Kirjoittaja moxu päivämäärä 4.9.09 - 13:43
Pienten teatterien kohdalla kuvio on ihan selvä: rahaa ei yksinkertaisesti ole. Jos tiimin lähipiirissä on jo joku, mieluiten talossa jonkinlaisella enemmän tai vähemmän kiinteällä sopparilla oleva dramaturgi tai muu käsikirjoittaja, hänen palveluitaan tietysti hyödynnetään ensisijaisesti.
Isoissa taloissa ongelmaksi saattaa nousta saman ilmiön kääntöpuoli: jos sinua ei tunneta, niin tarpeeksi sisäänlämpiävälle alalle voi olla todella vaikea päästä.
Kannattaa muistaa myös, ettei kirjoittaja ole mikään varsinainen ammattinimike. Osaamisen pitää olla laaja-alaista. Mutta riittävillä näytöillä voi ura urjeta ilman teatterikorkean dramaturgi- tai Tampereen yliopiston draamalinjaakin.
Mutta jos olet kirjoittanut niin hyvän tekstin, että se kestää dramaturgisen luennan ja analysoinnin, niin saattaa hyvinkin ovi aueta vaikka mihin. Jokainen kirjoittaja on tasan niin hyvä, kuin viimeisin työnsä ja tässä kohden esimerkiksi kunnianarvoisa Suomen Kansallisteatteri astui viime talvena pahasti harhaan ottaessaan ohjelmistoonsa Kari Hotakaisen ja Juha Lehtolan ilmiselvän välikausityön Kuka kukin on sekä A-P.Lahden täydellisen flopin Kaukana paha maailma, jonka kohdalla voitaneen puhua vain kirjoittajan nimellä ohjelmistoon päässeestä tekeleestä.
Ne ovat kaikki
sitä puhetta
joka päivänkin jo
täytyy ymmärtää
(Hannu Mäkelä: Yö soittaa, säv.Säde Rissanen 2007)
___________________________________
Mikko-Oskari Koski