YLE Radio 1

Kun musiikkilajien genrejä jaotellaan milloin milläkin perusteella, on oikein piristävää välillä kuulla kunnolla kieli poskessa tehty "genretoimikunnan neuvottelutulos". Välilevyjä parhaimmillaan, perusteineen!
http://www.yleradio1.fi/musiikki/valile ... 4454.shtml

Poliitikoille kipakanpuoleisia terveisiä lähettänyt Välilevyohjelma "Työurat pidemmiksi" katoaa Ylen Areenalta jo lauantaina 24.4.2010, mutta ohjelman musiikkimateriaali on suurimmaksi osaksi kerättävissä näistä linkeistä. Harmi vain, ettei pelkkä musiikki välttämättä puhu sitä terävää kieltä, jota myöhäisnuori toimittaja Eskola ohjelmassaan tarjosi.

Sibelius: Vesipisaroita
http://www.youtube.com/watch?v=GExRYtAS1lw
Mendelsson: Allegro sinfoniasta jousiorkesterille nro 2 D-duuri
http://www.youtube.com/watch?v=8--ESNDj ... re=related
Debussy: Doctor Gradus ad Parnassum (tosin tässä artistina ei ole Horzowski)
http://www.youtube.com/watch?v=5rLsyoI03Ok
Leila Sjöström ja Erik Lindströmin sekstetti: Seitsemäntoista
EI LÖYDY!
Otto Nicolai: Falstaffin juomalaulu oopp. Windsorin iloiset lesket (Kim Borg)
http://www.youtube.com/watch?v=1ZsKARL-VUQ
Väsen: Mitt i livet
Ei löydy sellaisenaan, mutta bändiä on tarjolla aika montakin pätkää, joten musiikillinen linja kyllä hahmottuisi sellaiselle, joka sen haluaisi ymmärtää...
http://www.youtube.com/results?search_q ... A4sen&aq=f
Ilona ja huvina: Vanhuus
EI LÖYDY!
Gioacchino Rossini: Näyte melodisesta hölynpölystä oikean käden mustilla koskettimilla (Paolo Giacometti)
Ei löydy sellaisenaan, mutta Rossinin ja Giacomettin kohtaamisia on useampiakin. Tosin asemaansa väärinkäyttäneen kunniavanhuksen musiikillisia piloja ei taida tähän joukkoon mahtua:
http://www.youtube.com/results?search_q ... metti&aq=f
Heinrich Shütz: Sinun säädöksesi ovat ihmeelliset kok. Joutsenlaulu (Collegium Vocale Gent/Philippe Herreweghe)
Ei taida löytyä sellaisenaan, mutta tämän maanmainion artistiryhmän muita tulkintoja omantyylisensä (varmaan lähinnä arkistoinnin ansiosta säilyneestä) säveltäjän tuotannosta löytyy kyllä:
http://www.youtube.com/results?search_q ... +Gent&aq=f

Mutta pakko myöntää: Kokonaisen välilevyohjelman materiaalin kerääminen verkon syövereistä taitaa olla aika paljon työläämpi -ja uskoakseni myös vähemmän oivaltava- urakka, kuin Ylen levystöstä...

Tässä vielä mainitun ohjelman sivu: http://www.yleradio1.fi/musiikki/valile ... 4509.shtml

Risto Nordellin ja Kare Eskolan duetto avasi ainakin jotain siitä musiikillisesta mysteeristä, mikä näiden herrojen ohjelmissa on osaltaan valottunut. Kävi jopa mielessä sellainen mahdollisuus, että jos joskus Eskolan fillarointien aikaan Olli Virtaperkokin olisi syystä tai toisesta estynyt, mahtaisikohan valinnan isäntä olla mahdollinen välilevytuuraaja? Ja millainen ohjelma siitä tulisikaan? Wiguja ja Buxtehudea..?
http://www.yleradio1.fi/musiikki/duetto/

k-meleon kirjoitti:Välilevyissä oikein mainioksi musiikkitoimittajaksi kehittyvä Kare Eskola mietti internet-aikakauden infoähkyn oireita, kuten ajattelun rappeutumista sattumanvaraisten ärsykekohdennusten ohimeneväksi kulutukseksi. Nicholas Carrin kirjaa Pinnalliset - mitä internet tekee aivoillemme Eskola esittelee niin, että opus lienee pakko tsekata. Kiitos tiedosta! Ajattelurakenteiden muuttuminen, ehkä suorastaan rappeutuminen, näyttää Carrin mukaan olevan riippuvuussuhteessa netin käyttöön.

Niin se vain on, että oppimista tapahtuu parhaiten ulkoaopittaessa. Ai juu, Swingle Singers teki barokki-jazz -fuusiota 1960-luvulla. Se Monteverdi-sovitus kuulosti kovasti SS:ltä.

Kehittyvä? Kyllä mr.Eskolan ammattitaito on mielestäni omassa lajissaan ollut huippuluokkaa jo jonkin aikaa. Vaikka luonnollisesti jokainen esittävä tai luova tekijä on tasan niin hyvä, kuin viimeisin ohjelmansa. Zimmermannin Mozart-tulkintaan -ja sen puoleen aika moneen muuhunkin musiikkinumeroon- kokonaispainotteisesti keskittyminen oli minullekin ylivoimainen tehtävä.
Välilevyistä ei kyllä kovin helposti heikkoa ohjelmavetoa mieleen tule.

Ja ko.ohjelma löytyy vielä hetken täältä:
http://areena.yle.fi/audio/1651444
Biisilista jääkin tänne:
http://yle.fi/radio1/musiikki/valilevyj ... 28126.html

moxu kirjoitti:Kehittyvä?

Kyllä vain!

Ei ole jäänyt polkemaan paikoilleen, vaan strukturoi ohjelmansa aina vain tiukemmiksi paketeiksi, eikä kadota punaista lankaa. Minusta erå parin vuoden takaisiin on selvä joskin vähäinen.

http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Ol ... 5263506145
Onnenpotkua Välilevyjen päällikön ajoittaisen tuuraajan (joka toki tunnetaan YR1:llä myös modernin musiikin ohjelmien toimittajana) uuteen toimeen!

moxu kirjoitti:Risto Nordellin ja Kare Eskolan duetto avasi ainakin jotain siitä musiikillisesta mysteeristä, mikä näiden herrojen ohjelmissa on osaltaan valottunut. Kävi jopa mielessä sellainen mahdollisuus, että jos joskus Eskolan fillarointien aikaan Olli Virtaperkokin olisi syystä tai toisesta estynyt, mahtaisikohan valinnan isäntä olla mahdollinen välilevytuuraaja? Ja millainen ohjelma siitä tulisikaan? Wiguja ja Buxtehudea..?

Miksi ei olisi mahdollinen? Minä aloin makustella sillä ajatuksella, että Välilevyihin saataisiin välillä vierailevia tähtiä, soittamaan levyhyllyjen ja tyylilajien väleistä löytyy musiikkia, joka ansaitsee tulla kuulluksi; musiikin seasta löytyy kulttuuria ja tarinoita. Ensimmäiseksi tulivat mieleen Jake Nyman ja Sirkka Halonen. Mitähän annettavaa heillä olisi tälle ohjelmasarjalle? Vai ovatko Eskola ja Virtaperko patentoineet ja mallisuojanneet ohjelman itseleeen?

Ei kai Välilevyissä mitään ohjelmakohtaista patenttisuojaa ole. Mutta erikoisalaosaajiksi helposti mieltyvät musiikkitoimittajat voisivat tosiaan joskus kokeilla "aidan yli hyppimistä" -vai olisiko haaste liian kova, kun Eskola ja Virtaperko kuitenkin pystyvät nokittamaan joillain sellaisilla kummajaisilla, joista näillä muilla ei välttämättä ole ollut aavistustakaan.
Tämänpäiväinen ohjelma (vielä muutaman päivän Areenassa) oli taas erinomainen esimerkki siitä, miten niitä levyjä tulee -pyytämättä, kuin fakseja entiselle pääministerille (ilmaus lainattu Eskolan tekstistä, eli poliittiset sympatiaviittaukset voidaan samantien ainakin kommentoijan osalta jättää omaan arvoonsa).

Olli Virtaperkon rautaisannos kulttuuripoliittista analyysia toisten puolesta ajattelemisen rikollisuudesta sietää itse kunkin kuunnella riippumatta siitä, mitä painotuksia tulevissa vaaleissa edustajavalinnalleen asettaa.
http://yle.fi/radio1/musiikki/valilevyj ... 28985.html

Pyörähtävää asiaa ja asiallista musiikkia pyöräilyn tiimoilta:
http://areena.yle.fi/audio/1304766436151

olen onnellinen voidessani edes muutamilta levyiltä kuunnella paljon nautittavampaa ja vaikuttavampaa joko sydämenmurskaavaa tai tunteita, intohmoja ja affekteja kiihottavampaa säveltaidetta jota instituuutioiden joukossa tiivistynyt tyhmyys massoille suunnattuna kaavoihin kangistuneena ohjelmistona ei koskaan tavoita uskontojen dogmatiikkaan verrattavana perinteen vankina koska laitoksissa muutokset tapahtunat hitaasti, niiden byrokratia jähmettää kaiken luovan uudistuksellisuuden kun yksilön objektiivinen äly kykenee näkemään syvemmälle ja laajemmalle rahvaallekin luonnon tehdastuotteillekin ilmenevään ja olemaan innovatiivisempi ja mielikuvitukseltaan kekseliäämpi ja rohkeampi ohjelmistovallinnoissa joka katrttaa parhaimmillaan itsestäänselvyyksiä ja kulttitavaraa. minusta hienoin musiikki nykyaikana on lähes aina siellä mistä sitä vähiten osaa etsiä ja mitä vähiten esitetään. mozartia ei omana aikanaan voittanut kukaan. sen minäkin hyväksyn ja myönnän vaikken ole murto-osaakaan hänen aikansa säveltäien tuotteita kuullut.

1900-luvun suomalaisia historiallisia säveltäjiä en kuitenkaan panisi enää paremmuusjärjestykseen koska jokaisella on oma sanomansa välitettävänään joka ei koskaan ole identtinen tai adekvaattinen.jokaisella on jotakin tärkeätä sanottavaa nykykuulijalle ja oma ainutkertainen tyylinsä jota ei voi verrata kehenkään toiseen vaan se avautuu omana mikrokosmoksenaan ja kiehtovana inspiroivana elämyksenä siolle jolka malttaa kunnella sen salattua sanomaa. näistä kissannaukujais ja lehdenrapistelusinfonioista en viitasisi paljon kohua pitää kun arvokkain kultturiomaisuutemme on turistioppaiden, piilokameroiden, mikrofonien ja karttojen ulottumattomissa jos ilmenee intohimoja tutustua tuotteliaimman sinfonikkomme fordellin 44 sinfoniaa käsittävään tämän lajityypin tuotantoon. minun aikani ei ole vielä tullut mutta on tuleva. mahler ja lefa sais jo mennä.

tuumasin itsekin pukea kysymyksen vitsin muotoon mutta halusin olla uskollinen alkuperäiselle sanamuodolle, joskaan ahti karjalaisen kyseisen kauden pääteos jossa rintamamuistot kuuluvat laukauksina ei ole omistettu varsinaisesti kenellekään, mutta muutoin teos on sinfoniselle lajiiperinteelle uskollisena 4-osainen ja tyyliltään romanttinen jonka 2. osa on kansanlaulun ylistystä 3. hieman iloinen jopa leikillinenkin ja kolmas tavallaan tilintekoa yhdistäessään kontrapuntisesti edellisten osien teemat yhteen. tyylillisestä ja sävellysteknisestä kehityksetään huolimatta lyyristen luonnontunnelmien maalailu kuuluu vielä mm. suolahti-sarjassa ja myöhemmin hän liittyy uusklassisiin tyylipyrkimyksiin.hän lienee säveltänyt suomen ainoan pasuunakonserton. suomessahan restauraation kohde saattoi olla klassimin ja barokin puuttumisen vuoksi vain uusklassismi itse.

kenen säveltäjän missä teoksessa kuultiin 12-sävelsointu ekankerran suomessa?

moxu kirjoitti: http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Ol ... 5263506145
Onnenpotkua Välilevyjen päällikön ajoittaisen tuuraajan (joka toki tunnetaan YR1:llä myös modernin musiikin ohjelmien toimittajana) uuteen toimeen!

Vallinneen asiaintilan johdosta syntyi seuraavakin artikkeli aikalaissäveltäjiä esittelevään juttusarjaamme. Se julkaistiin noin kuukausi sitten Sulasolin lehdessä ja löytyy nyt nettiversionakin:
http://www.sulasol.fi/lehti/arkisto/2-1 ... anoneihin/

bachin musiikin monorytmisyys, monotemaattisuus ja monoaffektisuus eivät kiehdo minua musiikillisina hyveinä sen enempää kuin akateemisen kontrapunktisen satsin ylivalta josta melodiakin onneksi sentään vapautui voittaen siten plastillisuudessa ja taipuisuudessa ja yksilöllisen tunneilmaisun ja rytmien ja teemojen moninaisuudessa sekä soinnullisessa ja soinnullisessa väririkkyydessä ja hienostuneisuudessa.

bachin musiikki maistuu teoreettiselta, tekotaitoiselta konemaiselta jumputukselta maentavaa kaavoihinsa kangistunutta museomusiikkia. joskus viihdyttävääkin. ja tottakai on hetkiä joita ei unohda.mutta taidekin sentään kehittyy eteenpäin. myöhäisromanttinnen musiikki ilmentää paljon hienovireisemmin sisäistä tunne-elämää. teknillininen briljanssi ja vankka käsityötaito eivät voi olla itsetarkoitus eivätkä korvaa sisäistä tunneilmaisua vaan vain tukevat sitä.

todella hienot säveltäjät toteuttavat musiikissaan efektejä ja visioita joilla ei yksinkertaisesti ole mitään tekemistä bachin edustaman akateemisen kontrapunktin kanssa vaikka vankka kontrapunktinen taito voi tukea soinnullista värkkyyttä ja ilmeikkyyttä 1900-luvun impressionistisemmassa ja uusklassisessa säveltaiteessa sekä sementoida musuiikillisen rakentee tiiviiksi polyfonialla. mutta tyylejä on niin paljon ja jokaisella on oikeutuksensa. sellaista välitöntä haltioitumise tunnetta joka salpaa hengityksen ja saa älyn mukaisia tahdonliikutuksen vastineita kiihoittaen huohottamaan ja tuntemaan rintakehässä polttavaa kipua en bachista ole kokenut. liian objektiivista musiikkia.

saatan tunteakin bachia heikosti mutta oletan kai maasalon tunteneen paremmin kun hän on edellä luettelemiani epiteettejä ja piirteitä bachista kirjoihin ja kansiin saanut.bach kuului teini-iän viehtymyksiini. jolloin musiikin tuntemukseni oli suurin piirtein yhtä rajallista kuin levy-yhtiöiden ohjelmistopolitiikka nykyään. siis varsin heikkoa ja vaatimatonta. berliozkin soitti vain nokkahuilua. mutta kuitenkin hän kuului siihen satavuotisperiodiin die kunst der fugen ja tristanin välillä jota kohtaan gould tuntee enintään ihailua mutta ei koskaan rakkautta. kuitenkin pitkän matkaa eteenpäin tai taaksepäin riippuen mitä tietä kuljemme kuljettuamme kohtaamme vasta puhtaan amatööritaidon. joten berliozki sentään osasi jotakin mozartin, been, mendelssohnin schubertin ja brahmsin ohella.

mutta professionalisti saikkolan karjala palaa sai minut huudahtamaan patarumpoupatterin tukemien vaskien jyhkeälläm fatalistisen soinnin täyttämässä 3. tempokaräktäärijaksossa hurmiossa i´m burning. kieltämättä lingon esittämä arietta bachia oikein bassoin saa tuntemaan täydemmin kuin bachin itsensä neutraalin objektiivinen taide koskaan joka on hyvin naamioitu esikuvan musiikillista tyyliä vastaavaksi. bachilla on kuitenkin sentimentaalinen puolensa jota en voi sietää mm. kantaateissaan joissa naiivi uskonnollinen julistus syäö säveltäjän musiikillista mielikuvitusta ja nerokkuutta. muutoin musiikki on kovin abstraktia kaanon ja fuugamuodoissaan ilman aistillista komplleksisen kromaattista myöhäisaromanttyista harmonista kieltä.

melartin muistuttaa fougstedtia säveltäjäluointeelktaan. kummallakin on herkkä lyyrinen puolensa ja monumentaalisempi polyfonisen tyylin hallitsema sinfonikkoutensa. breitkopf & härtel julkaisi muutamia fougstedtin sinfonioita mutta niitä ei kyllä soiteta missään. saibelius on jätettä niiden rinnalla. mutta rahvaalle se kelpaa kuten ammattitaidoton roskaviihde yleensäkin.