punoja kirjoitti:humalainen kirjoitti:punoja kirjoitti:Älä toki kuuntele Sibeliusta, kuuntele vaikka niitä Linnalan daktyyliostinatoja sitten, mutta älä jatkuvasti mesoa. Toistan sen mitä olen jo aiemmin sanonut: Sibeliuksen ei tarvinnut matkia mitään eikä ketään, hän kirjoitti ihan omaa musiikkiaan, myönnä vain sinäkin.
siben musiikki liian kansanmusiikkivaikutteista ilman germaanista kontrapunktista taitoa ja sävellystekniikkaa ja vaivalloisesti etenevää puuduttavissa sinfonioissa ettei voisi kiinostaa vähempää.
Mitä ihmettä tarkoittaa Sibeliuksen musiikin "kansanmusiikkivaikutteisuus"... Ja eikö se saisi sitten olla sellaista, aika moni säveltäjä on käyttänyt kansanmusiikkia tai saanut ainakin vaikutteita kansanmusiikista.
kalevalaineh tahtilaji kalevalaisissa a cappella mieskuorolaluissa joita kit katin ja loitsun säveltäjä kehitti eteenpäin humoristiseen suuntaan jolla emme tarkoita että musiikin syvin luonne ja olemus ei voittaisi sitä ulkoista aihetta johon teos perustuu humoristisessa kontekstissaan tekstiltään. sitten kirkkosävellajit ovat toinen piirre joka liittää siben kansanmusiikkivaikutteisiin.
levesinet: Yritin etsiä levykaupoista enkä löytänyt Rannan orkesterimusiikkia, joten mysteeriksi jää. Tulindbergin jousikvartetot kuitenkin hyppäsivät silmilleni. Siinä olisi toinen, tosi varhainen kuriositeetti.
joo ei sellaista musiikkia jonka säveltäjän nimi ei niinsanostusti myy osittain siksi että se on keskivertomusiikinharratajalle liian kompleksista ja hienostunutta, tai syystä tai toisesta kadonnut repertoarista jo aika päiviä sitten vaikka voisi laadullisesti olla periaatteessa kuinka hyvää ja ennenkaikkea edistyksellistä umpikonservatiiviseen reseptioomme nähden tahansa löydä etsimälläkään paitsi ehkä ulkomailla jossa kysyntä ja harrastus on laajempaa kun sivistyskulttuureissa taiteen arvo tajutaan suomea paremmin eivätkä 44 sinfonian säveltäjätkään niin vain joudu allikkoon ja hunnningolle kuten täällä missä kalja, hollywood ja rap ovat syrjäyttämässä korkeataidekulttuurin. niin se jenkkilä usa vain jyrää arvokkaimman perintömme kun syvämietteisyys ja taideaineet eivät ole viihdekultuuria palvovan nuorison ykkösjuttu.
en koskaan ole oikeasti pitänyt rokmusiikista eeds pikkupoikanakaan.
minulle on kyllä täysin käsittämätöntä että postromantiikasta uusklassismiin siirtynyt 10 sinfonian ja 12 sinfonietan ja 3 menestyneen oopperan säveltäjä jolta on huomaamatta joku pieni kamarimusiikkiteos päässyt jopa levylle asti on keskeisen tuotantonsa osalta täysin hunningolla. kukapa arvaisikaan että kyseinen herra on soitetuimpia säveltäjiä koskaan suomessa nimittäin suomen television ensimmäisen tunnussävelen säveltäjänä. ja kilpailun voittajana.mutta kun markkinat ovat pienet ei juuri korkeampaa sivistystä voi odottaakaan.
rantaa tahtoisin kutsua uusklassisminsa puolesta pikku mozartiksi salieria tai cherubinia rinnastettavan siben sijasta. mitä piccola asinfoniaan tulee koska säveltäjä on kirjoittanuty sen pienemmälle orkesterikokkoonpanolle ts. soittajistolle se ei siksi voi sisältää suuren orkeasterin värityksellisiä mahdollisuuksia mikä tietysti uusklasisessa polyfonisessa lineaarisessa tyylissä ei ole ensisijaistakaan mutta huilujen kirkas sointi orkesteripaletissa uudenlainern plastillisuus ja vivahteikkuus sekä tiettyyn objektiivisuuteen nähden lyyrillinen lämpö ja laulavuus painavat siihen leimansa, tai minut se ainakin lumosi mutta muuta en siitä paljon muistakaan, pidemmältä teos tuntui kuin alunalkaen luulinkaan ja kuunnellssa toivoi se jatkuvan kauemminkin scherzo? umoristicoon sisältyi hiven huumoriakin.
oletan että osin ylen sameasta äänityksen laadusta johtuu ettet erikoisesti ihastunut musiikiinkaan. viehättävintä se kuitenkin kaikkeen edelliseen nähden oli. mutta ei taida edes olla rannan oma syy että hän joutui perääntymään modernismistaan uusklassismiin ja yksinkertaiseen kansanlaulunomaiseen diatonisuuteen tunnetuimmassa sävelltyksessään pieni kansanlaulu joka itse asiassa on vain yksi osa 4. sinfoniasta oratorio volgaresta jonka hän kirjoitti syntymäpäiväkonserttiaan varten vaan yleisön ymmärtämättömyys suurta modernistia kohtaan.minulla on muistikuva että veskukin olisi sitä esittänyt.