Saska Saarikoski, Pentti S:n ja toimittaja Leena Larjangon poika, on alkuperäiseltä etunimeltään Jaakko. Kutsumanimensä hän muutti viralliseksi etunimekseen avioituessaan Anja Kaurasen kanssa ja pariskunta käytti liittonsa loppuvaiheessa yhteistä sukunimeä Snellman, joka periytyi Pentti Saarikosken äidiltä Elliltä. Anja Kauranen ei ole ottanut omaa sukunimeään takaisin eron jälkeen.
Mutta siis Suomen kulttuurista. Mainitaanpa tämänpäiväisessä HS:ssa, että ministeri Stefan Wallinin (sfp) aikaansaannoksena olisi kulttuurin suosiminen.
http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Ha ... uurivientiä/1135263827088
Näin epäilemättä onkin, siis sillä laskutavalla, että jos rahaa kulttuuri-instituutioiden elossapitoon ei olisi tullut, ne olisivat olleet nyt nähtyäkin pahemmissa kriiseissä ja alasajoa Kajaanin mallin mukaan olisi nähty isommassakin mittakaavassa. Toisaalta raskaat organisaatiot ovat tuotantokustannuksiltaan entistä kalliimpia ja myös seinät maksavat, siinäkin tapauksessa, ettei kukaan sellaisia muistaisi tilanneensa.
Termi "kulttuurivienti" on sinällään vähintäänkin mielenkiintoinen. Sinfoniaorkesterien, spektaakkeliesitysten yms.vaihtoon suunnatut rahat ovat olennaisesti poissa siltä joukolta kulttuurin tekijöitä, jotka tekevät ruohonjuuritasolla mitä tekevätkään saamatta suurta arvonantoa ja ennenkaikkea rahaa. Kädestä suuhun elävät teatteriryhmät, muusikkokokoonpanot ja taiteilijakommuunit eivät isojen laitosten pystyssä pitämiseksi syydetyistä lisäveikkausvoitoista lisäarvoa saa.
Ja sittenkin: jokainen tukieuro, joka johonkin suuntaan on annettu, on myönnetty ilman laatuvelvoitteita. Esitys voi olla hyvä tai huono ihan millä näyttämöllä tahansa. Jos pienen ryhmän kokeellinen juttu menee puihin, eikä yleisökään sitä palkitse, on vahinko kaikinpuolisesti tekijöiden vastuulla. Mutta jos vastaavanlaiseen tulokseen päätyy iso organisaatio, on tuo Wallinin "kasvanut tuki" mahdollistanut tämänkin.
KUten kuka tahansa kulttuurin tekemisestä, tuottamisesta tai kuluttamisesta jotain ymmärtävä hyvin tietää, ei sillä ole kulttuurintuotteen tuoman elämyksen kannalta katsottuna mitään merkitystä, minkänimisellä rahalla elämys on tuotettu, pääasia, että se on hyvä. Jos tuote ei ole hyvä, olisi tekijällä oikeastaan oltava velvollisuus maksaa jokin osa saamastaan tukirahasta takaisin. Siis ainakin silloin, kun kyse on ammatillisesta toiminnasta, joka voi (teoriassa) johtaa jopa liiketaloudelliseen voittoon, olipa toiminnan mahdollistajana yritys, yhdistys tai osuuskunta ja riippumatta siitä, keitä sen osakkaina on. Harrastetoiminnassa mennään yhdityspohjalta ja kaikki raha, mikä tulee, pannaan taatusti myös menemään.