YLE Radio 1

HS kulttuuritoimittaja Mikko Aaltonen herkistelee 17.04.2010 ilmestyneessä lehdessä.

Lavalle astui murjottu mies, jonka sisällä kuitenkin yhä roihusi tuli. Star Clubin lavalla roihu pääsi irti ja teki kolmekymppiselle rockreliikille jotain... palautti taiteilijan uskon omiin kykyihinsä.
Nyt saksalainen Bear Family records yhtiö on julkaissut konsertista äänitetyn albumin... ja millä tavalla. Paksulle 180g vinyylille ja kannet aukeavat isoksi, käsin väritetyksi St. Paulin alueen kartaksi... BF on toteuttanut uudelleenjulkaisun kalleimmalla mahdollisella tavalla tietäen samalla, ettei levy tule olemaan valtaisa myyntimenestys.
Tulosvastuusta vapautunutta kulttuurityötä? Ajatus on naurettava. Mutta siltä se vaikuttaa, kirjoittaa Mikko Aaltonen hesarissa.

Jerry Lee Lewis ei kuulu suosikkeihini, mutta mitä tuon jälkeen pystyi tekemään; minä tilasin Saksasta kyseisen konserttitaltioinnin ja totesin että rokki soi! Lähempänä rockia kuin rock'n'rollia mutta mitä siitä, antaa palaa.
Todettuani vinyylin moitteettoman laadun, tilasin pari muuta vinyyliä jotka jo ovat lähempänä sydäntäni ja niiden kohdalla saatoin sanoa että jess! Ei parempaa voisi olla. Nyt sieltä on tulossa kolme, tai no, neljä vinyyliä enkä usko pettyväni niidenkään kohdalla.

Jokainen meistä, useammat ainakin, kannattavat kulttuuria julkisesti...kunhan se ei maksa mitään eikä sen eteen tarvitse tehdä mitään. Minä, minä taas osallistun omalla pienellä panoksellani kulttuurin tukemiseen ja pienten perheyritysten tukeminen on kulttuuria jos mikä.

Levykokoelmaani voisi luonnehtia melko mittavaksi, sillä minusta on mukava omistaa ne albumit joista pidän. Osan levyistäni olen grabannut mp3-muotoon, jotta voin kuunnella niitä pikkuisella mp3-soittimella, ehkä myös muilla välineillä. Musiikkimakuni on sen verran outo, että sitä ei tavallisesti kuule radiosta paitsi joissain erikoisohjelmissa. Joistakin lainaksi saamistani levyistä olen tehnyt omaan käyttöön piraattikopioita, mutta ne ovat sellaisia, joita ei (enää) myynnissä ole. Vinyyleitä on jäljellä vissiin hyllymetrin verran, mutta suurin osa on vintillä "arkistoituna", enkä niiden tarkkaa kuntoa tällä hetkellä tunne. Joitakin vinyyleitä olen myös digitoinut.

Jerry Lee Lewis saa musiikkinsa mukavasti rullaamaan, siinä on eteenpäin vievää draivia. Pari levyä taitaa minullakin olla, mutta ne ovat jotain huoltoasemalta tai Anttilan halpalaatikosta ostettuja kokoelmia, joiden taso on kehno, sekä teknisesti että taiteellisesti.

Vinyylejä kyllä kuuntelisin vieläkin mutta laitteet ovat aika heikossa kunnossa. Garrardin levysoittimesta katkesi liitosjohto enkä ole saanut aikaiseksi korjausta, liitin pitäisi avata ja juottaa johto kiinni. Vahvistimen kaikki potentiometrit ovat hapettuneet lähes piallle ja kun vaikka volyyminappulaa kääntää, niin kuuluu hirmuinen rahina ja äänenvoimakkuus vaihteelee satunnaisesti. Treble- ja bass-säädöt arpovat äänensävyt oman milensä mukaan ja äänilähteen valinta on tuskaa kun nekään kytkimet eivät toimi. Välillä on monta valintaa yhtäaikaa päällä, välillä ei yhtään. Kysymyksessä on Yamahan silloinen lippulaiva, ei siis mikään Halpatalon Golden Star. Nakamichin nauhurikin löytyy mutta toinen kapstani lakkasi pyörimästä, ilmeisesti jokin kuminauha laitteen sisältä oli haurastunut niin paljon, että katkesi.

Edessä on siis vahvistimen ja levysoittimen osto. Vinyylit ovat tulleet takaisin, onneksi. Mikäli et raavi sitä piloille tai jätä vuosiksi aurinkoon niin vinyyli on vielä pelastettavissa. Useimmiten pelkkä peseminen riittää.
Ostin itse muutama vuosi sitten viritinvahvistimen ja levysoittimen ja niistä taitavat vielä perillisetkin tapella. Hieman olen harkinnut uuden vahvistimen ostamista, ei muuten, mutta saisi vanhan keittiöön radioksi.
Viime viikkojen vapaat ovat menneet älppäreiden ja sinkkujen järjestämiseen niin että löytää haluamansa. Sama vika täälläkin, haluan omistaa levyni. On jotain mitä katsoo etsiessään soitettavaa. Siinä se ilta vierähtääkin kun lukee älppäreiden takakansia ja välilehtiä ja ihmettelee, että onko minulla tämäkin levy.

Luulen, ettei minulla ole kovinkaan suuria tunteita esim. yksittäisiä laulajia kohtaan. Jerry Lee Lewis on ihastuttavan maaninen - myös väsyttävä. Little Richard on hysteerinen - väsymykseen asti. Fats Domino on rennosti svengaava - muttei karismaattinen. Chuck Berry teki kasan "klassisia" kappaleita - muttei säväytä. Listaa voisi jatkaa.

PedroViti kirjoitti:Jerry Lee Lewis ei kuulu suosikkeihini, mutta mitä tuon jälkeen pystyi tekemään; minä tilasin Saksasta kyseisen konserttitaltioinnin

Saksa on sen verran Suomea suurempi markkina-alue, että spesiaalikirja- ja -levykaupat kannattavat. Hyvä paikka soppailla (šoppailla?). Minulle Bear Familyn tarjonta oli laajuudestaan huolimatta pettymys: jazz-vinyylit olivat harvassa. Joitakin iskelmä-/pop-levyjä oli tarjolla, jotka saattaisivat kiinnostaa. Lewis-levy on niin edukas, että se kannattaisi tilata yksin harvinaisuusarvon takia: jokunen tuttu kadehtisi sitä minulta. Yleensähän nuo paksut erikoisprässit maksavat 30-40 euroa/taalaa.

Tuttava kehuskeli ostaneensa jo pari tusinaa LP:tä, lähinnä käytettyjä, klassista. Iso osa niistä hänellä oli ennestään. Hän on sillä tavalla vinksahtanut, että hakee joistakin levyistä aina vain parempikuntoista, "virgiinimpää" kappaletta.

Muuten, VeHy, tekniikan mies kun olet niin tiedätkö, mitä on tapahtunut järeille juotoskolveille? Tarvittaisiin sellaista kolvia, jolla onnistuisi 5-millisenkin juottaminen. En muista nähneeni moisia sitten nuoruusaikojen.

Kuten huomasit, tuo ei ole varsinaisesti jazziin panostava kauppa. Jazz ja kaiken siltä haiskahtavan haen Digelius music lafkasta viiskulmasta. Siinähän oli, kehuvat, viisi musiikkikauppaa yhdessä kulmassa, nyt siellä on yksi vinyyliliike lisää Pursimiehenkadulla.

Tuosta parempaan ja parempaan pyrkimisestä minullakin on joitain kokemuksia, onneksi ei sentään omasta takaa. Joskus seitkytluvulla harrastettiin musaa vapaa-aikoina ja ei siinä mitä. Rahaa paloi ja kivaa oli, on muuten vieläkin, vaan yksi muuten oikein järkevä pariskunta kantoi kaupasta B&O laitteita ja samalla selitti, että ei nämä nyt mitään, menee tuohon taloon rahaan niin paljon, mutta ensivuonna ostetaan paremmat. Saattoivat ostaakin. Tai sitten tanskalaisfirmassa tapahtui omistajavaihdoksia ja entinen Hi-Fi johtaja alkoi suoltamaan Hi-End kamaa ulos. Sitä siellä näköjään myydään vielä tänäänkin.

Arvo Konservatiivi kirjoitti:Luulen, ettei minulla ole kovinkaan suuria tunteita esim. yksittäisiä laulajia kohtaan. Jerry Lee Lewis on ihastuttavan maaninen - myös väsyttävä. Little Richard on hysteerinen - väsymykseen asti. Fats Domino on rennosti svengaava - muttei karismaattinen. Chuck Berry teki kasan "klassisia" kappaleita - muttei säväytä. Listaa voisi jatkaa.

Mainio luonnehdinta muutamasta legendasta. Olen pariin kertaan nauraa hykerrellyt, varsinkin tuota Little Richard hysteriaa. Niinhän se on, että kun Little Richard, kaikissa sateenkaaren väreissä loistavassa smokissaan, valkoisen flyygelin äärestä kääntyy mielipuolisesti hymyillen katsojien puoleen ja kirkaisee, että LUCILLE... niin herkemmät alkavat jo hakea varapoistumistietä.
Joo, samaa kappalettahan taisi laulaa mm. Bill Haley aikanaan, mutta Bill Haley and the Comets konserttiäänityksessä Tukholmasta biisin kirkaisee Al Rappa. En löytänyt pienellä hakemisella vuosilukua, mutta ei sillä nyt niin väliä.
Siinä on muuten lökäpöksylle ja vähän muillekin mallia kuinka rokataan ja rollataan akustisilla vehkeillä; eikä tee tiukkaakaan.

Asiaan: Onko kaiuttimien johdoilla väliä kumman tyrkkää vahvistimessa + napaan ja kumman - napaan. Toinen piuha on harmaa yksivärinen ja toinen harmaa/musta. En huomannut juuri mitään vaikutusta vaihdolla.
Luulin, että aiempi -15 - - 20 db näyttö volyymista olisi johtunut väärinpäin olevista piuhoista, mutta ei.

Kiitän! Sen tässä on joutunut huomaamaan, että oli 13-14 -vuotiaana väärässä kun vannoi, että muulle musiikille kuin rockille ei tule koskaan olemaan kysyntää. Jo 10 vuotta myöhemmin sitä vain huomasi, että lähes hengästyi kunnellessaan kaikkein raivokkainta rockia tai rock'n'rollia.

PedroViti kirjoitti:Kuten huomasit, tuo ei ole varsinaisesti jazziin panostava kauppa.

Ei ole. Sitä juuri tuumiskelin, että isolla markkina-alueella kauppiaat voivat erikoistua tavoin, jotka eivät Suomen kokoisessa maassa ole kannattavia. Ja kun asiakkaita riittää harvinaisemmankin levyn (tai muun esineen) perään, niin varastoon kannattaa ottaa tavaraa monipuolisemmin, enemmän harvinaisuuksia jne. Se luo positiivista kierrettä. Hieman vihlaisi tuollainen, kun moisissa paikoissa joskus vieraili. Iski neuvottomuus, kun teki mieli ostaa kauppa tyhjäksi.

PedroViti kirjoitti:Onko kaiuttimien johdoilla väliä kumman tyrkkää vahvistimessa + napaan ja kumman - napaan. Toinen piuha on harmaa yksivärinen ja toinen harmaa/musta.

Samaa kuparia molemmat johtimet. Värejä käytettäneen vain helpottamaan sitä, että panee langan toisessa päässä oikeaan reikään. Ennen näitä hifi-hullutuksiahan ei asiassa ollut vaikeutta, kun liittimet olivat epäsymmetrisiä (kuten DIN-liitin), eikä niitä voinut panna paikoilleen väärin. Ja toisesta päästä johto vei usein sisään laitteeseen (usein levysoitin), jonne oli juotettu.

Spekulaatiota:

Langan pituudella saattaa olla merkitystä, erityisesti jos käytetään vanhempia melko alhaisen jännitteen/jännitetason laitteita. Pitkä lanka käy kuin ylimääräisestä kuormasta (vastuksesta). Asia liittynee siihenkin, että entisaikain ja nykylaitteiden signaalitasot eroavat toisistaan, liittimet puolestaan ovat optimoidut tietyntyyppisille tasoille ja kaiken lisäksi johdot ovat hifistelyn takia saaneet paksuutta (massaa) lisää. Muistelen sinun kirjoittaneen jossain yhteydessä, että laitteesi ovat klassisia. Jos sinulla näyttää/kuuluu olevan selvä vaimentuma, niin voiko signaalitiellä olla jossain kohdassa sellaista nykytekniikkaa, joka tuon vaimentuman aiheuttaa?

Arvo Konservatiivi kirjoitti:
Samaa kuparia molemmat johtimet. Värejä käytettäneen vain helpottamaan sitä, että panee langan toisessa päässä oikeaan reikään. Ennen näitä hifi-hullutuksiahan ei asiassa ollut vaikeutta, kun liittimet olivat epäsymmetrisiä (kuten DIN-liitin), eikä niitä voinut panna paikoilleen väärin. Ja toisesta päästä johto vei usein sisään laitteeseen (usein levysoitin), jonne oli juotettu.

Noissa minun laitteissa taas se kiinteä pää on kaiuttimissa. Sieltä sitten irtopäät vahvistimeen tai paremminkin viritinvahvistimeen. Levysoittimena on saman firman DP-300F.

Spekulaatiota:

Langan pituudella saattaa olla merkitystä, erityisesti jos käytetään vanhempia melko alhaisen jännitteen/jännitetason laitteita. Pitkä lanka käy kuin ylimääräisestä kuormasta (vastuksesta). Asia liittynee siihenkin, että entisaikain ja nykylaitteiden signaalitasot eroavat toisistaan, liittimet puolestaan ovat optimoidut tietyntyyppisille tasoille ja kaiken lisäksi johdot ovat hifistelyn takia saaneet paksuutta (massaa) lisää. Muistelen sinun kirjoittaneen jossain yhteydessä, että laitteesi ovat klassisia. Jos sinulla näyttää/kuuluu olevan selvä vaimentuma, niin voiko signaalitiellä olla jossain kohdassa sellaista nykytekniikkaa, joka tuon vaimentuman aiheuttaa?

Noista kaiuttimista; niillä on ikää paljon. Ostettu joskus seitkytluvulla, ja kun ovat hyvin pelanneet en ole raaskinut luopua. Yritin kerran katsoa kaappien sisälle, josko olisi joku piuha ollut vaikka irti, mutta oli pakko luovuttaa. Nuo kaiuttimet ovat tehty kestämään. Toki ne saisi auki etukautta ruuvaamalla yksitellen kaiuttimet irti, mutta ajattelin, että antaa olla. Vahinko voi olla suurempi kuin saavutettu hyöty.
Olen pikkuhiljaa hakenut kaiuttimille oikeaa paikkaa ja siinä on ollutkin duunia. Iso korkea huone, mutta luulen, että ne alkavat olla suunnilleen oikeassa paikassa. Tosin testijalustoina ovat baarijakkarat, ja paitsi että niillä on 10 cm liikaa korkeutta, tarvitsisin niitä varsinaiseen käyttöön.

Tämä hässäkkä alkoi kun huomasin, että radio kuuluu mainiosti, mutta kun heittää lautaselle klassista musiikkia niin alkaakin olla vaikeuksia kuulemisessa. Vaihdoin uuden äänirasiankin, muttei sillä mitään merkitystä ollut. No, onpahan mitä harrastaa.

Jaa, noita nykyajan levysoittimia... "Sisäänrakennettu RIAA Vahvistin".

a) Onko tuo etuvahvistin (RIAA) kytkettävissä pois päältä?
b) Miten levysoitin on nyt liitetty vahvistimeen?

Jos käytät levysoittimen etuvahvistinta, niin kaapeli vahvistimen linjaottoon (Line-RCA tms.); jos et käytä levysoittimen etuvahvistinta, niin kaapeli vahvistimen levysoitinottoon.

Kyse on siitä, että levysoittimen äänirasian (sama, onko mc- tai mm-rasia) anto on heikko ja sitä pitää vahvistaa ennen kuin signaali annetaan vahvistimelle, joka on tehty hyödyntämään jotakuinkin linjatasoista signaalia. Vahvistuksen taso riippuu pitkälti rasian tyypistä (magneettirasiat "soivat kovempaa"). Tuntuu kuin sinulla ei nyt olisi tarpeeksi vahvistusta äänirasian antamalle signaalille.

Jos joko levysoittimen etuvahvistimessa tai vahvistimen RIAA-muuntimessa on kytkin (switch tms.) mc- ja mm-asentoa varten, niin kannattaa kokeilla.

(Muuten, RIAA on tarkalleen vain yksi koodaustapa vinyylilevyjen kanssa puljattaessa. "RIAA" ja "etuvahvistin" eivät ole tarkalleen sama asia. )

Arvo Konservatiivi kirjoitti:Jaa, noita nykyajan levysoittimia... "Sisäänrakennettu RIAA Vahvistin".

a) Onko tuo etuvahvistin (RIAA) kytkettävissä pois päältä?

Kyllä on.

b) Miten levysoitin on nyt liitetty vahvistimeen?

Se menee sinne Phono liitäntään (no 3) ja siksi se etuvahvistin on pois päältä. Kokeilin kerran etuvahvistin päällä, mutta sehän on kamalaa möykkää, kaksi vahvistinta kait samaan aikaan.

Jos käytät levysoittimen etuvahvistinta, niin kaapeli vahvistimen linjaottoon (Line-RCA tms.); jos et käytä levysoittimen etuvahvistinta, niin kaapeli vahvistimen levysoitinottoon.

Muuten häikkää?

No, kun kysyit niin tuossa vahvistimen takaosasta olevassa kuvassa (no 11) Signal gnd. Vaan kun levarista ei lähde minkään valtakunnan maadoituspiuhaa, eikä sieltä oikein ilman väkivaltaa saa maadoitusta?
Vai onko tuo lainkaan tarkoitettu levarille vai audiopuolelle yleensä? Täytyy huomenna kokeilla, nyt on silmät niin ristissä ettei tule mitään... Kuitenkin, radiosta ja cd soittimesta tulee ääni aivan toisella tavalla kuin levarista.

Ei sillä maadoitus (signal gnd) hommalla ollut mitään vaikusta. Vedin sinne piuhan ja piti sitten toista päätä kädessä tai vesipatterissa kiinni niin ei, levysoittimesta ei lähde ääntä.
-radio työntää lähetystä oikein. Eli saa pitää volume säädön melko pienellä etteivät naapurit hermostu.
-volume säätö samalla tasalla ja vaihto cd-asemaan. Montserrat Caballé tulvii huoneeseen molemmista kaiuttimista, niissä ei siis ole mitään vikaa.
Levysoittimesta ei lähde ääntä ja siinä se! Vaihdan illalla levariin takaisin alkuperäisen äänirasian ja katsotaan josko se muuttaisi tilannetta. Siinä on nyt Grado Black1 ja sen pitäisi käydä täysiä tuohon, sanoi myyjä.
Oli miten oli; levysoitin on saatava kuntoon ja ääntä ulos! Muutoinhan vinyyliä myyvien putiikkien liikevaihto romahtaa. :)

Aijai, kun ihastuttava onkelma! ;) Otan osaa. Häikkää voi olla niin levarissa kuin styrkkarissakin - ei olisi ensimmäinen kerta 2000-luvulla, kun styrkkarin levariosasto ei pelitä. Jopa niinkin kovaniminen kuin Arcam on myynyt riaa-kelvotonta styrkkaria.

Kun tuumaat, että levarista "ei lähde ääntä ja siinä se", niin tee tämä koe: styrkkari kiinni ja levy soimaan! Jonkinlaista musiikkia pitäisi kuulua rasiasta vaimeasti. Jos kuuluupi, kuten uskon, niin vika ei ole ainakaan siellä. Voi olla vaikka äänivarressa kulkevassa piuhassa, tai missä vain sen jälkeen.

Sinun levarissa lienee maa vedetty sen (levarin) omaan etuseen? Entä jos otat tuon levarietusen käyttöön ja stumppaat piuhat styrkkarin linjaliitäntään? Toimiiko?

Tuo Grado (5 mV) on "MM-yhteensopiva" ja toimii kaikkien muiden paitti puhtaiden MC-etusten (jopa alle 0,2 mV:n rasioille) kanssa, joten se ei ole ongelma, vaikka antaakin enämpi kuin Denonin originaali (2,5 mV). Mutta onko piuhat kunnolla kiinni? Ne ovat niin heppoisia ja herkkiä, että piuhan "irrottaminen" liittimestä käy lähes huomaamatta - ainakin minulla sitä on tapahtunut joitakin kertoja. (Hieman kyllä imettelin, ettet pannut levariin parempaa Denonin rasiaa, kun kyse on laatuvalmistajasta - mitä toki Gradokin on - mutta sitten tsekkasin, ettei tuon styrkkarin etunen ole kuin MM-yht.sop. Outoa politiikkaa Denonilta, jonka DL-103 on alan suurimpia klassikoita!)

Muuten: käytä vain jotain huonoa levyä kokeilujen aikana! Kun systeemi pelittää kuten pitää, niin sitten tarkkasäädät neulapainon ja sivuttaisvedon valmistajan ohjeiden mukaisesti.

k-meleon kirjoitti:Aijai, kun ihastuttava onkelma! ;) Otan osaa. Häikkää voi olla niin levarissa kuin styrkkarissakin - ei olisi ensimmäinen kerta 2000-luvulla, kun styrkkarin levariosasto ei pelitä. Jopa niinkin kovaniminen kuin Arcam on myynyt riaa-kelvotonta styrkkaria.

Kun tuumaat, että levarista "ei lähde ääntä ja siinä se", niin tee tämä koe: styrkkari kiinni ja levy soimaan! Jonkinlaista musiikkia pitäisi kuulua rasiasta vaimeasti. Jos kuuluupi, kuten uskon, niin vika ei ole ainakaan siellä. Voi olla vaikka äänivarressa kulkevassa piuhassa, tai missä vain sen jälkeen.

Kiitän. Mukavaa kun voi jakaa huolensa useamman kesken. Tuo yhdistelmä pelitti aivan mainiosti ennen tätä häikkää. Kyllä sieltä vieläkin ääntä tulee, mutta ei kelvollisesti. Sehän soi alkuunsa kuin enkeli, mutta jossain vaiheessa äänen laatu hävisi. Meinasin ensin, että ostan siihen pelkästään uuden neulan, mutta en löytänyt mistään joten otin halvimman Gradon rasioineen. Kyllä sen pitäisi muuten syödä mc rasioitakin. Denon ainakin väittää omilla sivuillaan Suggested Denon Upgrade Cartridges että 160 ja 110 käyvät. Satakymppi on vielä niin kivan punainen.

Sinun levarissa lienee maa vedetty sen (levarin) omaan etuseen? Entä jos otat tuon levarietusen käyttöön ja stumppaat piuhat styrkkarin linjaliitäntään? Toimiiko?

Kokeilen. Raporttia pukkaa. Jokatapauksessa, tuo Grado ei jää minun levariin ja toisekseen; toimiva levari on oltava.

PedroViti, mikä on tilanne ko. laitteiden iän ja takuun kanssa? Kysyn, koska mahdollisessa vikatapauksessa myyjä/maahantuoja on tietenkin velvollinen kunnostamaan viallisen laitteen.

Helpointa on, jos takuu on voimassa. Maailmanloppu ei ole sekään, jos takuu on vast'ikään mennyt umpeen: kuluttajasuojalain mukaan laitteiden on kestettävä säädyllisen ajan (josta takuuaika on vain osa), ja myyjä/maahantuoja on edelleen korjausvelvollinen.

Kotikonstit alkavat kohta olla lopussa, joten laitteet on syytä viedä maahantuojan huoltoon.

Harmillinen tilanne kaikin puolin. Käsittääkseni suuret japanilaisfirmat (Denon, Sony, Yamaha ym.) tuottavat sangen tasalaatuista laitetta. On todennäköisempää törmätä toimimattomuusongelmiin eurooppalaisten pienvalmistajien laitteiden kanssa. (Ainakin k-meleonin mainitsema Arcam ja toisaalta Cambridge Audio ovat viime vuosina saaneet tahran kilpiinsä turhan useiden viallisten laitteiden takia.)

Uteliaisuuden vuoksi: mitkä ovat nuo 1970-luvun kaiuttimet, joista et raaski luopua? En houkuttele niitä myymään. Tuumin vain, josko niihin enää saisi uusia kovaääniselementtejä, mahdollisesti jopa jakosuotimen osat. Hyvin suunniteltu ja tehty kotelo kestää käyttöä, mutta erityisesti vanhat pahviset elementit saattavat eräänä päivänä revetä sijoiltaan, vaikkei laitteilla edes huudattaisi.

Arvo Konservatiivi kirjoitti:PedroViti, mikä on tilanne ko. laitteiden iän ja takuun kanssa?

Kyllä takuu on mennyt aikaa sitten eikä virhevastuuseen enää ilkeä vedota. Maahantuoja on antanut sivustatukea kiitettävästi, joten sitäkään ei voi moittia.
Ainoa mikä tässä hämmästyttää on tuo alkuperäinen MM-rasia ja siinä olevan neulan vaihto uuteen, mikä siis oli tarkoituksena aivan hässäkän alussa.
Nälkä kasvaa syödessä tjs. ja ajattelin, että voisin samalla vaihtaa siihen hieman paremman rasian.
Jälkimmäinen oli selkeä virhepäätös minulta. Kuten aiemmin totesin tuo yhdistelmä soi paketista purettuna kuin enkeli. Miksei se siis soisi samoin kunhan se neula, ja mahdollisesti äänirasia, on vaihdettu uuteen vastaavaan, mutta... eihän niitä saa mistään. Kaikkialla tarjotaan mc-rasiaa tai tuota Gradoa mihin sitten lankesin.
Äsh, täytyy kysyä maahantuojalta, niimpä tietenkin.

Harmillinen tilanne kaikin puolin.

Eipä mitään hätää. Kyllä tämä vielä tästä kirkastuu ja Denonissa pysytään, näillä näkymin. Tosin nyt on pakko ottaa parin päivän aikalisä. Tuli eilen voimisteltua sen verran viritinvahvistin sylissä, että yöllä löytyi selästä muutama muutama uusi lihasryhmä vaikka luulin ne jo kaikki tuntevani. :)

Uteliaisuuden vuoksi: mitkä ovat nuo 1970-luvun kaiuttimet, joista et raaski luopua?

Ensinnä täytyy korjata oma muistivirhe, kyllä ne ovat 1980 luvun alkupuolelta, tämäkin muistivaraisesti. (varaan siis oikeuden siirtää kajareiden hankinta-aikaa mieleni mukaan)
Täytyy tunnustaa että en tiedä kuka ne on valmistanut. Ne tulivat yhden onnettoman ison ja tolkuttoman kalliin Schneiderin paketin kanssa. Eivät ne Schneiderin tekemiä ole, mutten tiedä kenen.
Kyllä niistä joskus aika jättää, ja se voi olla lähelläkin, mutta Lordi Wellingtonia lainaten, ei kannata mennä joen yli ennen kun on tullut sen rannalle.