuja...
Selkeästi
ee-tuotoksia ovat monasti mainittu 1980-luvun
New York Stories (ohj. Allen, Coppola, Scorsese, jonka taiteilijakuvaus oli hieno), sillä sitähän on ollut tarjolla lähes koko ajan devede-halpalaareissa ja kirjastoissa, ja tuoreempi
Paris, je t'aime (suom. "Parisi, rakkaani" vai "rakkaudella"?), hieman puuduttava laitos, muistelen. Puolensataa tekijää on hieman liiaksi...
Legendaarinen on
Histoires extraordinaires v:lta 1968, jossa aisalla ovat Fellini, Louis Malle ja Roger Vadim. En muista tätä, joten en liene nähnyt, ellen sitten joskus hyvin nuorena. Tämä on mulla puutelistalla ja bongaan sen heti kun hollille tulee.
Toisaalta, nettiä penkoessa tuli vastaan sellaisiakin ehdotuksia kuin Edmund Gouldingin
Grand Hotel (1932) ja François Girardin
The Red Violin (1998: tosiaankin, nimellä "Punainen viulu" Suomessa). Nuo ovat mielestäni aika hyviä esimerkkejä esteettisesti eheistä, jonkin asian ympärillä pyörivistä filkoista, joiden (vähäinen) episodillisuus on melko näennäistä verrattuna tarinan, tapahtumien ja esteettisyyden vahvaan kokonaisuuteen.
Punaista viulua minulla ei ole, mutta
Grand Hotel on, joten voisin sen vaikka syksyn aikana tsekata, jos tarvetta ilmenee. "Viulu" todellakin - yllätys yllätys - kertoo yhden vanhan viulun tarinan (se käy muistaakseni Kiinassa asti) ja toisessa - aivan oikein - on kyse berliniläisestä loistohotellista ja tapahtumista sen puitteissa. Molemmille vahva
njet-ee oikein palmun lehvin.
Mietiskelyjä vosii jatkaa - ovatko nämä
ee:tä:
Amores perros?
Babel?
Decamerone?
Fellinin Rooma?
Kaidan?
Pulp Fiction? En niele karvoineen päivineen ensimmäsitäkään
ee:nä. Moderneja kerrontakeinoja käyttävät filkat - joissa yksi tapahtuma tai paikka kerää yhteen hahmot, joiden elonlinjat leikkaavat ko. paikassa/tapahtumassa ja joiden teitä ko. paikkaan/tapahtumaan seurataan - eivät ole
ee; Fellinin kaltaisen visionäärin Roomaa koskeva kuvitelmien sarja ei ole
ee, koska juttuhan on pikemminkin kuin suht strukturoitua tajunnanvirtaa (fantsu filkka!); Pasolinin eri Tarinoissakaan ei ole kyse
ee:stä, koska pätkät eivät ole irrallisia ja niitä kannattelee tekijän vahva persoonallinen "esteett. visio". Jne.
Kaidania/Kwaidania, jota sitäkin on
ee:ksi tarjottu, en tähän hätään muista, filkkahan liittyy länsimaiseen jaappanilaiskulttuuriin tutustumiseen erilaisten pimeiden juttujen kautta - kummitus- ja murhatarinat, joissa saatetaan kertoa samaa tapahtumaa eri näkökulmista tms. (vrt. Polameren käännökset, Biwansoittajan tarina yms.).
ee
The clash of ideas is the sound of freedom. -Lady Bird Johnson