Valvojat: Nettitoimitus, Tiedotus
Mikki Hiiri kirjoitti:Onko kellään historian opiskelijalla tietoa, oliko 1800-luvulla tai 1900-luvun alussa mahdollista jonkun aatelissukuun kuuluneen henkilön, vaikka nyt jonkun korkea-arvoisen vierasmaalaisen upseerin, tai sotilas-attassean, avioitua, alempisäätyisen naisen kanssa ja vastavaasti jonkin ruhtinattaren tai kenraalin tyttären avioitua jonkin alempiarvoisen upseerin, kapteenin tai everstin kanssa? Ihmettenpä vain. Onhan ollut mahdollista myös aateloida koko suku, vaikka vain toinen aviopuliso alunperin olisi kuulunut vanhaan aatelissukuun, kuten kävi esim. Katariina Suuren aikana. Ja sekin hiukan ihmetyttää, että tuohon aikaan oli tapana nyperspektiivistäkin katsottuna varsin heppoisin perustein riistää itseltään henki tai upseerien joutua kaksintaisteluun loukatun kunniansa kiillottamiseksi ja sovittamiseksi, joka sittemmin kait kiellettiinkin, kun liian monta hyvää upseeria tällä tavoin menetettiin. kyllähän heitä kuoli muutenkin varsin nuorena Krimin sodassa, Karpaateilla tai haavoittui 1. maailmansodassa . Silloin saattoi jopa jonkun vaimo menettää järkensä nähtyään miehensä silvotun ruumiin vallankumouksen aikana Venäjällä. Eikös Pushkinkin kuollut juuri tällä tavoin kunniaansa puolustaessaan, mikäli oikein muistan, suuri venäläinen kirjailija.
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa