YLE Radio 1

Taas tämä meni tähän... Mutta oletko siis oikeasti kuullut Erkki Aaltosen sinfonioita? Oletko ihan oikeasti sitä mieltä, että hän on Sibeliusta suurempi sinfonikko - siis ihan aikuisen oikeasti?

punoja kirjoitti:Taas tämä meni tähän... Mutta oletko siis oikeasti kuullut Erkki Aaltosen sinfonioita? Oletko ihan oikeasti sitä mieltä, että hän on Sibeliusta suurempi sinfonikko - siis ihan aikuisen oikeasti?

kuten sanoin, joitakin tahteja alusta, puolivälistä ja lopusta, mutta niin menestyneitä kuin ne ja varsinkin numo 2 olivatkin kaiokissa itä-euroopan maissa jossa aaltonen mieelettiin vasemmistolaiseksi säveltäjäksi ajaessaan musiikillaan aktiivisesti rauhan aatetta josta varsonki hiroshio,ma sinfonia on konkreettisin todiste, populaarisuutta tavoitteleva, merikantolaiosesta tanhullisuudesta, wagnerin orkeasterimassista ja beethovenin pastoraalisinfoniasta vaikutteita saanut 3. ns. kansansinfonia karakteristisine väliotsikoineen on hyvin koossa pysyvä ja muodoltaan ehyt teos jossa siis hänen esim. hämeenlinna orkesterirunoelmastaan ilmenevät sibelius-vaikutteet ovat jo hyvästelty aaltosen lähtiessä omille teilleen taiteilijana vaikka , sinfonian kromaattinen myrsky scherzossa, matalien jousien mollisävyt, finlandiaan assosioituvat hymniainekset vielä sibeliukseen hiukan 2. sinfoniassa viittaavatkin jos kohta myös shostakovitsille tyypilliset groteskit marssirytmit ja fanfaarit tai anakronistisesti reinikulta-alkusoitossa ilmenevä eräänlainen minimalismi sekä itsenäisten äänten polyfonia monissa fuugissa ja fugatoissa jotka ovat 20-vuoden työn tuloksena saavutetun osaamisen summa vielä esikuvistaan kertovatkin kypsyneet kuitenkin jo hyvin persoonalliseksi synteesiksi yhä eteenpäin ja uusia ilmenemismuotoja saavavana korkeimmasta absoluuttisesta sävellysmuodosta sinfoniasta täydellisimpänä muotoilmentymänä joksi sitä on luonnehdittu länsimaisen taiteen historiassa sinänsä aaltosen erkin tehokkaissa sinfonisissa jaksoissa jotka jäävät salmenharan mielestä muodoltaan vain hiukan hajanaisiksi mutta tässäkin voimme selvästi havaita kuinka sinfonian kehityskaari jatkoi kulkuaan paljon yli sibeliusen luoman horisontin tulevien säveltäjien jalostaessa edelleen madetojalta ja sibeltä perittyjä vaikutteita orkesrointitaidon, ja orkestraalisten ilmaisujakeinovarojen yhä kehittyessä siitä johon ainolan erakko ja oopperamestari madetojan sen jättivät toki melartinin mahlerianismin ohella. .säveltäjä wessman toivoi rasdio-ohjelmassa että kehittyneemmän orkestrrisoiton myötä voisimme saada aaltosen sinfoniat uudelleen arvioitaviksi

vastatakseni kysykseesi totean että ihan aikuisen kyllä mutta kun kuulemme 14-vuotiasta viehättäviä teoksia kuten rimskyn shererazade tyyppisiä ultrasimppeleitä teoksia hko:n konsertissa. ihmettelen mihin se aikuinen musiikkimaku toden totta on jäänyt. olen itse mielestäni kehiytynut musiikinkuunteölijana 30 vuoden aikana kompleksista kromaattista ja impressionistista harmoniaa ja soinnilista hienostuneisuutta nautintoindeksiltään korostavaksi kuuntelijaklsi kansallisiin myöhäisropmanttisiin pyrkimyksiin yhdistettynä jolle myöskään sarjallisuus, jälkisarjallisuus tai konstruktiivinen vapaa atonaalisuus eivät ole vieraita tyylisuuntia.
meillä on suomessa musiikillisia aarteita sinfonian sarallakin ja on se kumma kun kvasi-itämainen romantiikka 1800-luvulta vielä kiehtoo kaiken nähneitä kapukomeettojakin joilla ei ole pienintäkään ambitiota luoda itsensä näköistä ohjelmistoa ja penkoa esiin aarteita unohduksen yöstä vaan plagioida kansainvälistä populaariohjelmistotarjontaa iät ja ajat.
tässä hieno teos jotka pakko ottaa ohjelmistoon.

esimerkiksi haluaisin mainita erkki aaltosen 2. sinfonian jossa perinteisen tonaalisuuden lisäksi ajoittainen kromatiikka varsinkin atonaalisessa fuugateemassa viittaa aina dodekafoniaan asti ja kuten sanoin kuulleeni siitä , joitakin tahteja alusta, puolivälistä ja lopusta, mutta niin menestyneitä kuin ne ja varsinkin numero 2 olivatkin kaikissa itä-euroopan maissa ja japanissa jossa aaltonen miellettiin vasemmistolaiseksi säveltäjäksi ajaessaan musiikillaan aktiivisesti rauhan aatetta josta varsinkin hiroshima sinfonia on konkreettisin todiste,

populaarisuutta tavoitteleva, merikantolaisesta uusklassisuutta enteilevästä tanhullisuudesta, wagnerin orkesterimassoista ja beethovenin (Sic! ikonen) pastoraalisinfoniasta vaikutteita yhdistelevä 3. ns. kansansinfonia karakteristisine väliotsikoineen on hyvin koossa pysyvä ja muodoltaan ehyt teos jossa siis hänen esim. hämeenlinna orkesterirunoelmastaan ilmenevät sibelius-vaikutteet ovat jo hyvästelty aaltosen lähtiessä omille teilleen taiteilijana

vaikka sinfonian kromaattinen myrsky scherzossa, matalien jousien mollisävyt, finlandiaan assosioituvat hymniainekset vielä sibeliukseen hiukan 2. sinfoniassa viittaavatkin jos kohta myös shostakovitsille tyypilliset groteskit marssirytmit ja fanfaarit tai anakronistisesti reinikulta-alkusoitossa ilmenevä eräänlainen minimalismi sekä itsenäisten äänten polyfonia monissa fuugissa ja fugatoissa jotka ovat 20-vuoden työn tuloksena saavutetun osaamisen summa vielä esikuvistaan kertovatkin kypsyneet kuitenkin jo hyvin persoonalliseksi synteesiksi

yhä eteenpäin ja uusia ilmenemismuotoja mm. ohjelmallisilta tendensseltään vitalistisuudeltaan ja visuaalisuudellaan tuukkasella saavasta korkeimmasta absoluuttisesta sävellysmuodosta sinfoniasta täydellisimpänä muotoilmentymänä joksi sitä on luonnehdittu länsimaisen taiteen historiassa sinänsä aaltosen erkin tehokkaissa sinfonisissa jaksoissa, jotka jäävät salmenharan mielestä muodoltaan vain hiukan hajanaisiksi.

mutta tässäkin voimme selvästi havaita kuinka sinfonian kehityskaari etääntyi ja jatkoi kulkuaan paljon yli sibeliusen luoman horisontin tulevien säveltäjien jalostaessa edelleen madetojalta ja sibeltä perittyjä vaikutteita orkesrointitaidon, ja orkestraalisten ilmaisu-ja keinovarojen yhä kehittyessä siitä johon ainolan erakko ja oopperamestari madetoja sen jättivät toki melartinin mahlerianismin ohella. .säveltäjä wessman toivoi toimittamassaan radio-ohjelmassa että kehittyneemmän orkestrisoiton myötä voisimme saada aaltosen sinfoniat uudelleen arvioitaviksi sen jälkeen kun 2. sinfonia kuultiin edellisen kerran tampere filharmoniassa 1998.

upea juttu ex tempore mahtavaa.

humalainen kirjoitti:
mutta tässäkin voimme selvästi havaita kuinka sinfonian kehityskaari etääntyi ja jatkoi kulkuaan paljon yli sibeliusen luoman horisontin tulevien säveltäjien jalostaessa edelleen madetojalta ja sibeltä perittyjä vaikutteita orkesrointitaidon, ja orkestraalisten ilmaisu-ja keinovarojen yhä kehittyessä siitä johon ainolan erakko ja oopperamestari madetoja sen jättivät toki melartinin mahlerianismin ohella.

Toki näin saa tapahtua ja tapahtuu, eihän se mitään erikoista ole. Mutta mitä itse asiassa on musiikin muuttuminen ja "kehittyminen". Onko yleensäkään olemassa kehittymistä sanan varsinaisessa merkityksessä - eivät kai säveltäjät tietoisesti yritä kehittää musiikkia "paremmaksi" mitä se on aiemmin ollut. Se ei liene taiteen tekemisen motivaatio. Tekninen taito on tietysti eri juttu, jollakin on taitoa enemmän, jollakin vähemmän - ammattitekijöillä useimmiten enemmän tai tosi pajon, se ei siis estä saamasta kuuluville kaiken sen, minkä säveltäjä haluaa saada kuuluville. Mutta siis vanhempi musiikki ei liene koskaan "huonompaa" kuin uudempi musiikki siksi että se sattuu olemaan vanhempaa. Voisi tämän kai muotoilla paremminkin, mutta en oikein nyt jaksa pohtia kovin syvällisiä...

punoja kirjoitti:

humalainen kirjoitti:
mutta tässäkin voimme selvästi havaita kuinka sinfonian kehityskaari etääntyi ja jatkoi kulkuaan paljon yli sibeliusen luoman horisontin tulevien säveltäjien jalostaessa edelleen madetojalta ja sibeltä perittyjä vaikutteita orkesrointitaidon, ja orkestraalisten ilmaisu-ja keinovarojen yhä kehittyessä siitä johon ainolan erakko ja oopperamestari madetoja sen jättivät toki melartinin mahlerianismin ohella.

Toki näin saa tapahtua ja tapahtuu, eihän se mitään erikoista ole. Mutta mitä itse asiassa on musiikin muuttuminen ja "kehittyminen". Onko yleensäkään olemassa kehittymistä sanan varsinaisessa merkityksessä - eivät kai säveltäjät tietoisesti yritä kehittää musiikkia "paremmaksi" mitä se on aiemmin ollut. Se ei liene taiteen tekemisen motivaatio. Tekninen taito on tietysti eri juttu, jollakin on taitoa enemmän, jollakin vähemmän - ammattitekijöillä useimmiten enemmän tai tosi pajon, se ei siis estä saamasta kuuluville kaiken sen, minkä säveltäjä haluaa saada kuuluville. Mutta siis vanhempi musiikki ei liene koskaan "huonompaa" kuin uudempi musiikki siksi että se sattuu olemaan vanhempaa. Voisi tämän kai muotoilla paremminkin, mutta en oikein nyt jaksa pohtia kovin syvällisiä...

niin on ja kuitenkin modernismilla on suurempi arvostus kuin kansallisen myöhäisromantiikan ajan vähemmän tunnetuilla merkkiteoksilla niin paljon emotionaalista ilmaisuvoimaa tai voimakasilmestä oopperamaista draamallista ilmaisua henkivää liedtaidetta kuten melartinijn upea fenix pekka nuotion esittämänä tai ikosen joutsenet ja